Share |

Päiväkirja-arkisto

Kausi 2022 - 2023 / Markku Antola, turistipappi, TT.

Messu 24.2.2023 1. Paastonajan sunnuntai: Jeesus, kiusausten voittaja.

Piispat olivat kehottaneet ottamaan Ukrainan sodan vuosipäivänä rauhanrukouksen ja niin tehtiin tässä messussa. 

Paikalla 13 henkeä. Messu jäi tämän kevään viimeiseksi. Suomen kirkon työ Kyproksella jatkuu Merimieskirkon toimesta taas joulukuussa 2023. 

Saarna 24.2.2023 Markku Antola, turistipappi, TT.

Matt. 16:21–23

Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.
    Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”

Ensimmäisen paastonajan sunnuntain tekstit ovat tosi rankat. Veljesmurha, kun Kain riistää Aabelin hengen kateudesta, Jaakobin kirjeen toteamus siitä, että kiusaukseen lankeaminen vähitellen synnyttää synnin ja johtaa kuolemaan, sekä tämä evankeliumin kohta, jossa Jeesus nimittää Pietaria Saatanaksi, koska tämä ei hyväksy jumalallista suunnitelmaa Jeesuksen tulevasta kärsimyksestä ja kuolemasta.

Pahuutta oli silloin, ja sitä on tänäkin päivänä. Tasan vuosi sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan riistääkseen Krimin alueen lisäksi koko muunkin itsenäisen valtion alueen ja itsemäärämis- oikeuden. Eikä siinä kyllin, Venäjä on ilmoittanut käyvänsä sotaa länttä vastaan, joka uhkaa sen turvallisuutta. Tämän tueksi valkoinen selitetään mustaksi ja musta valkoiseksi. Historia kirjoitetaan uudelleen siitä näkökulmasta, että Venäjällä on oikeus hallita kaikkia ilmoittamiaan alueita. Irvokkainta tässä missiossa on se, että Venäjän ortodoksikirkko on patriarkkansa Kirillin johdolla valtionsa talutusnuorassa. Tätä sivusta seuratessa minulle herää kysymys, onko Putin myynyt sielunsa saatanalle? Voiko tässä mittaamattoman kärsimyksen tuottamisessa miljoonille olla kysymys pahan systemaattisesta palvonnasta ja sen seurauksista? Tätä sotaa kun katselee, on sellainen olo, että maailma on menossa päin helvettiä.

Toinen esimerkki. Luin vekkotutkijasta, joka sukelsi Thor -verkon syövereihin. Hän teki tutkimuksen siitä, millä tavoin pedofiilit ovat salatussa verkossa järjestäytyneet, ja miten he toimivat. Tutkija joutui muuttamaan omaa käsitystään siitä, että onkin olemassa absoluuttista pahaa, sitoutumista toisten järjestelmälliselle vahingoittamiselle ja tuhoamiselle. Näistä pedofilian itselleen sallivista on tullut hirviöitä, jotka saavat nautintoa toisten vahingoittamisesta.

Nyt kerron kaskun, joka johtaa saarnani pahuuden tarkastelusta hyvyyden tarkasteluun. Oulun piispa, Hannes Leinonen, oli tunnettu nasevasta ja verkkaisesta kielenkäytöstään. Hän oli saapunut piispantarkastusta varten paikkakunnalle, ja hevosmies lähetettiin piispaa noutamaan asemalta. Kuinka ollakaan, jyrkässä alamäessä vauhti kiihtyi ja reki meni ympäri vieden kuskin ja piispan päistikkaa lumihankeen. Ajajalta pääsi spontaani: VOI PERKELE! Johon piispa rauhallisesti vastasi: KÄÄNNYMME ENSIN OMAN TYÖNANTAJAN PUOLEEN!

Päivän aihe on Jeesus, kiusausten voittaja. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, mutta jokaista meitä kiusaa oma himomme. Ylpeys, itsekkyys, kateus ja kauna johtavat ajan mittaan karmeisiin seurauksiin, jos annamme niille sijaa itsessämme. Kuinka moni sisarussuhde onkaan kateudesta kariutunut? Kuinka moni perikunta ajautuu riitoihin jakaessaan vanhempiensa perintöä? Usein ajattelemme, että on olemassa pienempiä ja suurempia syntejä. Ja lain edessä onkin. Jos riistät hengen joltakulta, olet syyllistynyt vakavaan rikokseen, josta on seurauksensa. Mutta jos ajattelet veljestäsi pahoja asioita, olet itse asiassa jo siellä tiellä, jossa kiusaus alkaa vaikuttaa elämääsi myrkyttäen sitä sisältä päin. Pahan puhuminen toisesta selän takana vie elämästä ilon. Taistelussa kiusauksia vastaan on se viisaus, että tiedostaa elämää tuhoavia asioita ennen kuin ne ehtivät oikeasti aiheuttamaan tuhoa.

Olemme astuneet paastonaikaan. Se on kirkkovuodessa valmistautumista pääsiäisen kohtaamiseen, jonka sanoma on se, että elämä voittaa kuoleman. Valmistautuminen on mahdollisuus tunnistaa itsessään niitä asioita, jotka sisältäpäin salakavalasti vievät elämäniloa. Mehän emme tietenkään syntisinä ihmisinä ole mitään kiusausten voittajia; päinvastoin; lankeamme kiusauksiin tuon tuostakin. Mutta siksi päivän aihe onkin tärkeä: Jeesus, kiusausten voittaja. Saamme ahdingossa kääntyä hänen puoleensa ja pyytää apua ja armahdusta, kun olemme kiusaukseen langenneet. Pyydämmehän jok`ikisessä Isä meidän -rukouksessakin, että älä saata meitä kiusaukseen!

Meillä on kiusausten voittaja, joka on luvannut armahtaa jokaista kiusaukseen langennutta. Ja juuri siksi ”Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsittä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.”

RAUHAN RUKOUS URKAINAN SODAN VUOSIPÄIVÄNÄ 24.2.2023

Jumala, sinussa on toivomme ja lohdutuksemme.
Sinä pidät koko maailmaa kädessäsi silloinkin,
kun kaaos näyttää voittavan kaiken hyvän.

Anna sinun valosi karkottaa kaikki paha.
Uutiset Ukrainasta herättävät meissä pelkoa ja huolta.
Jokaisen ohjuksen ja räjähdyksen myötä meidänkin turvallisuutemme järkkyy.
Jokaisen haavoittuneen ihmisen myötä mekin tunnemme tuskaa.

Kuinka kauan tämä sota jatkuu?
Mitä pahaa voi tapahtua?
Herra, armahda meitä.
Herra, armahda meitä.

Rakastava Jumala,

joka pidät kädessäsi koko maailmaa,

suojele kaikkia sodan jalkoihin joutuneita,
huolen ja pelkojen pyörteisiin vajonneita,
lohduta haavoittuneita ja kotinsa menettäneitä.
Siunaa ja varjele kirkkoasi sodan keskellä.

Anna sen olla lohdutuksen lähde ja turva kaikille ihmisille.
Anna seurakunnille rohkeutta puhua totuuden sanoja.
Anna rakkautesi valon loistaa pimeyden keskellä kuin majakka,
joka ohjaa kotiin.

Armollinen Jumala,
anna mieleemme ja sydämeemme rauha
huoliemme ja pelkojemme keskelle.
Anna meille voimaa, että voisimme rukouksessa kannatella niitä,
joiden kodit on tuhottu,
joiden kaupungit ovat raunioina,
joiden elämä on uhattuna joka päivä.
Näytä meille, millä tavoin voimme rakentaa rauhaa.

Tätä pyydämme poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden.

Aamen

 

Kolehtia ei kerätty, vaan kuultiin seuraava selostus kirkkokolehtien käytöstä kaudella 2022-2023.

Tänään ei kerätä kolehtia. Sen sijan kerron, mitä keräämällämme kolehdilla on tehty.

Kävimme Jarkon kanssa tiistaina, 21.2. Nikosiassa tutustumassa Room of Hopen toimintaan. Meidät otti vastaan Rebecca ja Roni Zidbeck ja saimme lämpimän vastaanoton. Veimme tässä kirkossa kerätyt kolehdit viime marraskuulta tähän asti, yhteensä 400 Euroa tukeaksemme heidän tekemäänsä työtä. Työ tapahtuu Vapauta Uhri ry:n tukemana, ja se on aloitettu vuonna 2014 Pia Rendicin toimesta. Toimintakeskus tarjoaa puolivälin kodin niille, jotka ovat jo päässeet irti hyväksikäytöstä ja tähyävät ehyeen elämään eteenpäin. Keskus toimii päiväsaikaan ja siellä tarjotaan sekä fyysistä että hengellistä ja henkistä tukea kaltoin kohdelluiksi joutuneille. He työskentelevät alle 10 hengen ryhmissä, jolloin on mahdollisuus riittävään henkilökohtaisuuteen asioista puhuttaessa. Myös etäterapiaan Suomesta käsin on mahdollisuus päästä. Pääosin Kyproksen pohjoispuolelta tulevat, ulkomailta värvätyt naiset ovat varsin heikossa asemassa, koska heillä ei ole työlupaa ja sosiaaliturva on 260 Euroa yksinhuoltajalle. Ihmiskauppa tuli laittomaksi Pohjois-Kyproksella vasta vuonna 2021. Tarkoitus on tukea naisia, jotta he työllistyisivät ja pääsisivät elämässä eteenpäin. Yhtä aikaa keskuksessa on noin 20 naista asiakkaana. Kysyin Ronilta, miten mies voi toimia tällaisessa työssä, kun nämä ihmiset ovat juuri miesten hyväksikäyttämiä. Hän sanoi, että ihmissuhteissa voi mennä rikki, mutta hyvän ihmissuhteen kautta voi myös eheytyä. Niinpä Roni voi esim. hoitaa heidän lapsiaan ja pyrkii asettumaan asiakkaiden rinnalle veljen tavoin. Miehenä hän voi tarjota mallin terveestä ystävyydestä.

_______________

Laskijaismessu 17.2.2023 Paikalla 11 henkeä. Kevätkauden toiseksi viimeinen messu.

Liittenä saarnan käsikirjoitus

Saarna laskiaissunnuntaina 19.2.2023

Markku Antola

Joh. 12:25–33

Jeesus sanoi:
    ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
    Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
    Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.

Mitä Jeesuksen sanat: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä elämässä panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän” merkitsevät? Eikö elämäänsä muka pitäisi rakastaa? Eikö elämä olekaan Jumalan lahja, josta tulee iloita ja nauttia? On tietenkin. Elämä on Jumalan lahja ja elämäntaitoa on se, että yhä uudelleen ja uudelleen havahtuu kiitollisena siihen, mitä onkaan saanut osakseen.

Ajattelen niin, että Jeesus tarkoittaa tässä elämänsä rakastamisella itsekästä elämänasennetta. Sitä, että kaikessa asetan oman mukavuuteni, nautintoni ja oman etuni kaiken muun edelle. Sen kaltainen itsekkyys on valitettavan tavallista. Se on sitä meille suomalaisille. Enpä kuitenkaan usko täällä Kyproksella paikallisten, venäläisten, syyrialaisten tai turkkilaisten olevan sen vähemmän itsekkäitä lähtökohtaisesti. Itsekkyyteen ajaa jo varsin syvällä tiedostamattomassa oleva selviytymisvaistomme.

Ihminen ei kuitenkaan ole historian taisteluissa selviytynyt itsekkyytensä vuoksi, vaan sen vuoksi, että on osattu toimia yhdessä perheen, suvun, yhteisön ja lauman ja kansakunnan hyväksi. Ihminen on laumaeläin, joka sopeutuu osaansa ja puolustaa niitä, jotka hän tuntee oman laumansa jäseniksi. Historiasta löydämme monenlaisia vaiheita sille, mikä on koettu omaksi laumaksi. Meille suomalaisille on luontevaa identifioitua suomalaisiksi; olemmehan suhteellisen pieni ja homogeeninen kansakunta. Toisin on väkirikkaissa suurvalloissa, kuten vaikkapa kiinassa. Kansalainen saattaa nähdä itsensä ensisijaisesti oman suvun jäsenenä tai tietyllä alueella asuvana, samaa kielimurretta puhuvien ryhmän jäsenenä.

Minulle Mestarin opetus ja esimerkki puhuu siitä, että Jeesus halusi ihmisten kuuluvan globaaliin Jumalan lasten perheeseen omien lähipiiriensä ohella. Avain tällaiseen ajatteluun on lähimmäisenrakkauden periaate. Siis ajatus siitä, että kuka tahansa ihminen on lähimmäiseni ja ansaitsee tulla kohdelluksi kunnioittavasti ja oikeudenmukaisesti. Ajattelen Jeesuksen tarkoittaneen elämän alttiiksi panemisella sitoutumista lähimmäisen rakastamiseen ja siitä kumpuavaan elämänasenteeseen.

Evankeliumissa kuvataan taivaallinen väliintulo äänen muodossa: ”Minä olen kirkastanut ja kirkastan jälleen”. Paikalla olijoista toiset arvelivat enkelin puhuneen, toiset ukkosen jyrähdelleen. Jeesus toteaa: ”Ei tämä ääni tullut minun tähteni, vaan teidän tähtenne…Tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni”. Jeesus tiesi jo kohtalonsa, nimittäin, että kuolema odotti häntä jo aivan mutkan takana.

Hän tiesi edeltä, että Jumalan valtakunnan murtautuminen tähän maailmaan vaatii hänen antautumistaan väkivaltaiseen kuolemaan. Hän tiesi, että kuoleman kautta kulki tie ikuisen elämän todellisuuden oivaltamiseen.

Elämän rakastaminen asettuu tässä vastakohdaksi elämän alttiiksi panemiselle. Jeesus valmisti seuraajiaan siihen, että he rohkeasti antautuvat taivaallisen rakkauden ja hyvän uutisen välittäjiksi oman mukavuuden ja helpon elämän sijasta.

Vietämme laskiaissunnuntaita. Se johtaa ajatuksemme Jumalan rakkauden uhritielle. Jeesuksen julkinen toiminta saavuttaa käännekohtansa. Vaellus Jerusalemia kohti alkaa. Ja sillä tiellä Ihmisen Poika kirkastetaan. Jumalallinen rakkaus voittaa antamalla itsensä alttiiksi kuolemaan asti. Alkava paastonaika on muistutus siitä, että Jeesus kärsii puolestamme ja samalla koko maailman puolesta. Meiltä taas puolestaan kysytään tänään, olemmeko valmiit antamaan itsemme alttiiksi ja seuraamaan Vapahtajaamme; minne ikinä se meidät viekin.

Opetuslapset eivät voineet käsittää, että heidän opettajansa tiesi menevänsä surman suuhun viimeisellä matkallaan Jerusalemiin. Vasta myöhemmin he ymmärsivät. Veljemme Jeesus, on myös opettaja tiellämme suostumaan siihen kohtaloon, joka meillä elämässämme on edessämme. Kriisin kohdatessa, on se millainen tahansa, tarvitsemme läheisten tukea kestääksemme sen. Kärsimykseen suostuminen on pohjimmiltaan rakkautta ja välittämistä. Apostoli Paavali sanoi, että seurakunta on Kristuksen ruumis. Kun yksi jäsen kärsii, kaikki kärsivät sen kanssa. Tämä pätee perheissä, tämä pätee seurakuntayhteisöissä ja tämä pätee myös kansojen perheissä. Kirkon jäsenet ovat läpi historiansa saaneet lohdusta siitä, että yhden jäsenen kärsiessä muut ovat tukeneet, rukoilleet ja auttaneet ahdinkoon joutunutta.

Opetuslapset eivät voineet käsittää Jeesuksen vapaaehtoisesti kulkevan kohti kuolemaansa. Apostoli Paavali kääntymisensä jälkeen käsitti, koska hän kirjoitti Galatalaisille: ”Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani”.

 ______________________

Retki Larnacan suolajärven retkeilyalueelle 12.2.2023. Paikalla 16 henkeä. Limassolista 8 henkeä. Käytiin menomatkalla katsastamassa St. Georgioksen Firsh tavernan vieressä olevat mahtavat kalkkikalliot. 

Syötiin, juotiin ja iloittiin yhdessä. Käytiin kävelyllä Muhammedin tädin moskeijalla. 

Pidettiin laulu- ja hartaushetki:

Ulkoilmajumalanpalvelus Larnaca 12.2.2023, Markku Antola, TT.

Saarna

Evankeliumi Joh. 1:1-4

Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo

  Saarna

Mitään ei olisi olemassa, ellei Jumala olisi niin tahtonut. Ketään ei olisi olemassa, ellei Jumala olisi niin tahtonut. Olemalla olemassa osallistumme olemiseen, joka on Jumalan olemus. Jumala loi pelkkää aikaa, eikä puhunut kiireestä mitään. Raamatussa Jumalan nimi on muodostettu olla -verbistä ”Minä olen” ”ehje Jahwe”. Kun meidät ihmisinä luotiin hänen kuvakseen, myös meidän syvin tarkoituksemme on olla olemassa. Ihmisenä olemisen mittari ei siis ole se, mitä teemme tai saamme aikaan, vaan mitä olemme. Että olemme. Olemme Jumalan kuvia. Olemme iankaikkisuusolentoja ja olemme vastuussa elämästämme Luojallemme.


Ihminen asetettiin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan maata. Syntiinlankeemuksessa ihminen rikkoi ainoaa annettua käskyä vastaan, nimittäin hyvän ja pahantiedon puun hedelmien syömistä vastaan. Se ei ollut omenapuu, ei päärynäpuukaan, vaan hyvän ja pahantiedon puu. Puu, josta syömällä ihminen halusi nousta astetta korkeammalle ja olla niin kuin Jumala. Syntiinlankeemuksen ydin oli kapina Jumalan antamaa määräystä vastaan. Synti ilmenee edelleen kapinana asettua Jumalan asemaan; tahtoa Jumalaksi Jumalan paikalle.

 Synti ilmenee monin tavoin. Se ilmenee kyvyttömyytenä hahmottaa sitä, miten luomakunnan luonnonvaroja voidaan hyödyntää siten, ettei ekosysteemiä rikota ja tuhota. Valitettavasti ihmiskuntana olemme edistyksen nimissä valjastaneet käyttöön luomakunnan voimavarat tavalla, jossa pala palalta tuhoamme ympäristöämme ja vähitellen maapallon lämpötilan nousun myötä teemme elämän pallollamme mahdottomaksi. Tähän luonnonvarojen riistoon osallistumme kaikki omalta osaltamme hyväksymällä jatkuvan kasvun vaatimuksen. Ahneelle ei mikään riitä.  

 Luomakunnan pyhänä on aihetta pysähtyä miettimään, kuinka voin omalla toiminnallani edistää sitä, että luonnonvaroja käytetään vastuullisesti. Tämä ei ole vähäpätöinen asia. Monelle kristinusko merkitsee vain sitä, että oma sielu on pelastettu. Jeesuksen seuraaminen avaa tien nähdä vastuutamme globaalisti ja ymmärtää olevamme enemmän kuin vain tahdottomia taloudellisen voiton tavoittelijoita ja luonnon riistäjiä. Jokainen eläin ja ihminen, kukka ja puu, kivi ja järvi, lampi ja meri kertoo Luojamme neroudesta saada aikaan luomakunta, ekosysteemi, jossa kaikilla pienilläkin osasilla on oma tehtävänsä ja vaikutuksensa.

Viljelemisen ja varjelemisen tehtävä on itse Luojan tahto. Jumala loi ihanan luomakunnan. Meidän tehtävämme on tehdä työtä sen eteen, että se säilyy myös jälkipolville. Voimme tarkastella omaa ekologista jalanjälkeä, johon kuuluu energiatalous, materiaalin kierrätys, kestävän kehityksen etsiminen ja kohtuullisuus aivan kaikessa. Läpi kristinuskon historian on ollut ihmisiä, jotka ovat tavoitelleet minimalistista materiaalin käyttöä. Tällä saarella monet luostarit ovat tästä elävä esimerkki.

 Epäilijä voi sanoa: mitä hyötyä on yhden pienen ihmisryhmän ponnistella näissä kohtuullisuuden haasteissa, kun muualla eletään kuin pellossa? On totta, ettei yksi ihminen muuta maailmaa. Mutta toisaalta on totta, että jokaisen teoilla on välittömät ja välilliset vaikutukset. Sitäpaitsi, olet vastuussa omasta olemisestasi, et kenenkään muun olemisesta. Siksi kannattaa tehdä se, mikä kohtuuden nimissä on mahdollista.

Me saamme tänään iloita elämästämme, johon Luoja on meitä kutsunut. Luojaa ja luomakuntaa ylistää myös psalmintekijä. Päätän saarnani yhteen kauneimmista psalmeista. Nimittäin psalmiin 104, joka kuvaa Jumalan luomistekoja sykähdyttävällä tavalla.

  Herra, minun Jumalani,

miten suuri ja mahtava sinä olet!
  Sinun vaatteenasi on kirkkaus ja kunnia,
  valo ympäröi sinut kuin viitta.
Sinä olet levittänyt taivaan kuin telttakankaan
ja tehnyt salisi ylisten vetten keskelle.
  Sinä otat pilvet vaunuiksesi
  ja kuljet tuulten siivillä.
Sinä teet tuulista sanasi viejät
ja panet liekit palvelijoiksesi.
  Sinä perustit maan lujasti paikoilleen,
  horjumatta se pysyy ajasta aikaan.
Vuorten rinteille sinä puhkaisit lähteet,
vedet juoksevat puroina ja virtaavat laaksoissa.
  Ne juottavat kaikki maan eläimet,
  villiaasikin saa sammuttaa janonsa.
Niiden äärellä asuvat taivaan linnut
ja visertävät lehvissä vesien partailla.
  Sinä juotat vuoret korkeuksien vesillä,
  ja maa kantaa sinun töittesi hedelmää.
Sinä kasvatat ruohon karjaa varten ja maan kasvit ihmisen viljeltäviksi,
että hän saisi leipänsä maasta.
  Sinä kasvatat viinin ihmisen iloksi, öljyn hänen kasvojansa kaunistamaan
  ja leivän hänen ruumiinsa voimaksi.
Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra,
ja odottavat ruokaansa ajallaan.
  Sinä annat, ja jokainen saa osansa,
  avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi.
Kun käännyt pois, ne hätääntyvät,
kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat
ja palaavat maan tomuun.
  Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää,
  näin uudistat maan kasvot.

____________________

Messu 10.2.2023 St. Barnaban kirkossa. Paikalla 6 henkeä. 

Kahvilla käytiin keskustelua retkestä Larnacaan. Vain Sunquestista lähtee väkeä, yksi 8 hengen pikkubussi ja yksi taksi. 

Liittenä päivän saarna ja esirukous.

Saarna 10.2.2023 Markku Antola, turistipappi, TT.

Joh. 4:31–38

Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”

Jeesuksen julkinen toiminta kesti hämmentävän vähän aikaa, vain noin kolme vuotta. Hän kutsun mukaansa kaksitoista opetuslasta, ja he elivät tuon ajan yhteistaloudessa. Tähän viittaa se, että Juudas säilytti yhteistä rahakukkaroa. He kulkivat yhdessä, söivät ja joivat yhdessä ja yöpyivät yhdessä. Se oli kuin leirielämää. Sen ajan paimentolaisyhteisössä monet vaelsivat jatkuvasti karjan mukana ja yöpyivät teltoissa. Eikä Jeesuksen menetelmä varmaan vaikuttanut mitenkään kummalliselta.

Opetuslapset kutsuivat Jeesuksen syömään, mutta hän sanoi, että hänellä on ruokaa, josta he eivät tiedä. Opetuslapset epäilivät, että joku on tuonut hänelle ruokaa. Mutta Jeesus rinnastaa tehtävänsä toteuttamisen syömiseen. Sitten hän puhuu tosi tutusta asiasta paimentolais-maanviljelijäyhteisön jäsenille. Vilja saadaan kasvamaan, kun siemen kylvetään ajallaan. Kun sato on kypsää, vilja korjataan ja korjaaja saa palkan kylväjän tekemästä työstä. Vilja kypsyy, kun sen aika on.

Jeesus vertaa vilja kylvöä ja leikkuuta taivasten valtakunnan lainalaisuuksien selventämiseen. Ihminen, joka on valmis ottamaan vastaan Jumalan valtakunnan salaisuuksia on saanut kipinän asiaan sen yhteydessä, kun hänelle on aikanaan puhuttu Jumalan valtakunnasta.

Näin on esimerkiksi, kun lapsena kuulee rakastavasta Jumalasta ja Jeesuksen sovitustyöstä. Jonain elämän päivänä lapsena kylvetty siemen kantaa hedelmää ja aikuinen voi oivaltaa anteeksiannon ja armon ihmeen. Monet asiat vaativat kypsymistä. Kerron esimerkin. Jouduin itse kokemaan, kuinka vaikeata oli antaa anteeksi läheiselle sukulaiselle hänen tekemänsä vääryys. Kesti useamman vuoden, etten ollut hänen kanssaan tekemisissä. Haudoin kostoa enkä kyennyt näkemään anteeksiannon mahdollisuutta. Sitten, aikaa myöden jotain tapahtui asiassa. Oivalsin, että hänen tekonsa johtui oman pahan olon purkamisen paineesta eikä tahdosta tehdä toisen elämästä vaikeaa. Kun kypsyttelin asiaa pitkän aikaa rukouksessa ja henkisessä kamppailussa, päädyin lopulta antamaan sydämestäni anteeksi. Koin suurta vapautumista ja rauhaa asian suhteen. Saatoin taas olla hänen kanssaan tekemisissä ja jatkaa rukousta hänen puolestaan.

Monet asiat vaativat kypsymistä. Kirjaimellisesti. Jumalan sana on kuin elävä siemen joka ihmissydämeen kylvettynä alkaa kasvaa ja tuottaa hedelmää aikanaan. Usein on niin, että kylväjä ja leikkaaja ovat eri ihmisiä. Kerron esimerkin. Opiskeluaikanani 1970-luvulla Helsingin seurakuntayhtymässä järjestettiin Tässä elämä -tapahtuma. Lähdin mukaan teologian ylioppilaana. Tehtävä oli soittaa alueen seurakuntalaisille ja kutsua pienryhmään. Kotonamme kokoontui sellainen. Olin aika pettynyt, kun ryhmässä kävi säännöllisesti vain kaksi ihmistä. Vuosikymmenten jälkeen havaitsin toisen heistä olevan töissä seurakunnan talousjohtajana. Hän otti yhteyttä ja kertoi, että pienryhmään osallistuminen muutti hänen elämänuran suunnitelmansa. Hän ymmärsi voivansa talousalan koulutuksen saaneena palvella seurakuntaa työkseen. Hän sanoi olevansa pienryhmästä syvästi kiitollinen ja pitävänsä ihmeenä sitä, että elämä muuttui.

Toinen esimerkki.  Pidin ensimmäisen päivärippikoulun Riihimäen seurakunnassa vuonna 1983. Muistan siitä vain sen, että ryhmä oli erityisen rauhaton ja tunsin täysin epäonnistuvani luomaan oppilaisiin luottamuksellista suhdetta. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin vastaani tuli keski-ikäinen mies, joka muistutti tästä rippikoulusta. Hän kysyi, muistinko häntä. Hän oli toiminut pappina jo pitkän aikaa. Hän kertoi, että rippikoulu oli hänen elämänsä kannalta käänteentekevä kokemus. Vaikka hän ei osallistunutkaan seurakunnan nuorten toimintaan, hän lähti kirkolliselle alalle rippikoulussa syntyneen kiinnostuksen vuoksi hengellisiä asioita kohtaan.

Jeesus kuulutti Jumalan valtakunnan tuloa julistuksellaan. Hän kutsui lähimmät opetuslapsensa samaan työhön, kylvämään hyvää siementä. Me olemme samalla jatkumolla hyvän uutisen välittäjinä ja vastaanottajina. Joskus saamme myös korjata satoa nähdessämme, miten hyvä uutinen on saanut aikaan kauniita hedelmiä. Olennaista sekä kylvämisessä että korjaamisessa on se, että Jumala itse antaa kasvun kylvetylle siemenelle. Mekin täällä kirkossa olemme kuulemassa Jumalan sanaa siksi, että meille on välitetty anteeksiantamuksen hyvä uutinen jo lapsesta pitäen. Meidät on kastettu ja meille on opetettu Jeesuksen opetuksia. Siten on ollut mahdollista, että olemme ottaneet hyvän uutisen vastaan ja siitä tänään saamme iloita.

ESIRUKOUS

Tänään rukoilemme Ukrainan sodan uhrien puolesta. Pyydämme rauhaa Ukrainaan ja rukoilemme rauhanomaista vallanvaihtoa Venäjälle. Tänään muistamme rukouksin myös maanjäristysten uhreja ja omaisia sekä auttamistyössä olevia Turkissa ja Syyriassa.

Herra, maailma on täynnä väkivaltaa ja vääryyttä. Näet miten ahdistavaa on nähdä jo vuoden jatkunut sotatila Ukrainassa. Pyydämme sodalle päästöstä ja rauhan aikaa, vaikka sitä ei vielä näköpiirissämme olekaan. Auta Ukrainasta muualle lähteneitä pakolaisia ja heidän perheitään. Pyydämme Venäjälle sisäistä uudistumista ja totuuden kohtaamista historian haamuista. Pyydämme vallanvaihtoa, joka antaisi edellytykset rauhanomaiseen kehitykseen ja valoisampaan tulevaisuuteen.

Taivaallinen Isä. Olemme saaneet uuden muistutuksen elämän hauraudesta ja haavoittuvuudesta suurten maanjäristysten kohdatessa tiheästi asuttuja alueita aivan naapurissamme. Muistamme edessäsi maanjäristyksen uhreja ja heidän läheisiään Turkissa, Syyriassa ja missä ikinä he ovatkin. Anna viisautta ja voimia paikallisille ja kansainvälisille avustustyöntekijöille tehdä se, mikä tehtävissä on. Me rukoilemme kaikkien niiden puolesta, joita onnettomuus ja kärsimys on koskettanut. Anna voimaa tähän hetkeen ja edessä oleviin päiviin. Auta meitä toimimaan oikein ja kaikkien yhteiseksi parhaaksi ja pitämään huolta toinen toisistamme. Sinä lupasi, ettei mikään voi erottaa meitä sinun rakkaudestasi, joka Pojassasi on tullut ilmi. Kuule armossasi rukouksemme.   

__________________________

Messu 3.2.2022 St. Barnaban kirkossa. Paikalla 13 henkilöä. 

Käytiin kahvilla keskustelua 12.2. Larnacaan suunnitellusta retkestä. Kuljetusten osalta vaikuttaa olevan vielä haastetta. Sovittiin, että palataan asiaan viikon päästä messussa 10.2. Sunquestin suomalaisista on ilmoittautunut retkelle yhteensä 11 henkeä.

Liitteenä kynttilänpäivän saarna

Evankeliumi

Luuk. 2: 22-33

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
      - Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
      niin kuin olet luvannut.
      Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
      jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
      valon, joka koittaa pakanakansoille,
      kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
    Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.
Rakkaat ystävät. Vietämme tänään kynttilänpäivää. Keskiajalla siunattiin kaikki vuoden aikana käytettävät kynttilät kynttilän päivänä. Kynttilän valo on pieni tuikku verrattuna auringonvaloon. Se on kuitenkin aivan ratkaiseva silloin, kun kynttilä sytytetään pilkkopimeässä huoneessa. Kynttilänpäivän kirkollinen sisältö liittyy Jeesus -lapsen tuomiseen temppeliin ja säädettyjen uhrien antamiseen. Evankeliumimme kuvauksessa vanha Simeon odottaa temppelissä messias-lupauksen täyttymystä. Ihmeellisellä tavalla Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, että hän omin silmin saa nähdä Messiaan ennen kuolemaansa. Simeon tunnistaa Jeesus -vauvan ja puhkeaa ylistykseen. ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”
Jeesus -vauva säteili valoa, jonka vanha Simeon tunnisti. Apostoli Paavalin mukaan kuka tahansa, joka katselee Kristuksen kirkkautta, muuttuu saman kirkkauden kaltaiseksi. Kristityn ihmisen elämän yksi ulottuvuus on Kristuksen jäljissä kulkeminen. Keskiajalla siitä käytettiin latinalaista ilmausta Imitatio Christi. Viihdealalla imitaattorit ovat suosittuja taiteilijoita. He kykenevät äänellään tavoittamaan jonkin olennaisen piirteen esimerkiksi tunnetun poliitikon puhetavasta. Nauruhermoja kutkuttaa, kun ikään kuin Martti Ahtisaari saadaan puhumaan pehmoisia. Kunnioitettu edesmennyt arkkipiispa Martti Simojoki sorautti r:nsä tavalla, josta ei voinut erehtyä, kuka puhui.
Ketä tahansa ei imitoida. Imitaation kohteen pitää olla sen arvoinen, että häntä seurataan. Jeesuksen elämäntyön, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen suurin globaali vaikutus on siinä, että niin monet ihmiset joka puolella maailmaa pyrkivät seuraamaan häntä. Paavalin mukaan Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan. On syytä muistaa, ettemme kristittyinä koskaan itsessämme muutu hyviksi ihmisiksi. Olemme samalla kertaa syntisiä ja Jeesuksessa armahdettuja. Kirkkaus ja valo on lainavaloa, ei omaamme. Tilannetta voi verrata aurinkoon ja kuuhun. Auringolla on valo omasta takaa. Kuu on täysin pimeä. Mutta auringon valon osuessa se syttyy loistamaan. Kristuksella on valo, anteeksianto ja rakkaus itsessään. Me voimme antaa anteeksi ja rakastaa vain, kun katsomme häntä. Kristitty heijastaa Kristuksen kirkkautta silloin, kun hän altistaa itsensä Kristuksen kirkkaudelle.
Seitsemän vuotta sitten kävin viimeisimmällä matkallani Taiwanissa. Kun työrupeamani siellä päättyi, elettiin vuotta 1994. Nyt, lähes kolmenkymmenen vuoden kuluttua hämmästyin suuresti niitä muutoksia, joita havaitsin saarella tapahtuneen. Pääkaupunki Taipei on kasvanut viiden miljoonan asukkaan kaupungista 6,7 miljoonaiseksi. Kaupunkiin rakennettu metrojärjestelmä on vähentänyt saasteita ja muuttanut kulkemisen helpoksi ja vaivattomaksi. Pohjoisen ja etelän välille on myös rakennettu supernopea junarata, jolla pääsee 400 kilometrin matkan puolessatoista tunnissa. Hämmästyin myös sitä, että kristittyjen osuus maan asukkaista Taipein alueella on kasvanut kolmesta prosentista kymmeneen prosenttiin. Erityisesti presbyteerikirkon jo toista sataa vuotta jatkunut työ on muokannut koko yhteiskuntaa omaksumaan monia kristillisiä arvoja. Yhteiskunnallista muutosta kuvaa myös se, että seitsemän vuotta sitten valittiin Taiwanin presidentiksi ensi kertaa naishenkilö.
Kävin suurnopeusjunamatkalla keskustelun tunnustavan buddhalaisen 40-vuotiaan liikemiehen kanssa. Hän luki itse asiassa minulle malliksii Raamattua, kun valmistelin tulevaa kiinankielistä puhettani. Hän sanoi, että kristinusko on vaikuttanut merkittävästi tuhansien taiwanilaisten elämään. Hän arvosti sitä työtä, mitä seurakunnat Taiwanissa tekevät. Tuntui hyvältä kuulla tällaista arviota. Kristuksen seuraamisella on ollut järisyttävät vaikutukset demokratian, tasa-arvokehityksen ja hyvinvoinnin lisääntymisenä.
Kristuksen kirkkaus on kallisarvoinen aarteemme. Sen kirkkauden voi havaita kaikkialla, missä häntä tosissaan seurataan. Vaikka maailma on täynnä pimeyttä ja tuskaa, väkivaltaa, sortoa ja sotia, kärsiviä ja sairastavia ihmisiä, niin meidät on kutsuttu levittämään Kristuksen valoa siellä, missä olemme. On ihanaa saada taas tänään ottaa vastaan leipä ja viini merkkinä Kristuksen läsnäolosta tänä päivänä täällä Pyhän Barnaban kirkossa. 
Saamme tänään todeta vanhan Simeonin tavoin:
      Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
      jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
      valon, joka koittaa pakanakansoille,
      kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
_______________________
Messu 27.1.2023 St. Barnaban kirkossa. Paikalla oli 11 henkilöä.
Messun  jälkeen keskusteltiin suunnitelmasta järjestää retkipäivä Larnacaan sunnuntaina, 12.2.2023. Ohjelmaa pidettäisiin Larnacan suolajärven retkialueella alkaen klo 11.30. grillaten omin eväin. Käytäisiin tutustumassa läheiseen the mosque of Umm Haramiin sekä pidettäisiin yhteinen ulkoilmakirkko rekeilymaastossa. Flamingoja voi toivoa näkevänsä! Mikäli sää on sateinen, siirrettäisiin retki pidettäväksi 19.2. Mukaan kutsutaan suomalaisia Larnacasta, Nicosiasta, Agia Napasta ja Limassolista, ja kaikkialta muualtakin, ken vain paikalle pääsee!
Asiasta voi levittää tietoa, ja palataan suunnitelmiin seuraavan messun yhteydessä, 3.2.2023.
Saarna 27.1.2023 Kypros Markku Antola, turistipappi
Evankeliumi Matt. 14:22–33
Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.

    Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ”Herra, pelasta minut!” hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?”

    Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.”
Gennesaretin järvi on ihana paikka. Järvi on tosi kalaisa, ja tuoksuukin kalalle. Sain uida Gennesaretissa ensimmäisen kerran teologiharjoittelijana Suomen Lähetysseuran palveluksessa jo vuonna 1980, jo 43 vuotta sitten. Sain käydä jälleen pyhällä maalla neljä vuotta sitten. Sehän ei ole kovin kaukana täältä Kyprokselta. Seurakuntamatkalla kiersimme kaikki kristityille tärkeät kohteet Jordan virrasta, Galilean seudusta ja Jerusalemin via dolorosasta lähtien. Yksi uusi asia tuli esille viimeisimmällä matkalla. Arkeologit olivat kaivaneet esille Gennesaretin järven pohjasta aidon puuveneen, jonka iäksi arvellaan lähes kahta tuhatta vuotta. Vene oli maannut pohjaliejussa hapettomassa tilassa ja saatiin, tosin enimmäkseen paloina, nostetuksi ylös. Se on koottu ehyeksi ja asetettu näytteille Galilean järven pohjoisrannalle rakennettuun museoon. Vene oli yli kymmenen metriä pitkä ja siihen kuului purje ja sitä oli mahdollista myös soutaa. Juuri tuollaisella kalastusveneellä Jeesus opetuslapsineen liikkui Galileassa. Teitä ei ollut, vain polkuja, mutta järveä pitkin pääsi kätevästi minne tahansa rantakylään. Tiedämmehän Jeesuksen käyttäneen venettä myös saarnatuolina puhuessaan rannalla oleville ihmisille.
Päivän evankeliumissa Jeesus käskee opetuslapsia purjehtimaan vastarannalle sillä aikaa, kun hän lähettää väen pois luotaan. Jeesus jäi tapansa mukaan rukoilemaan yksin vuorelle. Sitten tapahtuu kummia: he näkevät Jeesuksen, ikään kuin aaveena, kulkevan veden päällä! Evankeliumeista Markus ja Johannes jakavat Matteuksen kertomuksen veden päällä kävelemisestä. Markuksen evankeliumissa on vielä tarkemmin kuvattu sitä, miten opetuslasten purjevene jumitti vastatuulessa, ja Jeesus oli aikeissa kävellä heidän ohitseen vastarannalle mennäkseen. Jeesus siis oikaisi järven poikki vastarannalle. Opetuslapset eivät olleet uskoa silmiään. Aina valmis Pietari haluaa kokeilla kykyään kävellä veden päällä. Huomatessaan rajun tuulen ja myrskyn hän alkoi kuitenkin vajota. Jeesus moitti häntä: vähäinenpä on uskosi.
Minä olen kyennyt kävelemään järven päällä vain talvisaikaan, niin kuin moni muukin meistä. Kaksi vuotta sitten putosin heikon jään läpi veteen ja taistelin hengestäni hyvän aikaa. En hätääntynyt, mutta ymmärsin, että lähdön hetki on todella lähellä. Jostain syystä pystyin ponnistelemaan riittävän kauan, jotta pääsin ylös omin voimin. Ilman naskaleita ei olisi ollut mitään toivoa, niidenkin kanssa se oli varsin epätodennäköistä ja hyvin hankalaa. Rukoilin apua ja keskityin tekemään sen, mitä tilanteessa voi tehdä: yrittää ja yrittää parhaansa mukaan kammeta itsensä ylös. Ja niin kävi, että pääsin pois vedestä. Puolisoni Sari tokaisi pelästyksestä päästyään, että mitäpä ei paimen laumansa eteen tekisi, rupeaa vaikka varoittavaksi esimerkiksi! Koin, että minun aikani ei vielä ollut tullut ja niin sain vielä jatkaa elämääni. Olen ollut kaksi muutakin kertaa hukkumaisillani, viisivuotiaana ja Taiwanin taifuunissa 90-luvulla.  
Mitä meidän on ajateltava Raamatun ihmeistä ja tilanteista, joista selviydymme kuin ihmeen kaupalla? Kristinuskon historia on valistuksen ajoista lähtien pyrkinyt etsimään maailmanselitystä, jossa ei tunnusteta ihmeitä tapahtuvaksi tai edes mahdolliseksi. Siksi ne yritetään kaikin mahdollisin keinoin selittää pois. Tällainen metafysiikan redusointi johtaa kuitenkin  kristinuskon ominaislaadun kaventumiseen. Länsimaissa vallitseva tieteisusko on tullut maailmankatsomuksellisesti kristinuskolle kuuluneelle paikalle. Tieteellisestä ajatteluamme hallitsee käsitys empiiristen tieteiden ylivertaisuudesta kaikessa elämään liittyvässä. Se, mikä nähdään, ja se mikä toistetuin kokein voidaan mitata ja osoittaa, on totta.
Valitettavasti ihmiselämän mielekkyyden kannalta tällainen ajattelutapa ei tarjoa vastauksia niihin kysymyksiin, joita aina on kysytty ja kysytään tänäänkin: miksi olen olemassa, miksi mitään olemassa, mikä on olemassaoloni tarkoitus?
Tieteellis-teknisen kehityksen hyödyllisyyttä ja elämää mullistavaa vaikutusta ei kukaan voi kiistää. On kuitenkin viisasta nähdä, että se toimii tietyllä elämän alueella. Tiede ei voi – luonteensa vuoksi – tarjota vastauksia perimmäisiin kysymyksiin eikä se edes etsi niitä. Kysymys tietoisuudesta on hyvä esimerkki. Tiede ei ole kyennyt antamaan minkäänlaista selitystä sille arkitodellisuuden havainnolle, että minulla on tietoisuus: tiedostani olevani olemassa. Ei ole myöskään kyetty tutkimuksin osoittamaan onko koiralla, apinalla, lehmällä tai hyttysellä tietoisuutta. Tietoisuus kun vaatii materiaa, mutta materiasta ei voi johtaa tietoisuutta. Jos ihmisen leikkelee paloihin, ei vastaan tule sitä palaa, jossa tietoisuus asuu. Olemme henkis-ruumiillisia kokonaisuuksia eikä pelkää materiaa.
On siis tyydyttävä siihen, ettei kaikkia asioita voi ymmärtää, kun ei niitä voi ymmärtää parhaan käytettävissä olevan tieteellisenkään tietämyksen mukaan.
Silloin astuu kuvaan usko ja luottamus. Elämämme on jatkuvasti satojen olettamusten ja luottamuksen varassa siitä, miten asiat ovat ja miten ne kehkeytyvät. Enimmäkseen elämässä pätevät luonnonlait ja hyvä niin. Mutta eivät päde aina. Hyvin epätodennäköisiä asioita tapahtuu jatkuvasti. Sain siitä hyvän muistutuksen jälleen, kun hukkasin kännykkäni tiistaina. Etsiskelin sitä tuntitolkulla ja kyselin kaikista niistä mahdollisista paikoista Afroditen uimarannan tienoilta, mitä itse pidin mahdollisena. Lopulta palasin asunnolle tyhjin käsin ja jätin Jarkon kännykällä viestin puhelimeeni: jos löydät tämän, soita ystävälleni. Ja avot: kesti kaksi tuntia, niin erään ravintolan omistaja soitti. Hän oli löytänyt kännykän ulkona nurmikolta ja halusi palauttaa sen. Kiitos Herralle!
Mitä siis ihmeistä tulisi ajatella. Niitä ei tarvitse selittää pois. Ei ole mahdollista osoittaa, ettei ihmeitä voisi tapahtua. Todellisuus on ihmeellisempään kuin koskaan voimme käsittää. Kristittyinä voimme luottaa siihen, että hädän hetkellä meillä on rukouksia kuuleva Jumala, joka paitsi kuulee rukouksemme, myös vastaa niihin. Kun koemme tapahtuvan jotain luonnonlain vastaista, sillä on meille viestinsä. Jos Jumala todella on kaikkivaltias, niin tokkopa hän olisi sitonut käsiään niin, ettei voisi tehdä säännöstä poikkeusta.
Jeesus moitti veteen vajonnutta Pietaria, että tämän usko oli vähäinen. Hän sanoi: Miksi aloit epäillä? Kun veden ylittäjät olivat tulleet veneeseen, tuuli tyyntyi. Sekin tuntui ihmeelliseltä. Ja sitten tapahtui se, mitä varten tämä manööveri oli järjestettävä. ”Kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: Sinä olet todella Jumalan Poika!”
Mekin saamme nyt tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi yhtymällä uskontunnustukseen.

_______________________

Messu 20.1.2023, ensi kertaa perjantaina. Paikalla 12 henkeä. 

Ohessa saarnan käsikirjoitus: 

Saarna 20.1.2023 Kypros, Jeesus herättää uskon

Evankeliumi Joh. 4: 39–42

Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: »Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.» Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: »Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.»

 Evankeliumia edeltää kertomus Jeesuksen ja Samarialaisen naisen kohtaamisesta. Se on vaikuttavuudessaan mahtava ja kaunis kertomus siitä, miten Jeesuksen kohtaaminen muutti ihmisiä. Luen 25 käsittävän kertomuksen nyt. Voit sulkea silmäsi ja asettua kaivolla olevan naisen asemaan. …

Joh. 4: 5–26

Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
    Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
    Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”
    Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
    Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

”Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistuksen.” Miljoonat ihmiset maailmassa uskovat ja ovat uskoneet Jeesukseen kuultuaan jonkun todistuksen hänestä. Aiheenamme on tänään ”Jeesus herättää uskon”.

Tässä on kristinuskon ydinkohta. Jeesus herättää uskon. Usko ei synny ihmisen oman ponnistelun tuloksena. Se ei synny päätöksellä tulla hyväksi ihmiseksi. Usko syntyy, kun Jeesus kohtaa minut. Se on ylhäältä annettu lahja. Usko syntyi Jeesuksen eläessä, kun ihmiset kohtasivat hänet fyysisesti, niin kuin raamatusta luemme. Mutta sen jälkeen se on tapahtunut Jumalan Hengen, Pyhän Hengen työnä eri tavoin varsinkin toisten ihmisten välityksellä. Pyhän Hengen vaikutuksesta ymmärrämme Raamattua lukiessamme Jeesuksen toiminnan koskettavan myös meitä, pari tuhatta vuotta myöhemmin eläviä. Se, miten Jeesus kohtasi aikalaisiaan, on toimintamallina meille nykyajan kristityille. Myös meidät on kutsuttu kohtaamaan ja välittämään hyvää uutista ilosta ja vapaudesta. Jumalan Sana, Raamattu, avaa näkemään sen, miten Jumalalla on eri aikoina ollut erilaisia keinoja koskettaa ihmisiä. Katekismuksen mukaan Jumala kohtaa meidät monella eri tavalla: varsinkin raamatun sanassa, elämäkohtaloissa ja kansojen vaiheissa.

Suomen kansa on historiansa aikana kokenut kovia. Niitä koetaan nytkin, varsinkin Ukrainassa Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Sota-aikana miesten hengellinen aktiivisuus oli suoraan yhteydessä rintamalinjan läheisyyteen. Ei ollut häpeällistä rukoilla, kun pommit viuhuivat ilmassa. Jumalalta pyydettiin varjelusta ja pelastusta tiukassa paikassa. Ja kansaamme varjeltiin hämmästyttävällä tavalla. Vaikka hävisimme sodan, säilytimme olennaisimman: vapautemme.

Myös elämään kuuluvien kriisien keskellä moni ajautuu tilanteeseen, että on pakko rukoilla. Näin käy läheisen sairastuessa tai kuollessa, avioeron tai työttömyyden kohdatessa tai elämänhalun ja elämän mielekkyyden kadotessa. Joka päivä kuljemme lähemmäksi sitä hetkeä, jolloin maallinen vaelluksemme päättyy. Olemme ikuisuus olentoja, eikä olemassaolomme pääty maallisen majan hajoamiseen. Kristinuskon lohdullinen viesti on siinä, että elämä jatkuu rajan tuolla puolen.

Jeesus herättää uskon. Mutta hän ei herätä sitä väkisin. Hän tekee sen hellävaroin ja armollisesti. Hän etsii keinoja saattaa rakastavan tahtonsa tietoomme. Kutsun kuullessamme meidän tehtävämme on ottaa se vastaan ja sanoa: Jeesus, haluan seurata sinua ja olla opetuslapsesi. Anna minulle usko ja luottamus sinuun!  

Ehtoollispöytä on tänään katettu kaikille. Se kutsuu meidät havahtumaan Vapahtajamme läsnäolosta, armosta ja rakkaudesta tänään. Hän vakuuttaa meitä anteeksiannon lahjasta, kun saamme nauttia leivän ja viini Jeesuksen antaman asetuksen mukaan. Ehtoollisella saamme myös kokea yhteyttä jo perille päässeiden rakkaittemme. Ehtoollisella aika ja ikuisuus hipaisevat toisiaan ja voimme huomata, että jo perille päässeet rakkaamme kaikki ovat täällä.     

Nousemme tunnustamaan uskomme.

 ________________

Messu 14.1.2023. Paikalla 10 henkeä. Keskustelimme messun ajankohdan siirrosta sen johdosta, että Sunquestissa olevat suomalaiset voisivat siihen osallistua. Oli kysytty valmiiksi Anglikaanikirkon papilta Ian Nicholssonilta, että perjataina klo 16 sopisi kyllä. Bror Träskbackakaan ei vastustanut siirtoa, jos se mahdollistaisi useamman osallistumisen messuihin. MESSU SIIRRETTIIN PIDETTÄVÄKSI PERJANTAISIN KLO 16.

Ohessa saarnan käsikirjoitus:

Saarna 14.1.2023 Kypros

Markku Antola, turistipappi

Evankeliumi

Joh. 4: 5–26

Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
    Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
    Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”
    Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
    Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

Jeesus oli matkasta uupunut. Oli keskipäivän helle. Tropiikissa oleskelu auringonpaahteen alla tuo nopeasti voipuneen olon. Ellei pääse suojaan, käy huonosti varsinkin, jos ei ole juotavaa. Paras janon sammuttaja on vesi. Sitä Jeesus janosi ja sai myös. Ei hän olisi voinut juoda syvästä kaivosta, ellei paikalle olisi sattunut samarialaista naista. Nainen oli taas liikkeellä epätavalliseen aikaan, koska ei halunnut nähdä muita. Jeesus rikkoi sääntöjä puhumalla juutalaisten kannalta harhaoppisen naisen kanssa. Elettiin aikaa, jolloin tasa-arvosta ei vielä edes haaveiltu, nainen kuului patriarkaalisessa kulttuurissa miehen omaisuuteen.

Näiden kahden välille sukeutuu keskustelu, jossa Jeesus osoittautuu profeetaksi. Vedestä puhutaan kahdessa merkityksessä. Se on janon helteessä sammuttavana neste mutta myös hengellinen vertauskuva Jumalan valtakunnasta, joka Jeesuksen kautta tuli kaikkien maailman ihmisten ulottuville. Elävä vesi on sitä, että Messias tuli maan päälle ja toi tullessaan pelastuksen. Tätä nainenkin odottaa ja tietää Messiaan ilmoittavan kaiken tarvittavan.

Jeesus on kristinuskon kulmakivi. Hänen elämäntyönsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa tapahtui, jotta Luojan suunnitelma pelastuksesta toteutuisi. Me ihmispolot tarvitsemme armoa. Tarvitsemme sitä, koska kukaan ei osaa elää elämäänsä rikkomatta Jumalan käskyjä vastaan. Martti Lutherin löytö Apostoli Paavalin kuvaamasta armollisesta Jumalasta johti lopulta hänet eroon katolisesta kirkosta. Hän tuli kaiken itsensä ruoskinnan ja kilvoittelun jälkeen siihen tulokseen, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Latinaksi: Sola fide, sola gratia solus propter Christum.

Elämme ekumenian aikaa. Se tarkoittaa sitä, että toisen kirkkokunnan kristitty nähdään ensisijassa sisarena tai veljenä eikä kilpailijana tai vääräuskoisena. Valitettavasti millään kirkolla maan päällä ei ole hallussaan totuutta siitä, miten Jeesus halusi Jumalan valtakunnan asiaa edistettävän. Me elämme nyt Kyproksella, joka oli kristinuskon varhaisvaiheen olennaisesti tärkeätä aluetta. Apostoli Paavali istutti hyvän sanoman siemenen tänne, ja Barnabas teki työtä pitkään seurakunnan esipaimenena. Parhaillaan istumme Pyhälle Barnaballe nimetyssä yli sata vuotta vanhassa anglikaanisessa kirkossa tätä messua pitämässä. Kreikkalais-ortodoksisen kirkon asema Kyproksella on näistä vanhoista juurista johtuen vankkumaton ja vakaa. Minulla olisi halua luoda suhteita muiden kirkkojen kristittyjen kanssa, mutta en ole vielä tällä matkalla alkua pidemmällä.

Jeesus ei nähnyt Samarialaista naista vääräoppisena, vaan lähimmäisenä, jota tulee rakastaa. Juutalaiset ja samarialaiset olivat toki eri mieltä siitä, missä paikassa pitää rukoilla. Jeesuksen mielestä paikalla ei ole merkitystä, mutta sillä on, että rukoilee hengessä ja totuudessa.

Yhteinen rukous on merkillinen voima. Rukouksen muoto ei ole ratkaisevaa. Ratkaisevaa on se, että tunnustaudumme Jeesuksen seuraajiksi ja tunnustamme muutkin kristityt sellaisiksi. Kristittyjä ei yhdistä yhteinen oppi tai elämäntulkinta edes saman kirkon sisällä. Meitä yhdistää sama Jumala, sama Herra, Jeesus Kristus ja Pyhä Henki, joka rakentaa yhteyden Herraan luottavien välille.

Yhteinen rukous on myös rauhan työtä. Kun rukoilet hankalasti rakastettavan lähimmäisen puolesta, kuten Jeesus ohjeisti, alat vähitellen nähdä hänet toisessa valossa: ei vihollisena, vaan ystävänä. Siinä on rukouksen yksi ulottuvuus. Olennaisempi ulottuvuus on tietysti se, että Jumala, Luojamme kuulee rukouksemme ja vastaa niihin haluamallaan tavalla. Kuinka monet ovatkaan saaneet avun kriisin tai ahdistuksen keskellä vuodatettuaan rukouksessa tuskansa Jumalan tietoon!

Rukousta, koko elämän jättämistä Jumalan haltuun, on myös uskontunnustus, jolla liitymme kristittyjen yhteiseen, apostoliseen uskoon. Nousemme tunnustamaan uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.   

Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.

_______________________

Loppiaismessu 7.1.2023. Aiheena Jeesus on maailman valo. Läsnä 7 henkeä.

Liitteenä loppiaismessun saarnan käsikirjoitus

Saarna 7.1.2023, Kypros

Markku Antola, turistipappi, TT.

Evankeliumi Matt. 2: 1-12

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
      - Sinä, Juudan Betlehem,
      et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista,
      sillä sinusta lähtee hallitsija,
      joka on kaitseva kansaani Israelia.”
    Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
    Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

Vietämme joulun viimeistä juhlaa, loppiaista. Se on ilon ja valon juhla. Kun ajattelemme mennyttä vuotta, tuntuu siltä, ettei iloa ja valoa ole maailmaan tullut lisää, päinvastoin. Olemme joutuneet todistamaan, covid -ajasta juuri selviydyttyämme, miten Eurooppa on muuttunut sotatantereeksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Tämä on merkinnyt veren vuodatusta kummallakin puolella rintamaa ja mittaamatonta kärsimystä ja tietysti pakolaisaaltoa ympäri Eurooppaa. Sodalle ei näy loppua. Venäjän pommittaessa Ukrainan kriittistä infrastruktuuria elämästä talvella tulee helvetillisen kylmä. Monet uhkakuvat ovat toteutuneet. Maailma tarvitsee rauhantekijöitä tänäänkin.

Ei rauha vallinnut Rauhan Ruhtinaan syntyessäkään tähän maailmaan kuningas Herodeksen valtakunnassa. Herodes on jäänyt historiaan tekemiensä julmuuksien ansiosta. Hän mm. tapatti kaksi lankoaan, vaimonsa ja kaksi omaa poikaansa. Johannes kastajan mestauksen kuvauksen muistamme Raamatusta. Kuolemansa kynnyksellä hän pidätytti lukuisia kansalaisia ja käski telottaa heidät omana kuolinpäivänään. Näin hän halusi taata sen, että hänen kuolinpäivänään olisi maassa sopivan murheellinen tunnelma. Beetlehemin lapsenmurha, joka tapahtui siksi, että Rauhan Ruhtinas oli syntynyt, oli Herodekselle luonteenomaista.

Rauha ja sovinto ihmisten ja kansojen kesken sekä ihmisen ja Jumalan välillä on Uuden Testamentin keskeisin viesti. Jeesus tuli maailmaan sovittamaan ihmiset Jumalan kanssa. Tämä sovitus on tarkoitettu kaikille maailman kansoille ja ihmisille, ei vain kristityille. Loppiaisen evankeliumissa myös toisten uskontojen edustajat löysivät tiensä seimen ääreen etsiessään syytä mahtavaan valoilmiöön, Beetlehemin tähteen.

Rauhan ruhtinas lupasi jäähyväispuheessaan: ”Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” Jos rauha nyt juuri puuttuukin, meillä on lupaus ja toivo rauhasta ja kehotus olla antautumatta epätoivoon. Onko toivo siis valinnan ja tahdon asia? Olisiko valinta toivon puolesta ainoa hedelmällinen strategia tässä maailman kammottavassa kaaoksessa, epätoivossa, murhassa ja vihassa? Toivomme on maailman pimeyteen valon tuonut Rauhan Ruhtinas.

Kirkon tehtävä on kantaa sitä valoa maailmassa, jonka Jeesus tänne toi. Kirkon tehtävä on tuoda toivoa ja rauhaa epäsovun keskelle. Rauha ja sovinto ovat mahdollisia Kristuksen tuoman anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen parantavan kosketuksen vuoksi. Kristinusko on rauhan ja rakkauden uskonto.

Toivottomuuden keskellä näkyy toivon merkkejä. Ne ovat olemassa, koska on ihmisiä, jotka uskovat, että käänne parempaan on mahdollista saavuttaa. Jokainen voi tehdä jotain. Vaikkapa huolehtia siitä, että elää rauhassa kaikkein läheisten ihmisten kanssa.

Kirkko tekee rauhan työtä eri puolilla maailmaa. Ruohonjuuritason rauhan ja sovinnon työtä tehdään esimerkiksi Etelä-Afrikan apartheidin jälkeisessä yhteiskunnassa. KaZulu-Natalissa kirkon työntekijät kohtaavat eri tavoin traumatisoituja ihmisiä ja tarjoavat näille tukeaan. Nämä toipuvat apartheidin aikaisista raiskauksista, syrjinnästä ja väkivallasta. Myös HIV aiheuttaa stigmaa ja syrjintää. Erityisesti vähemmistöt, kuten vammaiset ja maahanmuuttajat ovat alttiina väkivallalle ja syrjinnälle. Erilaisten menetelmien avulla käsitellään mennyttä konfliktia ja vahvistetaan rauhan ja anteeksiannon välineitä.

Ollessani Taiwanissa yhdessä Taipein seurakunnista käynnistyi 90- luvun taitteessa työ kehitysvammaisten parissa. Kotikäyntityön tuloksena löytyi perheitä, jotka piilottelivat kehitysvammaisia lapsia kotonaan. Kiinalaisessa kulttuurissa kehitysvammaista perheenjäsentä hävetään, ja siksi he usein jäävät huonolle hoidolle ja vaille koulutusta. Kutsuimme näitä lapsia kehitysvammaisten kerhoon, jossa he saivat peseytyä, syödä yhdessä ja leikkiä ja laulaa kanssamme. Yksi poika oli aina kuin naurava aurinko kerhoon tullessaan, niin paljon hän nautti toisten seurasta ja saamastaan huomiosta.

Loppiaista vietetään lähetyksen juhlapyhänä. Kirkko on olemassa siksi, että sillä on missio, tehtävä. Lähetystyötä ei ole vain työ jossain kaukana vieraassa kulttuurissa, sitäkin se on. Lähetystyötä on rukous lähetystyössä olevien puolesta. Sitä on työn taloudellinen tukeminen. Sitä on myös aito kohtaaminen Jumalan sanan, lupausten ja toivon näkökulmasta ajasta ja paikasta riippumatta. Me täällä Kyproksella ollessamme kohtaamme monen kulttuurin vaikutuspiirissä olevia ihmisiä. Saamme kohdata heidät Kristuksen rakkaudella, tarjota apua ja kuulevan korvan heidän koville kokemuksilleen. Voimme samalla oppia heiltä. Saamme myös pitää esillä hyvää sanomaa kuoleman voittaneesta Kristuksesta, Rauhan Ruhtinaasta.

Palaan vielä ilon teemaan. Jesajan kirjan mukaan ”Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta” ja evankeliumissa ”Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo”. Rauhan Ruhtinaan seurassa yhä uudelleen ja uudelleen saamme yllättyä siitä ilosta, jonka Hän antaa. Toivoisin, että kirkossa ja seurakunnassa uskallettaisiin iloita yhtä railakkaasti kuin uskalletaan surra surevien kanssa. Ilo ei ole syntiä; se on Jumalan lahja. Se löytyy Paavalin armolahjaluettelosta. Iloa ei voi päkistää väkisin esiin, se syntyy, jos on syntyäkseen. Löytääksemme ilon saamme tänään tulla Rauhan Ruhtinaan aterialle, jossa meille vakuutetaan, että syntimme ovat anteeksi annetut ja velkamme maksettu. Vain Jumala, Luojamme ja rakkauden lähde, voi synnyttää meissä ilon. Iloisen ihmisen kanssa on kivempi asioida kuin huoliinsa vaipuneen, eikö vain?

”Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo”.

__________________

Jouluyön messu 24.12. pidettiin St Barnabas’ Anglican Church Limassolissa. Paikalla 30 henkeä, mikä untui suurelta lahjalta ja juhlalta. Taksikuskimme sanoi, että "no, ihmiset kyllä haluaa tulla kirkkoon jouluaattona". 

Liitteenä saarnan ja esirukouksen käsikirjoitukset. 

Saarna jouluaattona 24.12.2022 Kypros, Limassol

Markku Antola, turistipappi, TT.

Luuk. 2:1–14

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa.

Juhlimme vastasyntynyttä vauvaa, joka toi suuren ilon mukanaan siitä huolimatta, että synnytys tapahtui siihen huonosti soveltuvassa paikassa. Olen itse katsonut läheltä jokaisen viiden lapseni syntymän. Minua ihmetyttää se, että synnytyksen tullessa äiti on tuskissaan ja epätoivon vallassa. Kun synnytys on tapahtunut, kaikki muuttuu. Uusi elämä putkahtaa maailmaan ja näyttää siltä, ettei synnyttämisen tuottamaa kipua ole koskaan ollut olemassakaan. Ilo on niin murskaavan suuri. Uuden elämän saapuessa vaistoaa pyhyyden tunteen, jolle vetää veroja vain kuoleman hetki; kun ajallinen elämä päättyy ja ihminen siirtyy rajan taakse.

Juhlimme vauvan syntymää. Mutta ei kenen tahansa. Juhlimme ihmiseksi tulleen Jumalan syntymää. On ihmeellistä, että Jeesuksen syntymää todisti moni eläin. Häntä tulivat tervehtimään sen ajan vaatimattomat työläiset, lammaspaimenet. Kertooko eläinten läsnäolo joulun evankeliumissa siitä, että Jeesus tuli koko luomakuntaa, ei vain meitä ihmisiä varten?

Sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tämä on erityisen totta Vapahtajamme Jeesuksen kohdalla. Itse asiassa nimi Jeesus, verbistä Jeshua, vapauttaa, pelastaa merkitsee juuri tuota samaa. Ihmiskunnan suurimpien vihollisten – pahuuden ja kuoleman – edessä me olemme voimattomia ja avuttomia. Pimeys peittää maan. Kuitenkin valo voittaa pimeyden. Vapahtajan syntymän myötä kuljemme kohti kirkkautta. Juuri siksi seimen lapsi varttui ja kulki ristintien. Ristillä hän mursi synnin, kuoleman ja pahan vallan. Jeesuksen tähden me saamme anteeksi syntimme, Jeesuksen tähden me saamme lahjaksi iankaikkisen elämän. Jeesuksen tähden me saamme kuulua Jumalan lasten, valon ja kirkkauden valtakuntaan.

Joulun salaisuus, kaikkein arvokkain lahjapaketti avautuu, kun saamme itse kohdata Vapahtajan paimenten ja monien muiden tavoin. Tätä kohtaamista on tapahtunut koko kristinuskon kahdentuhannen vuoden historian aikana eri puolilla maailmaa. Myös täällä Kyproksella, jossa Paavali ja Barnabas aikanaan julistivat hyvää sanomaa. Tästä kohtaamisesta alkaa elämän mittainen tutustuminen, koko elämän yhdessä jakaminen. Kun kohtaamme hänet, ulkokohtainen tieto muuttuu syväksi oman elämän kokemukseksi.

Jeesusta kutsutaan myös Kristukseksi, hepreaksi Messias, verbistä masiah. Se tarkoittaa, että hänet on voideltu Pyhällä Hengellä. Hänessä on kaikki Jumalan täyteys, voima ja rakkaus. Tällä voimalla Hän haluaa hallita ja suojella meitä. Meidätkin täytetään tällä voimalla, kun palvelemme toinen toisiamme rakkaudella Jeesuksen esikuvan mukaan. Kristitty on kastettu Jeesuksen nimeen, ja kutsuttu  seuraamaan häntä uskossa luottamuksessa.

Jeesus on myös parantajamme. Jo ajallisessa elämässä Jumala hoitaa, parantaa ja eheyttää meitä monin tavoin. Emme sitä aina edes huomaa. Toisinaan saamme kokea armon ihmeitä. Siksi on tärkätä, että rukoilemme aina hädässä ja elämän haasteissa olevien ihmisten puolesta.

Jeesusta kutsutaan myös Hyväksi paimeneksi, joka pitää huolta laumastaan. Hän ei ole sähköpaimen, joka hallitsee pelolla, vaan urhautuva esikuva, joka on valmis tekemään mitä tahansa puolestamme. Hän varjelee, hän ravitsee, hän johdattaa, hän kasvattaa ja tarvittaessa nuhteleekin harhaan eksynyttä. Hän on hyvä paimen, elämän paras matkaopas. Hän vie meidät perille vihreille niityille.

Jeesusta kutsutaan myös Herraksi. Tuo sana merkitsee itse Jumalaa, Luojaamme. Hän on Jahveh, Herra. Jahve nimihän on olla -vebistä ja tarkoittaa: minä olen se, mikä minä olen. Jumala, Luojamme antaa elämän ja hän on itse elämä.

Samaa merkitsee myös Jeesuksen nimi, Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Olkoon Jeesus meidän sydäntemme Herra, jota kunnioitamme ja jolle olemme kuuliaisia, rakkaudessa.

Näin Jeesus tuo sydämiimme ja keskellemme kaiken sen hyvän, mitä Jumala tahtoo antaa meidän parhaaksemme. Jeesuksessa näemme Jumalan kasvot, kuulemme hänen äänensä ja tunnemme hänen rakastavan sydämensä. Jeesuksessa ääretön Jumala kumartuu meidän puoleemme äärelliseksi ihmiseksi, jotta me voisimme tuntea ja ymmärtää häntä. Hän on kuin äiti tai isä, joka kumartuu pienen lapsen puoleen, ottaa hänet syliinsä, puhuu hänelle ja rakastaa häntä.

Jeesuksessa iankaikkisuus murtautuu ajalliseen. Jeesuksessa rakkaus valloittaa sydämet. Jeesuksessa armo peittää kaiken. Jeesuksessa elämä voittaa kuoleman. Jeesuksessa me saamme todellisen joulun. Tuttu joululaulu ilmaisee asian näin:

”Tullessasi toit sä valon, lahjat, rikkaat runsahat, autuuden ja anteeks´annon, kaikki taivaan tavarat”

Tämän kaiken Jumala tekee Vapahtajamme syntymän, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Tämän kaiken saamme lahjaksi tänäkin jouluna. Tämän kaiken kautta Jumala kuljettaa ja kantaa meidät pimeydestä valoon, kuolemanvarjon maan kautta ikuiseen kirkkauteen.

Yhteinen esirukous messussa 24.12.2022

E Rukoilkaamme.

Jeesus Kristus, tänään ylistämme sinua, ihmiseksi syntynyt Jumala. Kiitämme ja kumarramme sinua.

Riemuitkoon koko maa, Vapahtaja on tullut.

– rukouslause virsi 32; 1b ”Valosi Jeesus loistaa suo ja jouluriemu meille tuo”

E Taivaallinen Isä, me rukoilemme sinua kaikkien omiesi, koko kristikunnan puolesta. Muistamme kirkkomme ja seurakuntamme lähetystyötä sekä niitä kirkkoja ja lähetysjärjestöjä, joiden kanssa olemme työyhteydessä. Anna kaikkien kansojen kuulla ilosanoma Poikasi syntymästä.

Riemuitkoon koko maa, Vapahtaja on tullut.

– rukouslause

E Rukoilemme läheistemme puolesta ja niiden puolesta, jotka ovat pyytäneet esirukoustamme. Muistamme kaikkia niitä ihmisiä ja asioita, jotka hiljaisessa rukouksessa tuomme nyt eteesi. (hiljainen rukous)

Rukoilemme sairaiden ja kuolevien puolesta. Anna joulun sanoman rohkaista heitä tarttumaan iankaikkisen elämän toivoon.

Riemuitkoon koko maa, Vapahtaja on tullut.

– rukouslause

E Rukoilemme kansojen ja niiden johtajien puolesta. Varjele heidät vallanhimosta ja anna heille viisautta toimia niin, että kaikkien ihmisten olisi hyvä elää. Rukoilemme sodasta ja väkivallasta kärsivien puolesta. Pyydämme, että sota Ukrainassa jo päättyisi. Muistamme edessäsi vallan väärinkäytön uhreja, vainottuja ja nälkää näkeviä. Tee meistä kaikista rauhantekijöitä.

Riemuitkoon koko maa, Vapahtaja on tullut.

– rukouslause

E Jumala, Isämme, sinä lähetit Poikasi maan päälle, ihmiseksi ihmisten keskelle. Siksi me tuomme sinulle kaikki pyyntömme veljemme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.

Riemuitkoon koko maa, Vapahtaja on tullut.

S Aamen.

__________________________

Kauneimmat joululaulut Nicosiassa 20.12., St. Paul´s Anglican Catedral. Paikalla 13 henkeä. Meno oli mukavan vauhdikasta kirkossa ja varsinkin kirkkoglögillä; siitä huolehtivat 2-10 vuotiaat lapset, joita oli viisi mukana. Kiitos erityisesti Kirsi Lorenzille, joka huolehti tilaisuuden järjestelyistä. 


Ajoimme Jarkon kanssa Nicosiaan Lanian kylän ohi Troodoksen vuoriston kautta ja ihastelimme mahtavia maisemia. Tiet olivat erinomaisen hyvässä kunnossa koko matkan. Sitä kylmemmäksi kävi ilma, mitä ylemmäksi vuosistossa noustiin. Ihan Troodoksen huipulla ei kuitenkaan käyty. 

_________________________

Pääsin kuulemaan ja laulamaan joululauluja Lanian kylään 18.12. klo 15 Pirjo ja Andreas Roushasin kutsumana. Noin neljänsadan hengen kylässä asuu ihmisiä eri kansallisuuksista. Niinpä kuulimme kreikkalaisia, englantilaisia, nepalilaisia ja nyt myös suomalalsia laluja museon pihalla pidetyssä perinteisessä joulun odotukseen liittyvässä tilaisuudessa. Kiitos Pirjolle kutususta ja vieraanavaraisuudesta! Sain matkLooaevääksi mukaan pakettilounaan ja makeita mandariineja puutarhan puista.

________________________

Pidimme messun 17.12.2022. Aiheena Herra on lähellä! Paikalla 5 henkilöä.

Toistuvasti on käyty keskustelua siitä, että anglikaanikirkko, jossa nyt messut pidetään Limassolissa, on logistisesti selvästi hankalammassa paikassa kuin katolinen kirkko, jossa messut aiemmin pidettiin.

Ohessa saarnan käsikirjoistus. 

Saarna 17.12.2022 Kypros

Markku Antola, turistipappi, TT.

Evankeliumi Matt. 1:18–24 (1. vuosikerta)

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
    Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
    Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
      - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
      ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -
      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Päivän evankeliumissa Joosef on tärkeässä roolissa. Hän tuskailee sitä, miten olisi toimittava, kun kihlattu onkin jo raskaana. Evankeliumi ei kuvaa Joosefin sielunelämää eikä ajatuksia paljoakaan. Voimme vain kuvitella, millaista tuskaa ja pettymystä hän tunsi kun Marian ennenaikainen raskaus paljastui. Hän oli  varmasti Mariaa syvästi rakastava ihminen eikä olisi halunnut loukata tätä millään tavoin. Mutta miksi hänen olisi pitänyt ottaa elätettäväkseen lapsi, joka ei ole hänen omansa? Hän aikoi ratkaista kiusallisen tilanteen hautaamalla unelmansa liitosta Marian kanssa kaikessa hiljaisuudessa ja jatkamalla elämäänsä niin kuin ennenkin.

Tässä tilanteessa tapahtuu taivaallinen väliintulo. Näitä enkeli-ilmestyksiähän on nimenomaan joulukertomuksissa useita. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia ja tuovat viestejä strategisesti tärkeissä elämänvaiheissa. Vaikka emme voi tavallisesti nähdä enkeleitä, ei mikään estä heitä saamasta näkyvää muotoa tarvittaessa. Itse asiassa, laajasti ottaen kuka tahansa voi tietämättään tai tietoisesti saada enkelille kuuluvan tehtävän toimittaa Jumalalta saapuva viesti vastaanottajalle. Niinpä Heprealaiskirjeessä kehotetaan osoittamaan vieraanvaraisuutta sillä perusteella, että ”jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä”. Raamatulle uskollinen enkeliteologia näkee enkelit palvelijoina ja sanansaattajina, sitähän merkitsee sana angelos, lähetetty tai lähettiläs.

Enkelit kuuluvat kaikkivaltiaan Jumalan näkymättömään maailmaan, jossa heillä on päätyönään ylistää Jumalaa ja toimittaa häneltä saamiaan tehtäviä. Enkelit muistuttavat meitä siitä, kuinka ihmeellinen luomakunta onkaan. Siihen kuuluu näkyvä todellisuus, mutta myös näkymätön, josta me ihmiset emme paljoakaan tiedä.

Näkymättömästä todellisuudesta saadaan viitteitä silloin tällöin. On varsin tavallista, että läheisen kuollessa koemme iankaikkisuuden koskettavan selittämättömällä tavalla. Vainaja voi jopa ilmestyä unessa keskustelemaan kanssamme. Myös monet kuolemaa lähellä käyneet kertovat kokemuksistaan valotunnellissa olemisesta tai vastaavasta. Isäni sai kokea tämän tapaisen ilmestyksen kolmen viikkoa tajuttomana ollessaan vakavan sairauden kourissa. Kun hän vielä nousi sairasvuoteeltaan ja sai viettää joulua kanssamme (tämä tapahtui vuonna 1976), hän kertoi käyneensä kodon katsojaisissa, siis taivaassa. Hänelle näytettiin taivaan ihanuus, mutta myös oma raadollisuus. Hän jäi lauseeseen ”Minä lepään niin kuin raato Kristus -kalliolla” Armo kirkastui hänelle uudella tavalla. Taivaassa olisi ollut niin ihana olla, mutta hänet lähetettiin vielä muutamaksi kuukaudeksi takaisin elämään. Hän muisti itse lapsuudessaan laulamansa Achreniuksen virren: ”Karitsan häitä vietetään, siellä suuressa taivaana seurass. Siel’ ylkä on itse keskellä, vaikka on tehty teuraaks’. Siel on hääsali ihana, ja kauniist rakennettu, kanteleet siellä kaikuvat, kullast on rakennettu.” Enkelit siis muistuttavat meitä kristittyjä maailmankaikkeuden ihmeellisyydestä. Heitä ei voi tilata tai käskeä, he toimivat Jumalalta saaminsa valtuuksin silloin, kun taivaan Isä niin tahtoo. On tärkeätä muistaa, etteivät enkelit ole itsenäisiä toimijoita, vaan Jumalan palvelijoita.

Evankeliumin taivaallinen väliintulo oli aivan ratkaiseva asia Joosefille. ”Älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi!” Kuinka lohduttava sana enkelillä olikaan tarjota Joosefille hänen piinansa keskellä! Hän oli hurskas mies ja halusi tehdä oikein. Varmaankaan hän ei unesta herätessään voinut aavistaa, mitä kaikkea Jeesuksen elämä ja elämänkohtalo tulisi tuomaan tullessaan. Mutta ei sillä ollut silloin väliä. Hän tiesi, että kun enkeli tuo viestin, niin sitä on seurattava. Samalla Joosef kuuli jo pojan tulevan nimenkin: Jeesus verbistä Jeshuaa, joka merkitsee vapauttajaa.

Joosef on mainio esikuva siitä, kuinka totellaan ylhäältä tullutta viestiä. Kristityn elämään kuuluu kysely Jumalan tahdon toteutumista elämässämme ja myös kipuilu erilaisten elämän haasteiden keskellä. Löytäisimmekö lohdutusta vuosituhantisesta psalmilauluperinteestä, jossa runoilija on kiteyttänyt ajatuksensa runon muotoon? Psalmit on kirjoitettu enimmäkseen runomuotoisesti hepreaksi. Suomeksi käännettynä rytmi valitettavasti katoaa. Päätän saarnani äsken kuulemamme psalmin 130 sanoihin:

Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani

ja panen toivoni sinun sanaasi.

Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua,

hartaammin kuin vartijat aamua.

Israel, pane toivosi Herraan! Hänen armonsa on runsas,

hän voi sinut lunastaa. Hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä.”

 ___________________________

 

Kauneimmat joululaulut pe 16.12.  Agia Kyriakissa Pafoksessa. Paikalla 7 laulajaa. Alue on häikäisevän puhutteleva, koska paikassa, jossa apostoli Paavali aikoinaan ruoskittiin lähetysmatkallaan, on rakennettu kirkko toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen. Arkeologiset kaivaukset kertovat historiasta. 

Käytiin Jarkon kanssa tutustumassa valtavaan Pafoksen arkeologiseen museoon, joka sisältää suuren määrän maailmanperintökohteeksi nimettyjä paikkoja ja muistomerkkejä. Kreikkailainen jumalaistarusto saa lihaa luiden päälle näissä paikoissa! Erityisesti upeat mosaiikkilattiat tekivät vaikutuksen. 

Ja uimassahan oli pakko käydä, kun oli hellettä suomalaisen mittapuun mukaan!

____________________

Kauneimpia joululauluja laulettiin pe 9.12. Larnacassa, kansainvälisessä evankelisessa kirkossa sekä la 10.12. St. Barnaban kirkossa. Kummassakin tilaisuudessa läsnä 15 henkeä.

Pääsimme seuraamaan aitiopaikalta ruotsalaisten joulunviettohetkeä Lucia -kulkueineen heti lauantain tilaisuuden jälkeen, kun lainasimme kosketinsoittimen heidän käyttöönsä. Kyllä lapsukaisten ilo kynttiläkruunua kantaessa on koskettavaa nähdä!

Larnacassa tapasimme Jarkon kanssa jo uudelleen ihmisiä, jotka olivat olleet suurlähettilään kutsumana itsenäisyyspäivän juhlissa 6.12. Kiitokset läsnäolojoille intensiivisestä jatkoista laulamisen jälkeen. Erityiskiitos Päivi Korvelalle tarjoilujen järjestämisestä. 

Kävin myös keskustelun St. Barnaban anglikaanipapin, Ian Nicholssonin kanssa Kyproksen kirkollisesta ja ekumeenisesta tilanteesta. Toiveeni on päästä mukaan saaren protestanttisten kirkkojen johtajien epävirallisiin tapaamisiin.

Niitä varten, joille ei ole mahdollista osallistua yhteislauluihin julkaisen puheeni rungon näissä tilaisuuksissa: 

Puhe kauneimmissa joululauluissa Kyproksella 2022

Markku Antola, Turistipappi, TT.

Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.»


Lapsuudenkotini jouluperinteisiin kuului laulaa Achreniuksen 42-säkeistöinen jouluvirsi alusta loppuun. Lapsuudenkodin pappisperheeseeni Eurajoen opistolla kuului 10 sisarusta, joista minä olen kahdeksas. Joskus yritimme huijata isäämme hyppäämällä viisi säkeistöä yli, jotta virsi olisi lyhentynyt. Ei onnistunut. Joulunviettoon kuului aina myös näytelmä, joka käsikirjoitettiin joka vuosi erikseen. Muistan rakentaneemme spektaakkelimaisen lavastuksen Petteri Punakuono kohtaukseen, jossa aaltopahvimaisema kiersi vinhasti ruokapöytää Punakuonon juostessa näyttämöllä paikoillaan. Joulunvietosta aikuisena huomaan kiinnittäväni huomiota aina siihen, kuinka lapset reagoivat erilaisiin asioihin: kynttilöihin, lauluihin, lahjoihin ja perheen yhteiseen olemisen tapaan. Sädehtivät silmät tuovat joulun ilon iholle.  

Joulun alla on usein paljon tekemistä, että pelko voi vallata mielen. Niin se valtasi paimenetkin. Enkelin viesti oli kirkas ja selkeä: Älkää pelätkö. Ilmoitan teille suuren ilon. Teille on syntynyt Vapahtaja!

Voisiko Vapahtaja vapauttaa myös meidät raskaiden jouluperinteiden kahleissa olevat? Jos vietämme joulua ulkomailla, uskallammeko poiketa perinteistä ja tehdä asioita toisin? Uskaltaisimmeko viettää joulua vaatimatta itseltä ja toisilta pakonomaisesti joulusiivousta, leipomista, lahjaruljanssia, läheisten muistamista kirjein ja kortein? Voisimmeko tehdä juuri sen, mikä tuntuu hyvältä ja tärkeältä täydellisyyteen pyrkimättä? Ilo ei nimittäin synny velvollisuudentunteesta lähtevän raadannan tuloksena. Se syntyy kyvystä ottaa lahja kiitollisin mielin vastaan ja iloita siitä. Joululaulujen laulaminen voi olla osa tätä iloitsemista ja Jumalan hyvin lahjojen vastaanottamista. Kun laulamme kauneimpia, voimme myös verkon välityksellä muistaa rahallisesti niitä, joiden asiat eivät ole yhtä hyvin, kun omamme. Suomen Lähetysseura on tehnyt hyvää työtä jo 160 vuotta ihmisarvoisen elämän ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Itse olen saanut olla kenttätyössä mukana Taiwanissa kuuden vuoden ajan. Lahjasi turvin ilosanoma, joka merkitsee työtä oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon puolesta, voi jatkua. Pienikin lahjoitus tekee mahdolliseksi jonkun koulukyydin, jonkun koulupuvun tai puun taimen istuttamisen. Tilitämme joululauluissa kerätyt kolehdit Suomen Lähetysseuran keräykseen kauneimmatjoululaulut.fi. Sinne voi tietysti lahjoittaa myös itse suoraan varjoja.

Voisiko joulun lahja avautua meille ylhäältä annettuna yllätyksenä, aivan kuin kedon paimenille? Eivät he osanneet odottaa mitään erityistä valvoessaan lampaidensa turvallisuutta yösydännä. Enkelin viesti pahan kahleet katkovasta Vapahtajasta kohtasi heidät ja heidän myötään kaikki ne, joille viesti välitettiin. Seimen lapsi, Vapahtaja, Kristus, kuuluu kaikille ihmisille kaikkialla kaikkina aikoina.

Tämän viestin varaan, ylhäältä tulevaan lahjaan, rakentuu joulun ilo. Emme voi tehdä mitään ansaitaksemme Jumalan hyväksyntää ja armoa. Mutta voimme iloita siitä, että vauvana syntynyt Jeesus asuu keskellämme. Ja voimme muistaa heitä, joiden asiat eivät ole yhtä hyvin, kuin meidän.

Seurakunta on olemassa siksi, että meitä jatkuvasti muistutetaan Jumalan armosta ja rakkaudesta. Voimme omistaa joulun lahjan hyväksymällä uskossa ja luottamuksessa sen, että hän vapauttaa meidät. Näin hän tekee myös tänään. Elämäntilanteestasi riippumatta toivon sinulle tänä jouluna erityistä iloa, vapautusta ja Jumalan hyvyyden kokemusta. Saamme juhlia joulua yhdessä koko kristikunnan kanssa.

Tänä vuonna ei Beetlehemiin saavu kolme tietäjää itäisiltä mailta. Sen sijaan saapuu tuhansia pyhiinvaeltajia ympäri maailman kunnioittamaan ja juhlimaan Vapahtajan syntymää. Beetlehemiin on täältä matkaa noin 1240 km tietä pitkin. Sitä ennen pitää ylittää vesistö. Mutta ei juhliakseen tarvitse mennä Beetlehemiin, se käy yhtä hyvin tällä Kyproksella, kotisuomessa, tai missä satut silloin olemaankaan.

_______________

Kauneimmat joululaulut Agia Napan Skandinaavisessa kirkossa 8.12. Läsnä 18 henkeä.  

Kävimme Jarkon kanssa ensin uimassa kuuluisalla Nissi beachillä. Saimme sydämellisen vastaanoton kirkolla ja lohisoppaa kuukausien tauon jälkeen! Kiitos keiton tekijälle ja Mira Vanoselle ansiokkaasta opastuksesta Agia Epifanian kirkkoon ja ison ristin juurelle! Kiitos kahvitarjoilun järjestäjille ja mukanaolojoille. 

----------------

Aloitimme kanttori Jarkko Lavasteen kanssa 28.11.2022 Kyproksessa. Asumme Limassolin kaupungissa Sunquest Gardens os. Douriou Ippou Str 4046 Potamos Yermasoyias, Limassol. 

Pidimme ensimmäisen messumme St. Barnabaan Anglikaanisessa kirkossa, os. 153 Leontios A steet, joka on vanhaa sairaalaa vastapäätä.

Osallitujia 3.12. yhteensä 12 henkeä. 

liitteenä pitämäni saarnan käsikirjoitus

Saarna 3.12.2022

Markku Antola, turistipappi

Luuk. 12:35-40

Jeesus sanoo:
    ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!
    Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Olemme siirtyneet uuteen kirkkovuoteen, adventin ja joulun odotuksen aikaan. Pieni paasto näkyy jumalanpalveluksissa mm. siten, että jätämme laulamatta Kunnian ja kiitosvirren. Paasto on kehotus tutkia itseään ja elämänsä suuntaa. Siihen kehottaa myös Jeesus äsken kuullussa evankeliumissa: ”Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista”. Evankeliumimme on Luukkaan evankeliumin mukaan ja vastaava kohta kuuluu Matteuksen evankeliumissa näin: "Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. -- Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee" - Matt. 24:36,42

Edesmennyt veljeni Ilkka valikoitui esikoisemme kummiksi. Heti ensi visiitillä hän sanoi, että aikoo antaa lapselle muistolauseen joka kerta tavatessaan. Hän sanoi: Valvokaa!  Ja tiedättekö mitä, viidestä lapsestani ensimmäinen oli koliikkivauva! Hän itki ilta illan perään kymmeneen, yhteentoista, kahteentoista, yhteen tai kahteen ennen kuin nukahti. Kun hän täytti 3 kk, koliikki loppui kuin seinään. Koska hän nukahti eka kerran suosiolla keinutuolissa keinutellen, emme uskaltaneet ensin liikkua emmekä hiiskua, vaan pidimme sylissä niin kauan kuin jaksoimme. Vasta monen päivän kuluttua ymmärsimme, että koliikki on ohi, ja vauva voi nukahtaa jo vaikka kello kahdeksalta illalla!

Valvominen Raamatussa esiintyvässä merkityksessä ei liity koliikkivauvan hoitoon ollenkaan. Oikeastaan se on kehotus ymmärtää, että jokainen elämän hetki voi olla se viimeinen ennen ikuisuuden kynnystä. Kristitty ihminen on kutsuttu elämään kirjaimellisesti kuin viimeistä päivää. Luottamus siihen, että Jumala hallitsee maailmaa ja on antanut minulle tehtävän tässä elämässä, antaa rauhallisuuden myös kuoleman edessä. Elämällä on alku ja sillä on myös päätepisteensä. Elämämme on täysin Jumalan varassa, koska hän on kutsunut meidät olemaan olemassa. Jumalan nimi on Jahve: minä olen se, mikä minä olen. Uskomme mukaan olemassa oleva on olemassa siksi, että Jumala ON ja hän on halunnut muutakin olemaan. Ihmisestä sanotaan englanniksi, että hän on human being. Huomatkaa, ei human doing! Siitä huolimatta usein ajattelemme, että elämän arvo määräytyy saavutustemme ja aikaansaannostemme mukaan. Ei määräydy. Se on arvokasta siksi, että sinut ja minut on luotu OLEMAAN Jumalan kuvia. Persoonallisia ja ainutkertaisia. Siksi tärkeintä elämässä eivät ole saavutukset, vaan ilo siitä, että saa elää ja olla olemassa.

Jeesuksen kehotus valvoa ei merkitse pelon ilmapiirissä elämistä, vaan sitä, että joka päivä eri elämäntilanteissa etsimme Jumalan tahdon toteutumista elämässämme. Valvomiskehotus on siis mitä suurimmassa määrin myönteinen etumerkiltään. Se, että elämällemme on asetettu rajat, tekee joka hetkestä tärkeän ja ainutkertaisen. Elämänmatka on seikkailu, jonka tiedämme päättyvän, kun aikamme tulee. Nyt kun elämä vielä jatkuu, siitä on aihetta iloita ja elää lähimmäisenrakkauden periaatteiden mukaista elämää. Taivaaseen päästään yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden. Tämähän oli Martti Lutherin löytö sen jälkeen, kun hän oli kiduttanut itseään luostarisääntöjäkin tiukemmilla kieltäymyksillä. Ei armollista Jumalaa löytynyt hengellisiä harjoituksia tekemällä eikä syntien jatkuvalla tunnustamisella eikä katumusharjoituksilla. Se löytyi Kristuksen täytetystä lunastustyössä Golgatan ristillä ja ylösnousemuksen toivossa. Nämä kirkastuivat Lutherille iloisessa vaihdossa: annan syntini, pahuuteni ja kelvottomuuteni Jeesukselle ja saan vastalahjaksi armon, anteeksiannon, toivon, ilon ja rauhan. Mikä vaihtokauppa!

Tätä vaihtokauppaa saamme elää todeksi myös tänään ehtoollispöydässä, joka on syntisten ihmisten ateria. Tarvitsemme jatkuvaa muistutusta siitä, että Kristuksen armo kohtaa meitä koettavalla, nähtävällä ja ruuan muodossa ravintona nautittavalla tavalla. Kristuksen ruumis ja veri on annettu elämän leiväksi ja matkaevääksi sillä matkalla, joka vie kohti ikuista valtakuntaa.

Oppi-isämme Luther sanoi taivaasta näin. Päästessämme perille ihmettelen kolmea asiaa: Ensiksi: ketkä kaikki sellaiset ihmiset taivaassa ovat, joiden en koskaan olisi luullut sinne pääsevän. Toiseksi ketkä kaikki sellaiset, joiden luulin taivaaseen pääsevän, eivät siellä olekaan. Ja kolmanneksi: että minäkin olen päässyt perille!

Esitän ystäväni Matti Näsin laulun: Elonkorjuu

Kausi 2016-2017/ Seppo Hämäläinen

Syksy 2016

Matkamme Kyprokselle 1- 7.11.2016

Oli sydäntä lämmittävää tavata taas uudelleen aiemmilta talvilta jo tutuiksi tulleita ihmisiä niin Limassolissa kuin Ayia Napassa. Hotelli Estellan lauluilta oli hupaisa ja iloinen Terjen vetäessä laululeikkejä n. 20 henkilön porukalle... Seppo piti loppuhartauden. Lauantaina tavattiin virkeitä Suomi-koululaisia, joita Terje alkoi harjoituttaa Kauneimpia varten. Suunnistauduimme Suomi-koulun jälkeen Ayia Napan messuun, jossa kirkkokahveilla vaihdettiin kuulumisia ja paikalliset suomalaiset  tutustuivat uuteen kanttoripariskuntaan. Seuraavan päivän Limassolin messu St.Catherinen kotoisassa kirkossa oli läheinen hetki ja sen jälkeiset kirkkokahvit kirkon takapihan kahvilassa, jonne Anne Georgiou oli laittanut makoisat kirkkkokahvit, jonka nauttimisen yhteydessä Pirjo  haastatteli Terjeä ja Juhaa. 

Kahvien jälkeen pidettiin Sepon johdolla kirkkoraadin kokous St.Catherinen kirkkoherran, father Andrew'n työhuoneessa. Suurta kunnioitusta herätti Kyproksen suomalaisten tahtotila jatkaa sunnuntaisin kokoontumisia St.Catherinessa silloinkin kun pappi ja kanttori eivät ole läsnä. Vastuuhenkilön vaativan tehtävän otti hoitaakseen Leena Tiusanen. Kirkkoraati oli yksimielisesti Leenan ja jatkamisen kannalla. - Lupasin kirkon kaiken tuen, niin välttämättömien menojen kuin välineiden suhteen. Toimintasuunnitelmaa tarkennettiin syksyn ja kevään osalta. Luottavaisin ja kiitollisin mielin päätimme kokouksen (juttua tavan mukaisesti jatkettiin hyvässä iltapäivän säässä takapihalla vielä kauan).. - Iltapimeällä komusimme Pirjon kanssa seurakunnan tavarat sisälle ahtaaseen ja jo sinänsä täyteen "kirkon varastokellariin". - Tulevia tapahtumia käytiin vielä läpi illan edetessä. - Niinpä seuraavana aamuna klo 8 alkaessamme paluumatkan Alaniaan, tiesimme kiitollisin mielin, että enempään emme olisi matkallamme pystyneet.

Saimme seuraavien viikkojen aikana Kyprokselta viestejä, että Limassolin kirkkohetket olivat lähteneet mahtavasti liikkeelle, ihmiset ovat ottaneet vastuita itselleen ja 1. Adventtikin oli ollut hyvin koskettava kirkkohetki. Kiitos Leenalle ja muille vastuunkantajille - ja Herrallemme!

Matkamme Kyprokselle 7-19.12.2016

Emme millään tahtoneet ehtiä torstaiksi 8.12 klo 18 hotelli Estellassa alkavaksi ilmoitettuun lauluiltaan, vaikka matkaa teimme lopulta yli 32 tuntia! Syinä lentomme peruuntuminen ja siirtyminen 25h myöhemmäksi, matkalaukkumme rikkoutuminen kovakouraisen käsittelyn johdosta ja liikenneruuhkat lentokentältä lähtiessämme. Estellassa istui noin 10 minuutin myöhästymiseemme joitain hieman tyytymättömiä ihmisiä, joille kerroin meidän matkamme hankaluuksistamme. Lauluilta sujui "standup-koomikko" Terjen johdolla hauskasti, väki huojentui nauramaan ja iltahartauskin vakavoitti. Seuraavaksi illaksi Kato-Pafoksen vaikuttavaan kirkkoon saapui ehkä 5/6 alueen suomalaisista eli 20 henkilöä, lauloimme Kauneimpia sydämemme kyllyydestä, vietimme kirkkokahvihetkeä suomalais-kyproslaisen pariskunnan kahvilassa ja saavuimme myöhään illalla asunnoillemme Santa Barbaraan lähes rammettuneina.

Myös seuraava päivä tarjosi näyttöä Kauneimpien merkityksestä; Suomi-koulun harjoitusten jälkeen suuntasimme Larnakaan (Evangelical-Church), jonne saapui kolmea esteellistä lukuunottamatta kaikki alueen suomalaiset (7 + toimittajat). Lukumäärän vähäisyys ei estänyt lämmintä ilmapiiriä! Kuulumisia vaihdettiin kirkkokahveilla!! Seuraavana päivänä klo 12.30 oli tiedossa vuoden vilkkain kirkkotapahtuma Kyproksella: Limassolin Kauneimmat. Niinpä Suomi-koululaiset olivat vetäneet kirkkoon n. 65 suomalaista, arviolta vähintään puolet alueen suomalaisista. Kuvia räpsittiin, nuorempia perheitä tavoitettiin. Seurakunta tarjosi kirkkokahvit, joille oli kysyntää. Haastamista riitti. Toimeliaat naiset päättivät järjestää myyjäiset seuraavan pyhän, 4. adventin, messun yhteyteen. Koska aikaa oli vähän, alkoi kiireinen myyjäisten järjestely- ja valmisteluviikko. - Meilläkin ostettiin tarvikkeita, leivottiin, järjestettiin arpajaisia ja niiden palkintoja viime hetkiin asti, yms. - Osallistuin vaatimattomalla tavalla valmisteluihin mm. käymällä vielä sunnuntaiaamuna ostamassa Sigma-leipomosta saksalaista tummaa leipää, joka muistutti suomalaista ruisleipää.

Messussa osallistujia (24 henkilöä) ilahdutti hyvän perinteen jatkuminen; uusi suurlähettiläs Timo Heino Kerstin rouvansa kanssa jatkoi edellisen suurlähettilään Anu Saarelan käytäntöä: Timo Heino osallistui messuun lukemalla päivän epistolatekstiä ja tutustumalla suomalaisiin kirkkokahveilla. Näinkin alkoi toteutua Suomi 100-juhlavuoden teema "Yhdessä"! Myyjäiset saimme pitää takapihan kahvilassa, vaikka seuraavien myyjäisten järjestelyt jo painoivat päälle! Kanttori Terje Kukk ja Seppo Sariola viihdyttivät myyjäisyleisöä joulun sävelmillä. Iloista henkeä riitti. Myyjäisiin osallistui enemmän väkeä kuin messuun. Osallistujien lukumäärään nähden tuottoa vaikeassa asemassa olevien naisten auttamistyöhön kertyi hyvin.

Niinpä tältä osin kiitollisin mielin veimme tavarat taas kirkon varastoon ja valmistauduimme paluumatkaa varten, joka alkoi seuraavana aamuna. - Paluumatkalla mielessäni oli kaksi edellistä jouluaattoa Limassolissa, aattohartauksien lämmin tunnelma - ja tästä johtuen lähdön haikeus. Kuitenkin tiesimme, että seurakuntalaiset olivat Leenan johdolla jo tarmokkaasti järjestelemässä aaton hartautta ja me voimme keskittyä tuleviin tapahtumiimme.

Kevät 2017

Tammivierailumme Kyproksella 10-16.1.2017

Tällä kertaa selvisimme vain tunnin lennon viivästymisellä. Terjen mennessä Juhan luo Larnakaan Pirjo ja minä jatkoimme Limasssoliin, asuimme viihtyisässä St.Barbarassa. Iloitsimme matkalla siitä, että seurakuntalaiset Tiusasen Leenan johdolla olivat pitäneet tällä välin jouluaattohartauden ja kaksi kirkkohetkeä. Kuulimme niistä tuoreet uutiset. Ihmiset olivat kivasti jakaneet tehtäviä keskenään.

Estellan torstaisen lauluillan ja lauantain Ayia Napan messun jälkeen, yllätyimme iloisesti siitä, että sunnuntaina messuun ilmaantui lähes kolmekymmentä osallistujaa. Kirkkokahvihetkeen tulivat kaikki messussa olleet ja saimme kuulla Sanna Korpelan ajatuksia ihmiskaupan vastaisesta työstä, jota sitkeästi tehdään. Kysymyksiä esitettiin.

Kirkkokahvien jälkeen pidimme kirkkoraadin kokousta St.Catherinen kirkkoherran kansliassa. Kävimme läpi kuluneen kauden toimintaa ja pohdittiin tulevaa. Päätettiin pitää kahtena torstai-iltapäivänä (9.2 ja 9.3 klo 15) musiikilliset iltapäivähetket Santa Barbarassa. - Koin, että kirkkoraatilaiset olivat valoisalla mielellä tulevaisuuden suhteen.

Sunnuntai-iltana vierailin Pirjon kanssa eräässä suomalaisessa kodissa, jossa oli muitakin suomalaisia ja vietimme hauskan iltahetken! - Maanantai-aamu koitti taas liiankin pian ja aloitimme paluumatkan Alanyaan, mutta silti seuraava matkamme Kyprokselle jo mielissämme.

Helmivierailumme Kyprokselle 7.-13.2.2017

Oli taas sykähdyttävää nähdä Kyproksen vihertyvä saari lentoperspektiivistä ja havaita kevään olevan pitemmällä kuin Alaniassa.

Terjen mentyä Larnakaan, me asettauduimme ensi kertaa Blue Oasikseen, parin kilometrin päähän St. Barbarasta. Siellä meitä odotti kaksikerroksinen kotoisen karu asuntomme. Pääasia, että saimme ilmanlämmittimet toimimaan.

Tällä matkalla kävimme useita kertoja tapaamassa ihmisiä heidän kodeissaan, oli rohkaisevaa tavata heitä. Iloksemme saimme kuulla, kuinka sitkeästi he olivat Leenan johdolla toteuttaneet kirkkohetkiä ja kuinka osallistujat olivat ottaneet vastuita hoitaakseen ja jatkaneet tehtävissään uskollisesti, kuka virsikirjoista, kuka standin viemisestä kirkon edustalle ja takaisin laittamisesta, kuka kolhedin keruusta jne. - Järjestimme edelleen kirkon varastoa poistaaksemme tarpeetonta. Torstain ensimmäiset kotiseurat Tiusasilla ilahduttivat kovasti; olimme koolla ystävänpäivän teemalla (hieman etuajassa).

Lauantaina menomatkalla Ayia Napan messuun suunnistimme Kyproksen yhdyshenkilö Päivi Korvelan ystävälliseen kotiin, jossa virkistäydyttyämme Ayia Napan messuun. Pidimme siellä toimintakauden viimeisen messun; kirkkokahvit tapaamisineen olivat taas tärkeä kohtaamisen paikka. jätimme jäähyväisiä, siilä syksyllä emme Pirjon kanssa palaa. Kiitimme osallistujia, he toivottivat meidät takaisin turisteina. Ehdimme kotiin vähän ennen yhdeksää illalla, olimme kiitollisia että seuraava messu alkaa puoliltapäivin.

Sunnuntain messun teemana oli ansaitsematon armo, joka annetaan ilman ehtoja, meidän osamme on vastaanottaa; tästä me elämme. Kokoonnuimme kirkon takapihan kahvilaan Annen ja Marion laittamille kahveille, taas kerran rupatellen, kohtasimme toisiamme. - Oli haikeutta valmistautua maanantai-aamun lähtöön Kyprokselta; onhan vielä yksi matka!

Jäähyväisvierailumme Kyprokselle 7-13.3.2017

Tulomatkamme tiistaina 7.3. sujui ennätysvauhtia, noin kahdeksan tuntia. Saari näytti lentoperspektiivistä aina vain vehreämmältä. Tuolla viettäisimme viimeisen viikkomme. Saimme majoittautua kauniiseen St. Barbaraan. Otimme Pirjon kanssa tavoitteeksemme tavata ystäviä, järjestää kirkon varasto seuraajia varten, hoitaa sovitut työtehtävät. Minulla oli lisäksi pankkitilin sulkeminen.

Varaston saimme usean päivän ja usean tunnin uurastuksen jälkeen lauantaina "luovutuskuntoon" Leena Tiusasen kanssa ja Pirjon kanssa. Pankkitilin sulkeminen oli tavoitteeni, sillä sen avaaminen oli vienyt 2,5 vuotta aikaisemmin usean päivän byrokratian takia. Nyt sulkeminen onnistui noin viiden tunnin ja kahden käynnin panostuksella, kiitos Yannan, suomen taitoisen ystävällisen virkailijan. Ystäviä tapasimme useaan otteeseen. Lauantaina vierailimme kirkkoraadin jäsenen Leena Ekblomin syntymäoäivien merkeissä hänen ystävällisessä kodissaan. Hän sai yllätysvieraikseen kaksi kouluaikojen ystävää Suomesta; iloa riitti. Sunnuntain messussa lauloivat  kuten muulloinkin Terjen johdolla Leena ja Kyösti Tiusanen. Seppo Sariola säesti osion huuliharpulla. Kiitos Seppo ja trio. Kiitos Anneli Vinha kolmen talven muistoista ottamiesi ihanien kuvien avulla!

Kirkkokahveilla Sanna Korpela kertoi ihmiskaupan vastaiseen työn tilanteesta saarella. Työtä tukeneet saivat kuulla, että työtä tehdään auttaen ja sitkeästi. Kiitos Sanna. Kiitokset Annelle ja Georgiolle kirkkokahvien laittamisesta. Jäähyväisiä jätettiin osallistuvien kesken. Kiitettiin mukana kulkemisesta. Kiitos Leenalle kirkkohetkistä, kotiseuroista. Kiitos Päiville, sydämelliselle Kyproksen yhteyshenkilölle. Kiitos kaikille!

Kirkkoraati kokoontui Yacht Clubille kokoukseen ja lounaalle. Käytiin läpi kulunut talvikausi iloineen ja murheineen. iloa oli ttyön jatkumisesta, messuista, kirkkohetkien uskollisesta pitämisestä Leenan johdolla, kotiseuroista. Yritettiin ajatella tulevaa syksyä. Toiveena oli kirkon työn jatkuminen ja työntekijöitten lisääntyvä läsnäolo saarella. Jäähyväiset jätettiin, kiitokset lausuttiin kaikkien kesken, ei olisi maltettu erota, ei ihan vielä!

Kirkon tiimi suuntasi maanantai-aamuna Antalyaan ja katselin Onnellisten saarten katoavaa silhuettia lentoperspektiivist. Sinne jäivät kolmen talven muistot...

 

Kausi 2015 - 2016 / Seppo Hämäläinen

"Kristus on ylösnoussut" julistaa Pääsiäinen, enkelit Jeesuksen haudalla, Ylösnousseen kohdanneet opetuslapset toivuttuaan hämmennyksestään ja vapauduttuaan peloistaan! Jeesuksen ylösnousemusta todistivat jo tyhjä hauta, käärinliinat kuin tyhjät kotelot ilman Jeesuksen ruumista ja vihdoin Ylösnoussut itse, joka 40 päivän aikana ilmestyi useasti useille ihmisille, söi, joi ja opetti mitä vanhassa Testamentissa oli hänestä opetettu. Evankeliumit ovat ylösnousemuksen ja Ylösnousseen ihmettä täynnä. Samoin koko Uusi Testamentti, koko apostolinen opetus.

Jeesuksen elämä on antiikin historian vankimmin todistettu. Jeesuksen ylösnousemus on vankin ja itse asiassa ainoa looginen perusta sille, että opetus ristiinnaulitusta Jeesuksesta, opetus rististä, tuli voiton ja Voittajan merkiksi. Ristinsä ansion, oman voittonsa, Jeesus antaa meille ehtoollisessa.

Risti kertoo, että voimme saada kaiken anteeksi, ylösnousemus kertoo, että meillä on ikuinen tarkoitus, ehtoollinen kertoo, että Jumala antaa meille matkaevästä taivaan kotiin asti.

"Koska minä elän, tekin saatte elää", vakuuttaa Jeesus meille!

Uskallammeko tähän Ylösnousseen iloon, matkalle omaan ylösnousemukseemme.

Palmusunnuntai, kuten 1. Adventtikin, kertoo Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin. Vähän ennen ristinkärsimystään. Mitä Jeesus näki ratsunsa, aasin, selästä? Samanlaiset ihmisryhmät, samanlaisine asenteineen kuin nykyäänkin. Kirkkogallupein nykyään tutkitaan ihmisten asenteita ja muodostetaan ryhmiä kuten välinpitämättömät, perinteitten kannattajat, sitoutuneet, niitä, joille usko on erittäin merkittävä, merkittävä, merkityksetön, niitä jotka rukoilevat kerran päivässä, viikossa, harvemmin tai ei lainkaan. Meitä on moneen lähtöön ja ruudukkoon! Asenteissa löytyy.

Mutta kun Jeesus katseli, hän näki tarkimmin, aina sydämeen saakka; hän tunsi ihmiset, kokivat ihmiset hänen lähellään. Samat asenteet löytyvät nytkin. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesuksen ympärillä olivat häneen tunnustautuneet, sitoutuneet, epätietoisiakin löytyi, uteliaita riitti katsomaan tapahtuisiko ihmeitä, oli muuten vain mukana kulkijoita, joitain ulkokullattuja teeskentelijöitä ja lopuksi ilmiselviä vastustajia, joiden tavoite oli saada rauhanhäiritsijä pois päiviltä, heidän vallanhaluaan uhkaamasta. 

Tunnustautujat ja vastustajat olivat selvillä tavoitteistaan; seurata Jeesusta, pysyä hänessä lähes kiinni tai sitten vastustaa. Jeesuksen mukaan ei ns. "puolueettomia" ihmisiä suhteessa häneen ole lainkaan: "Joka ei minun kanssani kokoa, se vastustaa minua", hän opetti. Hän sanoi myös, että lopulta, Jumalan valtaistuimen luona, suhde häneen olisi ratkaiseva tekijä, ihmisen ikuisuuden kannalta: "Ellette usko minua siksi, joka minä olen, te hukutte synteihinne". "Minä ja Isä olemme yhtä" (Joh 8, Joh 10).

Tärkein kysymys on siksi: "Mihin ryhmään kuulun"? Mikä on suhteeni Jeesukseen? Olipa suhteesi häneen ollu tai on tänään mikä tahansa, saat olla yhdestä asiasta varma: Kristus katsoo sinuun rakastaen ja ajatellen "Minä olen tullut, että sinulla olisi elämä ja yltäkyllin", Joh 10:10. Usko siis, että huuto Golgatalla "Se on täytetty", koskee myös sinua ja minua, meitä jokaista. Tie on avattu syntisen tulla Isän luo.

Marian ilmestyspäivän teemana on "Herran palvelijatar", Luukas 1:26-38. 

Maria on kristittyjen esikuva armon vastaanottamisessa. Hänkin pelastui suostumalla olemaan "armon saanut", jolle Jumala sanoi "Älä pelkää". Olipa elämäntilanteemme mikä tahansa me saamme "Ottaa vastaan Jumalan armo niin, ettei se jää turhaksi", ennenkaikkea uskoa, että Jeesuksen armo kuuluu minullekin ja saan siitä armosta elää.

Maria on esikuva nöyryydessä: "Minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa". Maria kustuu itseään vähäiseksi palvelijaksi; meillä on suuri oppimisen paikka. Maria on esikuva puhtaudessa: "Minähän olen koskematon".

Marian ilmestyspäivän sanoma on kirkkaimmin siinä, että elämämme ja uskon keskus ei ole meissä ja kilvottelussamme. Vaan Jumalassa, joka on Voimallinen ja Pyhä, jonka suuruutta ja suuria tekoja saamme ylistää, myös silloin, kun elämässä ei ole vain hyviä asioita tai kun tuntuu, että Jumala ei vastaa rukouksiin. Maria kiitti, ylisti Jumalaa, koska Jumala on armossaan katsonut häneen. Tästä mekin saamme kiittää, sillä Jeesus kävi ristinpuulle mielessään kaikki syntiset, jotka hän tahtoi sovittaa ja lunastaa itselleen. Hän on armossaan katsonut meidänkin puoleemme.

4. Paastonajan sunnuntain aihe on "Elämän leipä" (Joh 6 luku): Siinä Jeesus käsittelee ongelmaa, mikä todella ravitsee ihmistä, mikä on elämämme syvin tarkoitus ja mistä saamme voiman elää. Kirjallisuus, teatteri, taide, musiikki, arkkitehtuuri, urheilun seuraaminen tai harrastus; kaikki nämä tuovat sisältöä elämäämme. Mutta Jeesus puhuu siitä, että ihminen on ikuisuusolento, jonka syvimmän kaipauksen voi tyydyttää ja ravita vain Jeesus: hän on "Elämän leipä". Joka tätä leipää syö, elää ikuisesti. Joka janoaa häntä, tulee elämän veden virvoittamaksi.

Jeesus osoittaa, että ihminen ei ole itseriittoinen, vaan tarvitsee Jeesusta, joka ravitsee antamalla itsensä meidän edestämme, syntiemme tähden uhriksi. Joka syö Jeesusta, eli uskoo häneen, syö anteeksiantamusta, rakkautta ja armoa. Tämä on elämän tarkoitus, jokaisen meistä. Ilman tätä olemme aliravittuja ja enemmän, kuolemme toisen kuoleman eli valitsemme ikuisen eron Jeesuksesta ja Jumalasta.

3. Paastonajan sunnuntai julistaa kirkkaasti, että Jeesus on pahan vallan voittaja. Hän tuli maailmaan tehdäkseen tyhjäksi Paholaisen teot. Tämän hän toteutti vapauttamalla ihmisiä Pahan vallasta jo elämänsä aikana. Ristin kuolemassa ja ylösnousemuksessaan Jeesus riisui aseet hallituksilta ja valloilta.

Raamattu opettaa persoonallisen Pahan olemassaoloa. Jumala loi olentoja, joilla on vapautta tarpeeksi valitakseen hyvän tai pahan. Ilman vapautta olisi vain robotteja ja näennäistä rakkautta ja kuuliaisuutta täydellistä hyvää, Jumalaa kohtaan. 

Ilman Jumalaa ja jos maailma ja ihminen olisi vain materiaalista, ei ole mitään mieltä puhua hyvästä tai pahasta, ei myöskään tarkoituksesta tai kauneudesta.

Kärsimällä voittava ja koko maailman synnin kärsimällä edestämme sovittava Kristus on ainoa kestävä ratkaisu kärsimyksen ongelmaan. Kristus on se todellisuus, joka avaa meille todellisen vastauksen viattomien kärsimykseen: hän on kärsinyt edestämme, hän on voittanut aphan, hän rakastaa täydellisesti ja Jeesuksen yhteydessä voimme kohdata oman pahuutemme avoimesti ja uskoa olevamme täysin rakastettuja sellaisina kuin olemme.

2. PAASTONAJAN SUNNUNTAI. USKO JA RUKOUS. MATTEUS 15:21-28. 21.2.2016.

Kanaanilaisen äidin huoli sairaasta lapsestaan johti hänet lähestymään Jeesusta ja huutamaan sinnikkäästi ja häpeilemättä apua Jeesukselta. Jeesus ei aluksi tuntunut välittävän äidin hädästä, koska äiti ei kuulunut juutalaiseen kansaan, jonka luokse Jeesus oli lähetetty. Pakanain aika koittaisi vähän myöhemmin, jolloin evankeliumia Jeesuksesta julistettaisiin heille. Äiti myönsi nämä tosiasiat, mutta silti hän anoi murusia lasten pöydältä eli vaikka kuinka vähän Jeesuksen parantavaa kosketusta lapselleen. Jeesus myöntyi äidin sinnikkyyden edessä. Lapsi parantui. Jeesus julisti naisen uskon suureksi; toinen. joka sai Jeesukselta tunnustuksen suuresta uskostaan oli pakanasyntyinen sadanpäämies. - Myös meidät saa useiimin vasta suuri hätä, ahdistus tai vaikeus kääntymään Jeesuksen puoleen ja huutamaan häntä avuksemme. Kanaanilaisen äidin usko on meille esikuvana "suuresta uskosta".

Millainen on suuri usko:

Suuri usko etsii apua Jeesukselta. Ratkaisevaa on uskon oikea kohde, ei uskon vahva kokemus.

Suuri usko ei luule suuria itsestään; sen kantaja myöntää oman ansiottomuutensa ja turvautuu Jeesuksen hyvyyteen ja ansioon.

Suuri usko pitäytyy hellittämättä ja sinnikäästi Jeesukseen ja Jumalan sanan lupauksiin.

Vaikka koemmekin oman uskomme heikkouden, niin se ei ole esteenä rukouksen kuulemiselle. Tärkeintä on, että uskomme suuntautuu Jeesukseen, jolla on valta vastata. "Tapahtukoon sinun tahtosi", on se uskon rukous, johon Jumala vastaa tahtonsa mukaan, joka on meille parasta.

1. PAASTONAJAN SUNNUNTAI. JEESUS KIUSAUSTEN VOITTAJA. MATTEUS 4:1-11.

Kiusaus on hetki kosken yläpuolella ennen joutumista kosken kuohuihin, kiusaajan houkutus rikkoa Jumalan tahto. Kiusaus ei vielä merkitse synnin tekemistä. Jumalan sanan valaisema omatunto, yleensä voi tietää Jumalan tahdon.

Jeesuksen kiusaukset kertovat meille tärkeitä asioita:

Jumala itse ei kiusaa ketään, mutta hän voi sallia tai johtaa ihmiset koetukseen tai kiusauksiin, kuten Pyhä Henki johti Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Meille Jumala voi sallia koettelemukset vahvistaakseen uskoamme Jeesukseen.

Kiusausten tavoite oli saada Jeesus epäilemään olevansa Jumalan Poika; meitä kiusataan samaan epäuskoon.

Kiusausten tavoitteena oli myös saada epäilemään Jumalan sanaa. "Onko Jumala todella sanonut", oli Paholaisen kylvämä epäuskon siemen jo Paratiisissa. Paholainen kiusasi samoin Jeesusta eli vääristelemällä Jumalan sanaa. Siispä tärkeää meille on ymmärtää Jumalan sanaa oikein, Kristus-keskeisesti eli koko Raamatun punainen lanka ja johtoajatus on Kristus.

Kiusausten "asiasisältöinä" olivat epäilyn kylväminen Jumalan huolenpitoa kohtaan; kyse oli leivän ja varjeluksen riittävyydestä. Kolmas kiusaus kysyi: Kuka on Herrasi? Mikä on elämäsi tavoite?

Kaikilla näillä alueilla meitäkin kiusataan. Jeesus vastasi Jumaln sanalla "Kirjoitettu on" ja "Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi".

Näillä aseilla mekin voitamme, koska Vapahtajan voitto on myös meille annettu voitoksemme.

LASKIAISSUNNUNTAI. 7.2.2016. JUMALAN RAKKAUDEN UHRITIE. LUUKAS 18:31-43.

Jeesuksen tie oli itsensä uriksi antavan rakkauden tie. Matkallaan tien päätepisteeseen, Golgatan ristille, tien vierellä eräs sokea mies osoittautuu esikuvaksi meille kaikille. Hänellä on yksi ainoa tärkeä asia elämässään: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua". Niin tulee meidänkin huutaa ja se on suuri etuoikeutemme on, niin huutaa.

Jeesuksen tapa toimia on rakkauden täyttämä; hän tietää kulkevansa kohti suurinta mahdollista ahhdistusta. Silti hän ei kietoudu pelon valtaan, vaan pysähtyy sokean kohdalle, kuulemaan, mitä tällä on sydämellään. "Mitä haluat minun sinulle tekevän?" Niin hän pysähtyy myös meidän kohdallamme. Hän pysähtyy ja rohkaisee luottamaan häneen. Hän kunnioittaa tahtoamme. "Herra. anna minulle näköni". Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut".

Paitsi ajallista näköä miehen hengellinen näkökyky vahvistui, kuten tapahtuman silminnäkijöidenkin: "hän lähti seuraamaan Jeesusta. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa".

Jeesuksen rakkauden uhritie sai aikaan tällaisen suuren vaikutuksen. Tämän seuraamionen johtaa ylistämään Jumalaa jo täällä vajavuuksien maailmassa ja vihdoin perillä, taivaan ihanuudessa.

3. SUNNUNTAI ENNEN PAASTONAIKAA. ANSAITSEMATON ARMO. MATTEUS 20:1-16.

Tänään pohdimme voiko armoa ansaita vai ei? Me ihmiset olemme niin suoritushakuisia, että yritämme ansaita armonkin ettei mitään tarvitsisi ihan ilmaiseksi saada. Koska ihmiset Jeesuksen aikanakin olivat samanlaisia Jeesus kertoi vertauksen viinitarhasta, jonka työntekijät saivat "palkakseen" työajasta riippumatta saman verran eli yhden denaarin. Luonnollisesti pitempään työskennelleet vihastuivat tästä.

Mutta viinitarhan Isäntä, Jumala, sanoi metelöiville: "En minä tee sinulle vääryyttä. Kai minä  saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko karsaasti sitä, että minä olen hyvä?"

Jeesus puhuikin vielä palkkaratkaisuakin vakavammasta aiheesta: viimeisestä tuomiosta: pelastus, "pelastuksen denaari", on kaikille sama. Jokainen, joka on osallinen Kristuksesta, saa saman osallisuuden Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta.

Ja kaikki tämä tulee sulana lahjana, jonka Jeesus on ansainnut .kärsimyksellään ristinpuussa. Pelastuksen lahja on yksin hänen omaansa. Hän on pelastuksen näin säätänyt.

Jumala on hyvä jokaista kohtaan.

LAUANTAINA 23.1 HOTELLI KAPETANIOS

Lauantaina 23.1. vietimme kolme tuntia hotelli Kapetanioksen konferenssihuoneessa 17 hengen joukolla. Sain Pirjon kanssa alustaa aiheesta "Itsetunnon palikat kohdalleen". Tärkeä aihe. Ja hienoista kalinaakin saattoi kuulua palikoiden liikahdellessa. Oli mukava ja toivottavasti jokaista rohkaiseva iltapäivä. Kiitos jokaiselle osallistujalle!

2. SUNNUNTAI LOPPIAISESTA. JEESUS OSOITTAA JUMALALLISEN VOIMANSA. 17.1.2016

Evankeliumin aiheena oli Kaanaan häät, Joh 2:1-11. Jeesus muutti suuren määrän vettä viiniksi. Tällä tapauksella joskus perusteellaaan runsastakin viinan käyttöä.

Kertomuksen sanoma on kuitenkin parempi:

Jeesus osoittaa nuorenparin ahdingossa huolenpitonsa. Koko elämä kuuluu Jumalan huolenpidon alueeseen. Hän on auttajamme, jolle saamme kaikki asiamme kertoa.

Ihmeellään Jeesus "osoitti kirkkautensa", että hän on ainosyntyinen Jumalan Poika. Jeesuksen kirkkaus on sitä, että hän ihmisiä kohtaan "täynnä armoa ja totuutta". Hän on totuus, joka tuntee meidät. Hän armahtaa täysin ja antaa anteeksi, koska hän sovitti syntimme ristin kuoelmallaan. 

Kaanan tapahtuman seurauksena "opetuslapset uskoivat häneen". Tämä on suurin ihme. Kaiken Jumalan huolenpidon ja ihmeitten tarkoituksena on, että uskoisimme Jeesukseen. Silloin Jumalan tarkoitus elämällemme alkaa toteutua.

1. SUNNUNTAI LOPPIAISESTA. KASTEEN LAHJA. MATTEUS 3:13-17. 10.1.2016.

Messussamme oli aiheena Jeesuksen kaste Golgatalla. Johannes Kastaja esteli Jeesusta tulemasta tälle "parannuksen kasteelle", koska hän tiesi Jeesuksen synnittömäksi Jumalan Pojaksi. "Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnit", sanoi Johannes, nähdessään Jeesuksen tulevan luokseen. Juuri sitä varten Jeesus tuli kasteelle. Kasteessa hän samastui meihin, heikkouteemme ja syntisyyteemme. Hän otti kantaakseen syntimme ja sairautemme.

Jeesuksen kastehetkessä oli Jumalan kolminaisuus läsnä. Isän Jumalan ääni sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä". Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen hahmossa Jeesuksen päälle ja voiteli hänet Messiaan tehtävään, pelastamaan ihmiset.

Myös kasteessamme toimii sama kolmiyhteinen Jumala: Isä Luojana, Poika Lunastajana ja Pyhän Hengen lahja annetaan kastettavalle vakuudeksi Jumalan lapseudesta.

Suurin lahja, Jumalan lapseus ja ikuisen elämän osallisuus, annetaan Jumalan rakkaudesta meille pyhässä kasteessa. 

Jumala haluaa, että säilytämme tämän aarteen elämällä uskossa häneen koko elämämme ajan.

2. SUNNUNTAI JOULUSTA. HERRAN HUONEESSA. LUUKAS 2:41-52. 3.1.2016.

Vietimme messua ensimmäisen kerran vuonna 2016.

Aiheena oli kertomus Jeesuksen katoamisesta vanhemmiltaan Jerusalemin temppelimatkalla. Hänet löydettiin temppelistä kuuntelemassa ja kyselemässä. Vanhemmilleen hän vastasi: "Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?"

Moni on varmaan miettinyt mennyttä vuotta, oliko se hyvä vai huono. Monen mielessä on myös alkanut vuosi. Mitähän se tuo tullessaan? 

Hyvä paikka aloittaa vuotta on olla Jumalan kasvojen edessä, jumalanpalveluksessa, kuulla Jumalan sanaa ja rukoillen lähestyä häntä. 

Jumalan kohtaaminen henkilökohtaisesti antaa jumalanpalveluksessa käyntiin ainutlaatuisen merkityksen ja siunauksen. Saamme ottaa vastaan sanassa ja ehtoollisessa Vapahtajan ja turvautua häneen. Silloin Jumala antaa turvan ja kantaa alkaneenakin vuonna jokaista meitä. Mekin saamme olla Isämme luona.

KOLMAS JOULUPÄIVÄ. APOSTOLI JOHANNEKSEN PÄIVÄ. JUMALA ON RAKKAUS. 27.12.2015.

Jouluevankeliumi apostoli Johanneksen mukaan (Joh 1:1-14) alkaa kaiken alusta, ennen luomista. Jo silloin Sana, eli Jeesus, oli Jumalan luona ja oli itse Jumala. Hänen kauttaan luotiin kaikki, mitä on olemassa, myös ihmiset, myös sinut ja minut.

Luomisessa vaikuttanut persoonallinen Sana, syntyi ihmiseksi Jeesuksessa. Näin uskoi alkuseurakunta. Paavali kirjoitti: "Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei katsonut saaliiksensa olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sentähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman." Fil 2:6-9.

Johannes korostaa, että vain Jeesuksen kautta saamme elämän ja valon, jota kukaan ei voi ottaa meiltä pois "Jeesuksessa oli elämä ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa."

Pimeyttä ovat ihmisten elämässä vaikuttava epäusko ja rakkaudettomuus, sydänten kovuus.

Ihanasti Johannes kuvaa Jeesusta "täynnä armoa ja totuutta" olevaksi. Jeesuksen kohdanneet kokivat, että Jeesus tuntee heidät läpikotaisin, näkee heidän syntinsä. Mutta täynnä armoa hän julistaa katuvalle synnit anteeksi. Jeesuksella on kirkkaus, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.

Siksi hän on meidän ja koko ihmiskunnan valo, majakka, aina ihmiskunnan viimeiseen tappiin asti. Hänen valonsa johtaa ikuiseen elämään.

JOULUAATTO. LUPAUKSET TÄYTTYVÄT. 24.12.2015.

Joulu kertoo Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Hän antoi ainoan Poikansa syntyä ihmiseksi halpaan seimeen syrjäisessä maan kolkassa, Vähäiset paimenet kelpasivat ensimmäisiksi Vapahtajan syntymän todistajiksi. Jumala tuli ihmiseksi elämään ihmisen vaikean osan. Näin Jumala kertoi tulleensa ihmisten rinnalla kulkijaksi.

Joulu on sanoma suuresta ilosta, joka annetaan kaikelle kansalle: "teille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra". Suuri ilo syntyy siitä, että saamme antaa kaiken huonoutemme, syntimme, kadotuksemme ja antaa ne Jeesus-lapselle. Hän syntyi kantaakseen ne ristille. Hän haluaa antaa itsensä ja kaiken hyvyytensä meille. Hän antaa meille osallisuuden Jumalan valtakunnasta.

Sellainen valta ja herruus on ainoastaan Kristus-lapsella. Hän antaa omilleen paremman maailman ja vie meidät ikuiseen elämään. 

NELJÄS ADVENTTI. HERRAN SYNTYMÄ ON LÄHELLÄ. 20.12.2015

Matteus 1:18-24, antaa miesnäkökulman jouluun. Joosefin hämmennys koskemattoman morsiamensa raskauden edessä on luonnollinen. Samoin enkelin ilmoitus, että syntyvä lapsi on siinnyt Pyhästä Hengestä. Hämmennyksestään huolimatta Joosef teki esikuvallisen teon, otti morsiamensa luokseen ja esti näin Marian joutumisen tuomituksi. Hiljainen mies sai ilmoituksen, että syntyvä poika on luvattu Messias, Vapahtaja, jonka kautta Jumala on kanssamme. 

Vain Jeesus voi vapauttaa syyllisyydestä Jumalan edessä. Vain hänen kauttaan saamme anteeksi. Mutta hän vapahtaa myös todelliseen, elämään, iloon ja rauhaan: "Vapauteen Kristus vapautti meidät", kirjoitti Paavali. Jos Jeesus saa olla Vapahtajamme, silloin Jumala on kanssamme.

KOLMAS ADVENTTI. TEHKÄÄ TIE KUNINKAALLE. 13.12.2015

Päivän sana kertoo esteistä, joita meillä voi olla sille, että Jeesus saisi elämässämme hänelle kuuluvan sijan. Johannes Kastajan mieltä vaivasi epäilys, Matt 11:2-10. Hän lähetti opetuslapsiaan kysymään Jeesukselta "Oletko sinä se, jonka oli määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?" Jeesus ei suuttunut siitä, että Johannes, joka oli opettanut Jeesuksen tuloa ja pannut kaiken peliin Jumalalta sanan totuuden takia, oli nyt vankiluolassa alkanut epäillä Jeesusta. Päinvastoin. Jeesus iloitsi Johanneksen rehellisyydestä. Jeesus antoi Johanneksesta mainion todistuksen. Jeesus myös sanoi: "Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät...Autuas se, joka ei minua torju".

Jeesuksen sanat, teot ja persoona ovat sellaiset, jotka kestävät mitä läheisimmän tarkastelun. Usko Jeesukseen nouseekin siitä, että tutustumme häneen ja hänen sanoihinsa ja tekoihinsa.

Kerrotaan, kuten Johannes, kaikki epäilykset Jeesukselle, viedään uskon esteet hänelle, kysytään häneltä: silloin noudatamme Jeesuksen neuvoa ja valmistamme tien Kuninkaan tulla ja syntyä elämäämme.

ITSENÄISYYSPÄIVÄ. KIITOS ISÄNMAASTA 06.12.2015

Isänmaamme itsenäisyys ja vapaus on suuri lahja, joka on ansaittu sitkeällä uurastuksella ja tuhansin uhrein. Kiitos vapaudesta kuuluu kaikille, jotka ovat maatamme rakentaneet uurastuksella, sitkeydellä ja ahkeruudella sekä puolustaneet maamme itsenäisyyttä.

Maatamme on tahdottu rakentaa parhaalle perustalle, Jumalan sanalle, josta avautuva rakkauden kaksoiskäsky "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", on yhteiskuntamme elämän perusta. Keskinäisen kunnioittamisen, lähimmäiselle hyvää tekevän ja ainakin erilaisuutta sietävän elämäntavan avulla rakennamme yhteisöä, jossa jokaisella on tilaa elää omana itsenään yhteisön arvostettuna jäsenenä.

Jeesus on tuonut meille vapauden päästä ikuiseen isänmaahamme. Hän on vapauttanut meidät synnin, kuoleman ja Paholaisen kahleista ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa voimalla. Jeesuksen hankkima vapaus on vapautta myönteiseen elämään, jossa on sisäistä kasvua iloon, rauhaan ja rakkauteen Pyhän Hengen voiman kautta. Tämä voi toteutua, kun pitäydymme Jeesuksen sanoihin sekä omassa elämässämme että kansakuntana.

Elämän tulee perustua totuudelle. Jeesus sanoo päivän sanassa, Joh 8:31-36, että hän itse ja hänen sanansa ovat se totuus, joka tekee meidät todellisesti vapaiksi. On siis tärkeintä tunnustaa hänet ja sanansa ylimmäksi ohjeiden antajaksemme ja ojentautua hänen totuutensa mukaan. 

1 ADVENTTI. KUNINKAASI TULEE NÖYRÄNÄ, 29.11.2015

Adventin sanoma on: Kristus saapuu. Evankeliumi, Matt 21:1-9, kertoo  Jeesuksen saapumisesta viimeisen kerran Jerusalemiin. Hän saapui ratsastaen aasilla nöyränä ja hiljaisena. Näin hän täytti Vanhan Testamentin ennustukset Messiaan saapumisesta Jerusalemiin.

Tämän ainoan kerran hän salli itseensä kohdistuvan juhlinnan, kun väkijoukot huusivat "Hoosianna". Hoosianna merkitsee "Oi auta, oi pelasta". Se oli myös rukous Jumalalle.

Adventti kertoo meille, että Jeesus lähestyy myös meitä auttaakseen meitä.

Adventti kysyy, mikä on vastauksemme hänelle? Onko se rukous "Oi auta, oi pelasta".

Jos näin rukoilemme, hän vastaa meille ja toteuttaa tahtoaan ja suunnitelmansa meidänkin kohdalla.

Hän valmistaa meitä ottamaan vastaan hänet, hänen sanansa. Meidän osamme on kuunnella, painaa sisimpäämme ja ojentautua hänen tahtonsa mukaan.

TUOMIOSUNNUNTAI. KRISTUS, KAIKKEUDEN HERRA. 22.11.2015 

Sanalla "tuomiosunnuntai" on vavahduttava kaiku. Se nostaa esiin kaikkien ihmisten lopullisen kohtalon, josta ei ole veto-oikeutta. Siksi monet vastustavat sitä, sillä jos ihminen ei itse saa määritellä kohtaloaan, hän kokee sen loukkauksena ylpeyttään kohtaan. 

Jeesuksen ja apostolien opetuksessa viimeinen tuomio on mitä tärkein asia. Evankeliumin pääsanoma on: Kristus on Tuomari, joka alhaalta päin tuntee kärsimyksen ja synnin maailman; hän syntyi halpaan seimeen, hänellä ei ollut pysyvää kotia, ei aina paikkaa, johon päänsä kallistaisi, hän kohtasi vahvojen mileivallan eikä lopulta voinut auttaa itseään ristillä. Hän otti itselleen heikon, kärsivän ja syntisen ihmisen osan. Hän sovitti syntivelkamme ristin puulla.

Tällainen on Kristus, kaikkeuden Herra ja lopullinen Tuomari. Hän tuomitsee oikein. Lopullinen oikeudenmukaisuus toteutuu ihmiskunnan historiassa, joka on usein ollut vahvempien sortoa ja oikeutta.

Evankeliumi, Matteus 25:31-46, on kuvausta siitä, mitä viimeisellä tuomiolla tapahtuu.

Ihmisen Poika on ensin tullut kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, sitten hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle; tuomiotoimi aloitetaan. Kaikkien aikojen kaikki ihmiset ovat läsnä. Ylösnousemus kuolleista on ensin tapahtunut.

Kaksi ryhmää on itse asiassa ollut valmiina jo ennen tuomion julistamista. Ihmisen iankaikkinen osa ratkeaa jo tämän elämän aikana. Jeesus sanoi opetuslapsilleen "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sitä. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan" (Joh Ev 3:17-18).

Jeesus ei opeta viimeisen tuomion kuvauksessaan pelastusta tekojen kautta. Kyse on siitä, että puu tekee hedelmiä lajiensa mukaan; "hyvässä ihmisessä" usko Jumalaan vaikuttaa rakkautena hyviä tekoja. Vaikka hyvää tekeväkin tekee todellisuudessa myös pahaa ja syntiä, ei hänen pahoja tekojaan lainkaan mainita, sillä "hyväkin ihminen" pelastuu yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen kautta. Sen sijaan Kristuksesta erossa eläneiden hyviä tekoja ei mainita, vaikka niitäkin inhimillisesti ajatellen olisi; sillä hänkin olisi pelastunut vain Kristuksen tähden. 

Viimeisen tuomion kuvaus on meille kaikkein vakavin muistutus, siitä, että niin kuin Jeesus elämänsä aikana teki hyvää rajoituksetta kaikille, samoin hän tahtoo meidän toteuttavan lähimmäisen auttamista ja palvelemista meidän elämässämme kaikin käytettävissämme olevin keinoin.

VALVOMISEN SUNNUNTAINA. VALVOKAA. 15.11.2015

Jeesus opettaa Matteuksen evankeliumissa (24:36-44) opetuslastensa elämän asennetta ajatuksella "Valvokaa, olkaa valmiit, sillä Ihmisen Poika saapuu päivänä, jota ette teidä ja hetkellä, jota ette arvaa".

Jeesuksen paluu taivaasta ihmiskunnan keskelle on Jeesuksen opetuksen keskeinen aihe. Jeesus opetti myös ihmiskunnan tilanteesta niinä päivinä. Jeesuksen näkemystä ei leimannut kehitysoptimismi. Päinvastoin. Ihmiskuntaa kohtaavat monelaiset vaikeudet: sodat käyvät verisemmiksi, Jeesuksen opetuslapsiin kohdistuvat vainot kovemmiksi, Jumalan kieltäminen avoimemmaksi, katastrofit pahemmiksi, ihmisten elämä vääristyy lisää.

Kaiken tämän keskellä ihmiset yrittävät elää eteenpäin arvojensa mukaisesti kuten Nooan päivinä. Mutta samalla tavoin ihmiset tulevat yllätetyiksi kuin ihmiset ennen vedenpaisumusta.

Raamatun opetuksen ydin on: Yhtä varmaa kuin se, että Jeesus tulee, on se, että emme tiedä milloin hän tulee.

Siksi elämänasenteena tulisi olla: "Jeesus, Herrani, voi tulla tänään".

Minun tulee valvoa, olla valmis. Valmis olen, kun elän uskossa Jeesukseen, että hän on kuollut syntieni tähden ja on Herrani ja Vapahtani. Olen valmis, kun elän uskossa Jeesukseen. Silloin Jumala on lukenut Jeesuksen puhtauden ja pyhyyden hyväkseni ja kätkenyt minut Jeesukseen.

Silloin voimme elää turvallisella ja rohkealla mielellä omaa elämäämme tässä maailmassa, käyköön sen pimeys kuinka synkäksi tahansa.

Paavali rohkaisee meitä: "Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa" (Room 13:11-12).

KAHDEN VALTAKUNNAN KANSALAISENA. 8.11.2015. 

Matt 17:24-27 kertoo Jeesuksen saapumisesta viimeisen kerran kotikaupunkiinsa Kapernaumiin. Koska Jeesus oli ollut niin kauan poissa kotikaupungistaan, hän oli velvollinen uudestaan maksamaan aikansa "kirkollisveroa" eli temppeliveroa Jerusalemin temppelin palvelusmenoja varten. Temppeliveron kerääjät olivat hyvin motivoituneita perimään veroa Jeesukselta "Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?" Jeesuksen vastaus osoittaa kaksi periaatetta: Ensiksi: "Lapset ovat vapaita" ts. Jeesuksen opetuslapset eli Jumalan valtakunnan lapset ovat vapaita maallisista käskyttäjistä - he kuuluvat vain Jumalalle. Valtio tai esivalta ei omista heitä.

Toiseksi: "Mutta miksi suututtaisimme heidät". "Ota se (hopearaha ensimmäiseksi onkimasi kalan suusta) ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta". Rauhan takia Jeesuksen opetuslapset noudattavat kaikkia lakeja, myös verolakeja, jotka eivät sodi Jumalan sanaa vastaan.

Kristittyjen velvollisuus on toimia ajallisen yhteisönsä hyväksi: "Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt" kehotti Jumala pakkosiirtolaisuuteen joutunutta kansaansa, Jeremia 29:7.

Kristityt ovat viime kädessä taivaan kansalaisia; taivas on meidän Isänmaamme ja sieltä me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta, Filippiläiskirje 3:20. Tästä päämäärästä käsin ajallisen isänmaan asioiden hoitaminen ja oman elämämme tapahtumat saavat oikean perspektiivin.

JEESUKSEN LÄHETTILÄÄT. 18.10.2015

Sunnuntain teemat puhuvat millaisia lähettiläitä Jeesuksen opetuslasten tulee olla ja mitä heidän tulee tehdä. 

Jeesus toi Jumalan valtakunnan ihmisten keskelle. Sen ytimenä oli sanoma syntien anteeksiantamuksesta, jonka Jeesus lupasi syntisistä suurimmallekin, joka turvautui häneen.

Jeesus lähetti omansa parantamaan sairaita ja julistamaan, että Jumalan valtakunta oli tullut lähelle. Jokainen Jumalan armoa tarvitseva pääsee sinne ottamalla Kristuksen vastaan omaan elämäänsä Herrana ja Vapahtajana. Opetuslapset lähtivät viemään sanomaa ja paransivat monia sairaita Jeesuksen nimessä (Luukas 10). 

Matteuksen tekstikohta kertoo, että Jeesus vertaa opetuslasten antamaa kutsua Jumalan valtakuntaan, kutsuun tulla Kuninkaan Pojan häihin. Kutsuun on suhtauduttava vakavasti ja viivyttelemättä, sillä kaikki oli jo valmiina tulla Jumalan valmistamiin juhliin. Koska ensin kutsutut eli juutalaiset eivät ottaneet kutsua vastaan, isäntä eli Jumala kutsuu teiden ja aitovierten kansaa eli pakanoita, joille kutsu paremmin kelpaa kuin elämäänsä ja itseensä tyytyväisille, jotka eivät Kristusta tarvitse.

Meitäkin on kutsuttu ja yhä kutsutaan. Mitä vastaamme, kun Jeesuksen opetuslapset sanovat "Tule Jumalan valtakuntaan, Kristuksen hääjuhliin". Jos vastaamme myöntävästi, Jeesus pukee päällemme Jumalan lapsen valkeat vaatteet eli Jumalan vanhurskauden, anteeksiantamuksen Jeesuksen sovintoveren voimassa.

Johanneksen evankeliumissa (Joh 16:13-16) Jeesus rohkaisee opetuslapsiaan muistamaan, että he eivät toimi omissa nimissään, vaan lähettäjänsä, Jeesuksen, nimissä. Jeesus on yhtä Isän kanssa. Jeesus sanoo olevansa "Minä olen", nimi, jonka Jumala kertoi Moosekselle ilmoittaessaan itsensä. Näin Jeesus kertoo olevansa Jumalan Poika.

Jeesus korostaa, että hänen lähettiläänsä tulee tietää hänen tahtonsa ja myös toimia sen mukaan, niin kuin hän on toiminut ja opettanut.  Jeesus viittaa näillä sanoilla palvelevan rakkauden esimerkkiin, jonka hän opetuslapsilleen ja kaikille lähettiläilleen antoi pesemällä opetuslastensa jalat.

Meidän pitää aina uudelleen pyytää voimaa, nöyryyttä, rakkautta ja viisautta toteuttaaksemme Herramme esimerkkiä. 

USKON PERUSTUS. 25.10.2015. Uskonpuhdistuksen muistopäivä.

Jeesus sanoo: "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään; se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa. Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huonessa oleville. Niin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa." Matt 5:13-16.

Jeesuksen opetuslasten tulee olla valona ja suolana koko maailmalle. Jeesus vertaa seuraajiensa elämää suolaan ruuassa. Jeesuksen opetusten pitäminen tekee elämästä tuoretta, aina uutta ja arvokasta. Suola estää mätänemisen - sellainen kristillisyys, joka luopuu Jeesuksen opetuksista ja mukautuu Raaamatun sanan vastaaisiin arvoihin, pilaantuu ja mädäntyy. Kuten pienikin suola vaikuttaa koko taikinassa, niin yhteiskunnassa sopivasti jaettu Jumalan sana, vaikuttaa koko yhteisöön.

Jumalan sanan valossa näemme todellisuuden; kuten keväällä ikkunan likaisuuden niin oman elämämme synnit, kuten puhtaan ikkunan kautta Jumalan luomistekojen ihanuuden niin Jumalan sanan avulla, näemme elämämme oikein; Jumalan sana valaisee ja opastaa kulkemaan oikeaa tietä Kristuksen luo ja hänen valossaan halki elämän, aina Jumalan luo. Jeesus sanoo: "Minä olen maailman valo, joka minua seuraa, ei vaella pimeässä". Kristityn hyvät teot, ovat niitä, joita hän itse ei näe, mutta jotka maailma näkee ja kiittää niistä Jumalaa. Kaikki hyvät teot ovat seurausta Jumalan hyvistä teoista luomisessa ja lopulta Kristuksen hyvästä teosta Golgatalla, joka loistaa maailman yöhön ja opastaa Kristuksen kautta Jumalan luo.

ANTAKAA TOISILLENNE ANTEEKSI. 1.11.2015. 

Jeesus sanoo: "Jos te annatte toisille ihmisille anteksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne." Matt 6:14-15.

Monesti on vaikea antaa anteeksi loukkausta tai väärintekoa, jonka kohteeksi on joutunut. Houkutus on antaa takaisin samalla mitalla tai kieltää tapahtunut. Seurauksena on usein katkeroituminen ja vihan syveneminen. Verikosto lienee koston äärimmäisin muoto.

Meidän tulee antaa anteeksi ilman, että meiltä pyydetään anteeksi. Meidän tulee antaa anteeksi rajattomasti eli seitsemänkymmentäseitsemän kertaa päivässä. Se on mahdollista vain, jos olemme itse saaneet Jumalalta anteeksi. Kun turvaudumme Kristukseen syntiemme sovittajana, saamme kaiken anteeksi. Silloin myös Jumalan anteeksiantava mieli annetaan meille.

Jeesus opettaa, että niin kuin me teemme lähimmäisellemme, niin Jumala tekee meille: Jos emme anna anteeksi lähimmäisellemme, niin Jumala evää meiltä anteeksiannon.

Vertauksessaan Jeesus kertoi kahdesta palvelijasta, joista toinen sai isännältään anteeksi hyvin suuren velan, 10 000 talenttia. Anteeksisaaneella palvelijalla oli palvelustoveri, joka oli hänelle velkaa mitättömän summan, 100 denaaria. Mutta koska suuren velan anteeksi saanut, ei antanut pientä velkaa anteeksi palvelustoverilleen, eväs isäntä jälkikäteen anteeksiannon suuren velan anteeksisaaneelta. Samoin toimii Jumala meitä ihmisiä kohtaan!

Kausi 2014-2015 / Seppo Hämäläinen

Pääsiäispäivä, Kristus on ylösnoussut, 5.4.2015

Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille.Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet. Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: "Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: 'Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.' Tämä oli minun sanomani teille." Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.

Matt 28:1-8

Palmusunnuntai, Kunnian kuninkaan alennustie, 29.3.2015

Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te teette siitä rosvojen luolan."

Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?" Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.

Matt. 21:12-17

Marian Ilmestyspäivä, Herran palvelijatar, 22.3.2015

Silloin Maria sanoi: -- Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hänen nimensä on pyhä, polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät. Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja, hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois. Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista, hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.

Luuk. 1:46-55

4. paastonajan sunnuntai. Elämän leipä. 15.3.2015

Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää." Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: "Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?" Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti."

Joh 6:48-58

3. paastonajan sunnuntai. Jeesus, pahan vallan voittaja. 8.3.2015.

Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta."

Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: "Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?" Jeesus vastasi: "Ei minussa ole pahaa henkeä. Minä kunnioitan Isääni, mutta te häpäisette minua. Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee. Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa." Juutalaiset sanoivat hänelle: "Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: 'Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa.' Sinäkö muka olet suurempi kuin isämme Abraham? Hän on kuollut, ja niin ovat kuolleet myös profeetat. Mikä sinä luulet olevasi?" Jeesus vastasi: "Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne. Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan. Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi." Juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi -- minä olin." Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä, mutta Jeesus poistui heidän näkyvistään ja lähti temppelistä.

Joh 8:46-59

2. paastonajan sunnuntai, Rukous ja usko. 1.3.2015

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo* ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. [Ateriat nautittiin makuulla ollen.] Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: "Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen."

Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Simon, minulla on sinulle puhuttavaa." "Puhu vain, opettaja", fariseus vastasi. "Oli kaksi miestä", sanoi Jeesus. "He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?" Simon vastasi: "Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi." "Aivan oikein", sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: "Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän." Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi." Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: "Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi." Mutta Jeesus sanoi naiselle: "Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa."
Luuk. 7:36-50

1. paastonajan sunnuntai. Jeesus, kiusausten voittaja. 22.2.2015

Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta. Mark. 1:12-13

Laskiaissunnuntai. Jumalan rakkauden uhritie. 15.2.2015

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: "Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista."

Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: "Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen." "Mitä te haluatte minun tekevän?" kysyi Jeesus. He vastasivat: "Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella." Jeesus sanoi heille: "Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?" "Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu." Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta."

Mark. 10:32-45

Kynttilänpäivä. Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. 8.2.2015

Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle. "Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, "kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa".

Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: -- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Luuk. 2:22-33

3. sunnuntai ennen paastonaikaa, Ansaitsematon armo, 1.2.2015

"Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: 'Käy pöytään, saat heti ruokaa.' Ei, te sanotte: 'Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.' Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: 'Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'"

Luuk. 17:7-10

3. sunnuntai Loppiaisesta, Jeesus herättää uskon, 25.1.2015

Synagogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen kotiin. Jaakob ja Johannes olivat mukana. Simonin anoppi makasi kuumeessa, ja hänestä kerrottiin heti Jeesukselle. Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan. Illalla, auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat.Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Hän paransi useita erilaisten tautien vaivaamia ja ajoi ulos monia pahoja henkiä. Hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet.

Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä. Simon ja hänen toverinsa riensivät etsimään Jeesusta ja löysivät hänet. He sanoivat hänelle: "Kaikki etsivät sinua." Mutta Jeesus sanoi: "Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen." Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä.

Mark. 1:29-39

2. sunnuntai Loppiaisesta, Jeesus osoittaa jumalallisen voimansa, 18.1.2015

Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan: -- Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen."

Luuk. 4:16-21

1. Sunnuntai Loppiaisesta, Kasteen lahja, 11.1.2015

Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä Messias. He saivat Johannekselta vastauksen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu." Monilla muillakin tavoin Johannes vetosi ihmisiin julistaessaan heille evankeliumia.

Paljon kansaa oli kastettu. Kun myös Jeesus oli kastettu, niin taivas aukeni hänen rukoillessaan ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt."

Luuk. 3: 15-18, 21-22

2. sunnuntai Joulusta, Herran huoneessa, 4.1.2015

Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa. Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: "Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?" Jeesus sanoi heille: "Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä.

Joh. 7:14-18

Viattomien lasten päivä, Jeesus pakolaisena, 28.12.2014

Tietäjien lähdettyä Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet." Joosef heräsi unestaan, otti heti yöllä mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja lähti kulkemaan kohti Egyptiä. Siellä hän pysytteli Herodeksen kuolemaan asti. Näin kävi toteen, mitä Herra oli profeetan suulla ilmoittanut: "Egyptistä minä kutsuin poikani."

Kun Herodes huomasi, että tietäjät olivat pitäneet häntä pilkkanaan, hän raivostui. Hän antoi käskyn, että Betlehemissä ja sen lähistöllä oli surmattava kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat, sen ajan perusteella, jonka hän oli tietäjiltä saanut selville. Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus: -- Ramasta kuuluu huuto, itku ja kova valitus. Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole. Kun Herodes oli kuollut, Herran enkeli ilmestyi Egyptissä Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja palaa Israelin maahan. Ne, jotka halusivat surmata lapsen, ovat kuolleet." Joosef heräsi, otti mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja palasi Israelin maahan.

Matt 2:13-21

Jouluaatto, Lupaukset täyttyvät, 24.12.2014

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus*, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: -- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Luuk. 2:1-14

4. adventtisunnuntai, Herran syntymä on lähellä, 21.12.2014

Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä."

Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: -- Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -- se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Matt. 1:18-24

3. Adventtisunnuntai, Tehkää tie kuninkaalle, 14.12.2014

Tämä on todistus, jonka Johannes antoi, kun juutalaiset lähettivät Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?" Johannes tunnusti totuuden, hän ei sitä kieltänyt. Hän sanoi: "En minä ole Messias." "Mikä sitten?" he kysyivät. "Oletko Elia?" "En ole", Johannes vastasi. "Oletko se luvattu profeetta?" Hän vastasi: "En." Silloin he sanoivat: "Kuka sitten olet? Meidän on vietävä vastaus niille, jotka meidät lähettivät. Mitä sanot itsestäsi?" Johannes vastasi: "Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: 'Tasoittakaa Herralle tie!' Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut."

Niiden joukossa, jotka oli lähetetty Johanneksen luo, oli myös fariseuksia. He kysyivät häneltä: "Miksi sitten kastat ihmisiä, jos et ole Messias, et Elia etkä se profeetta?" Johannes vastasi: "Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, hän, joka tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja."

Joh. 1:19-27

2. Adventtisunnuntai, Kuninkaasi tulee kunniassa, 7.12.2014

Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."

Opetuslapsilleen hän sanoi: "Tulee aika, jolloin te toivotte näkevänne edes yhden Ihmisen Pojan päivän mutta ette saa nähdä. Teille sanotaan silloin: 'Hän on tuolla', ja: 'Hän on täällä', mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä. Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä.

Luuk. 17:20-24

1. Adventtisunnuntai. Kuninkaasi tulee nöyränä. 30.11.2014

Tämän sanottuaan Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: "Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä."

Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: "Miksi te viette varsan?" He vastasivat: "Herra tarvitsee sitä." He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.

Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat: -- Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa! Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: "Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!" Mutta Jeesus vastasi: "Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat."
Luuk. 19:28-40

Valvomisen sunnuntai, Valvokaa, 16.11.2014

Jeesus sanoo: "Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta -- varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!"

Mark. 13:33-37

Uskonpuhdistuksen muistopäivä, Uskon perustus, 9.11.2014

Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: "Illalla te sanotte: 'Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa', ja aamulla: 'Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.' Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki." Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.

Matt. 16:1-4

21. sunnuntai Helluntaista: Jeesuksen lähettiläät, 2.11.2014

Tämän jälkeen Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä. Hän sanoi heille: "Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen. "Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle kodille.' Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen. "Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.' Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: 'Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut -- pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!' Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki.

Luuk. 10:1-12

Pyhäinpäivä: Pyhien yhteys, 1.11.2014

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:

"Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan. Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan. Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä. Matt. 5:1-12

20. sunnuntai Helluntaista: Usko ja epäusko, 26.10.2014

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin nyt uudestaan kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: "Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen." Mies vastasi: "Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen." He kyselivät: "Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?" Mies vastasi: "Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?" He vastasivat hänelle pilkallisesti: "Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä." "Merkillistä", mies vastasi, "että te ette tiedä, mistä hän on -- ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen." Silloin fariseukset sanoivat: "Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies -- ja sinä rupeat opettamaan meitä!" He ajoivat miehen ulos. Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: "Uskotko Ihmisen Poikaan?" "Herra, kuka hän on?" mies kysyi. "Sano, jotta voisin uskoa." Jeesus sanoi: "Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi." "Minä uskon, Herra", mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

19. sunnuntai Helluntaista: Rakkauden kaksoiskäsky, 19.10.2014

Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?" Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: ´Kuule Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.` Toinen on tämä: ´Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.´ Näitä suurempaa käskyä ei ole."

Lainopettaja sanoi hänelle: "Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit." Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: "Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta."

18. sunnuntai Helluntaista: Kristityn vapaus, 12.10.2014  

Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?"

Jeesus vastasi: "Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat. Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin."

Mikkelinpäivä 5.10.2014

"Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"

Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja."

Matt. 18:1-6,10

16. Sunnuntai Helluntaista: Jumalan huolenpito, 28.9.2014

"Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois." Luukas 10:38-42

Kausi 2013-2014 / Sakari Nurmesviita

Pääsiäispäivänä

Pääsiäisyöstä aamuun  ja koko päivän kirkoissa on kaikunut vanha mutta aina yhtä riemullinen sanoma:  Ei Hän ole täällä  - haudassa -  vaan Hän on noussut ylös!

Se mitä pääsiäisaamuna Jerusalemissa tapahtui, voidaan lukea Raamatusta ehkä parhaiten paikalla olleiden, erityisesti apostoli Johanneksen kuvauksesta. Luepa hänen kuvauksensa minä-muodossa, miten ”Pietari ja minä juoksimme tyhjälle haudalle …”  ja ”mentyäni hautaan minä näin ja uskoin Kristuksen nousseen kuolleista”.

Kristinuskohan on ylösnousemususkoa, se perustuu juuri Vapahtajamme  ylösnousemukseen, siinä on sen sanoman voima, joka  lähtien Golgatalta ja kalliohaudasta on levinnyt yli maan ja maapiirin. Ja julistaa edelleen: Kristus on totisesti ylösnoussut!

Minun pääsiäiseni on ennen kaikkea siinä, että kerran lähes 2000 vuotta sitten tämän maailman pimeyden on Kristuksen ylösnousemuksessa lävistänyt kirkas toivon säde. Se ennakoi sitä kirkkautta, mikä on kerran koittava maailmamme synkkyyteen, jolloin vaikerrus vaikenee, taistelukenttien jyrinä ja sotien melu lakkaa.  Hajonneet ruumiit ja maatuneet luut (Hes. 37:1-5) saavat uuden kirkkaan muodon ja viimeisen pasuunan soidessa kuolleet nousevat haudoistaan. Alkaa uusi todellisuus, kaikki asetetaan kohdalleen. Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu ja Kristus hallitsee. Eikä kuolemaa eikä kadotusta enää ole.

Tähän pääsiäisen sanomaan on hyvä päättää työmme Kyproksella, jossa saimme viimeisen messumme täällä pitää tänään, pääsiäispäivänä 2014 historiallisessa Agia Kyriaki-kirkossa Pafoksessa. Sillä paikalla Paavali, Barnabas ja Johannes olivat yhdessä kaksi tuhatta vuotta sitten  ja Paavali julisti :

 ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niiin olemme kaikkia ihmisiä surkuteltavimmat. Mutta nyt Kristus on noussut kuolleista esikoisena kuoloon nukkuneista. Kaikki Kristuksesta osallisina olevat tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan, esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun Hän tulee.” (1 Kor 15:20 - 23)

Kiitos kuluneesta puolesta vuodesta, siunausta matkalle eteenpäin!

Pääsiäisaamuna

saamme kulkea naisten seurassa haudalle ja kuulla riemastuttavan, koko maailman muuttavan uutisen:

"Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet. Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: »Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.» Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. (Matthew 28:1-8 KR92)

Hiljaisen viikon lauantaina

Muthe on suuri, Jeesus lepää haudassa...

"Seuraavana päivänä, sapatin valmistuspäivän mentyä, ylipapit ja fariseukset lähtivät yhdessä Pilatuksen luo. He sanoivat: »Kunnioitettu maaherra, meille tuli mieleen, että eläessään tuo villitsijä sanoi: ’Kolmen päivän kuluttua nousen kuolleista.’ Käske siis vartioida hautaa tarkoin kolmanteen päivään asti, etteivät hänen opetuslapsensa pääse varastamaan häntä ja sanomaan ihmisille: ’Hän on noussut kuolleista.’ Viimeinen villitys olisi silloin ensimmäistä pahempi.» Pilatus vastasi heille: »Saatte vartioväkeä. Menkää ja järjestäkää haudan vartiointi niin hyvin kuin taidatte.» He lähtivät ja varmistivat haudan sinetöimällä kiven ja asettamalla vartion." (Matthew 27:62-66 KR92)

Pitkäperjantaina

hiljennymme Kristuksen ristin juurelle:

"Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: »Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.» Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa. Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: »Muita hän kyllä on auttanut – auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.» Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: »Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.» Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus: »Tämä on juutalaisten kuningas.» Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: »Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!» Mutta toinen moitti häntä: »Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.» Ja hän sanoi: »Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.» Jeesus vastasi: »Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.» Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: »Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.» Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. (Luke 23:32-46 KR92)

Kiirastorstaina

käymme ehtoolliselle Vapahtajaa kiitollisina muistellen:

"Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. Hän sanoi heille: »Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa.» Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: »Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.» Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: »Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.» Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: »Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani. Ihmisen Poika lähtee täältä juuri niin kuin hänen on määrä lähteä, mutta voi sitä, josta tulee hänen kavaltajansa!" (Luke 22:14-22 KR92)

Hiljaisen viikon keskiviikkona

seuraamme kuinka Pilatus luovuttaa...

"Nyt Pilatus käski ruoskia Jeesuksen. Sotilaat väänsivät orjantappuroista kruunun hänen päähänsä ja pukivat hänet purppuranpunaiseen viittaan. Toinen toisensa jälkeen he tulivat hänen eteensä ja sanoivat: »Ole tervehditty, juutalaisten kuningas», ja läimäyttivät häntä kasvoihin. Pilatus meni taas ulos ja sanoi juutalaisille: »Minä tuon hänet tänne osoittaakseni, etten pidä häntä syyllisenä mihinkään rikokseen.» Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppuranpunainen viitta yllään, ja Pilatus sanoi: »Katso: ihminen!» Kun ylipapit ja heidän miehensä näkivät Jeesuksen, he rupesivat huutamaan: »Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!» Pilatus sanoi heille: »Ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa. Minä en ole havainnut hänen syyllistyneen mihinkään.» Juutalaiset vastasivat: »Meillä on lakimme, ja lain mukaan hän on ansainnut kuoleman, koska hän väittää olevansa Jumalan Poika.» Tämän kuullessaan Pilatus kävi yhä levottomammaksi. Hän meni takaisin palatsiin ja kysyi Jeesukselta: »Mistä sinä olet lähtöisin?» Mutta Jeesus ei vastannut hänelle. »Etkö puhu, vaikka minä kysyn?» Pilatus sanoi. »Etkö tiedä, että minulla on valta päästää sinut vapaaksi ja valta ristiinnaulita sinut?» Jeesus vastasi: »Sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Siksi on suurempi syyllinen se ihminen, joka on minut sinulle luovuttanut.» Pilatus yritti nyt saada Jeesuksen vapautetuksi. Mutta juutalaiset huusivat: »Jos päästät hänet vapaaksi, et ole keisarin ystävä! Joka korottaa itsensä kuninkaaksi, nousee keisaria vastaan.» Nämä sanat kuultuaan Pilatus toi Jeesuksen ulos ja asettui tuomarinistuimelleen niin sanotulle Kivipihalle, jonka hepreankielinen nimi on Gabbata. Tämä tapahtui pääsiäisen valmistuspäivänä puolenpäivän aikaan. Pilatus sanoi juutalaisille: »Tässä on teidän kuninkaanne.» Juutalaiset huusivat: »Pois! Pois! Ristiinnaulitse hänet!» Pilatus sanoi heille: »Pitääkö minun ristiinnaulita teidän kuninkaanne?» Mutta ylipapit vastasivat: »Ei meillä ole muuta kuningasta kuin keisari.» Silloin Pilatus heidän vaatimuksestaan luovutti Jeesuksen ristiinnaulittavaksi." (John 19:1-16 KR92)

Hiljaisen viikon tiistaina

Jeesus on Pilatuksen tutkittavana:

"Kaifaksen luota Jeesus vietiin maaherran palatsiin. Oli varhainen aamu. Juutalaiset eivät itse menneet palatsiin sisälle, etteivät saastuisi vaan voisivat syödä pääsiäisaterian. Niinpä Pilatus tuli ulos heidän luokseen ja kysyi: »Mistä te syytätte tätä miestä?» He vastasivat: »Jos hän ei olisi rikollinen, emme luovuttaisi häntä sinulle.» »Pitäkää itse hänet», Pilatus sanoi, »ja tuomitkaa hänet oman lakinne mukaan.» Mutta juutalaiset sanoivat: »Meidän ei ole lupa tuomita ketään kuolemaan.» Näin tapahtui, jotta Jeesuksen sanat kävisivät toteen. Hän oli aiemmin ilmaissut, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa. Pilatus meni takaisin palatsiin, käski tuoda Jeesuksen eteensä ja kysyi häneltä: »Oletko sinä juutalaisten kuningas?» Jeesus vastasi: »Itsekö sinä niin ajattelet, vai ovatko muut sanoneet minusta niin?» Pilatus sanoi: »Olenko minä mikään juutalainen? Oma kansasi ja ylipapit sinut ovat minulle luovuttaneet. Mitä sinä olet tehnyt?» Jeesus vastasi: »Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä.» »Sinä siis kuitenkin olet kuningas?» Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: »Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua.» »Mitä on totuus?» kysyi Pilatus. Tämän sanottuaan Pilatus meni taas ulos juutalaisten luo ja sanoi heille: »En voi havaita hänen syyllistyneen mihinkään rikokseen. Tapana on, että minä pääsiäisjuhlan aikana teidän mieliksenne päästän vapaaksi yhden vangin. Tahdotteko, että vapautan juutalaisten kuninkaan?» Silloin he alkoivat huutaa: »Ei häntä! Päästä Barabbas!» – Barabbas oli rosvo." (John 18:28-40 KR92)

Hiljaisen viikon maanantaina

tapaamme Jeesuksen Getsemanessa rukoilemassa ja vastaanottamassa vangitsijansa:

"Jeesus lähti kaupungista ja meni tapansa mukaan Öljymäelle. Opetuslapset seurasivat häntä. Tultuaan sinne Jeesus sanoi heille: »Rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.» Itse hän meni vähän edemmäs, kivenheiton päähän, polvistui ja rukoili: »Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.» Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä. Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin. * Kun hän sitten nousi rukoilemasta ja tuli opetuslasten luo, hän tapasi heidät nukkumasta murheen uuvuttamina. »Mitä? Nukutteko te?» hän sanoi. »Nouskaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.» Jeesuksen vielä puhuessa sinne tuli joukko miehiä, ja heidän oppaanaan oli Juudas, yksi kahdestatoista opetuslapsesta. Juudas tuli Jeesusta kohti antaakseen hänelle suudelman, mutta Jeesus sanoi hänelle: »Juudas, suudelmallako sinä kavallat Ihmisen Pojan?» Kun Jeesuksen seuralaiset näkivät, mitä oli tulossa, he sanoivat: »Herra, iskemmekö miekalla?» Yksi heistä iskikin ylipapin palvelijaa niin että tämän oikea korva irtosi. Mutta Jeesus sanoi: »Ei! Antakaa tämän tapahtua.» Hän kosketti miehen korvaa ja paransi hänet. Sitten hän sanoi ylipapeille, temppelivartioston päälliköille ja kansan vanhimmille, jotka olivat tulleet häntä vangitsemaan: »Te olette lähteneet kuin rosvon kimppuun, miekat ja seipäät käsissä. Minä olen joka päivä ollut teidän keskellänne temppelissä, ettekä te ole kättänne kohottaneet minua vastaan. Mutta nyt on teidän hetkenne, nyt on pimeydellä valta.» He vangitsivat Jeesuksen ja veivät hänet mukanaan ylipapin taloon. Pietari seurasi häntä jonkin matkan päässä. (Luke 22:39-54 KR92)

Palmusunnuntaina

Palmusunnuntaina muistelemme Jeesuksen viimeistä matkaa Jerusalemiin, ristiinnauttavaksi mutta myös palaavaksi ylösnousevana kuoleman voittajana.
Me suomalaiset olemme pitkänperjantain kansaa, vaikka pääsiäinen on kristikunnan suurin juhla, ilon ja riemun juhla.
Palmusunnuntaina, kun näemme Jeesuksen ratsastavan riemuitsevan väkijoukon halki, nousee mieleen kysymys, miksi? Minkätähden Jeesus surmattiin?


Ylipappi Kaifas lausui ennustuksen, että Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain juutalaisen kansan vaan koko maailman puolesta.
Ulkonainen syy olikin poliittinen tilanne,uskonnollisten kiihkoilijpoden kiihotus, mutta kaiken sen takana oli Jumalan suunnitelma siitä, miten synti ja synnin tuoma iankaikkinen kuolema mitätöitäisiin.


Niin raskas oli synti, että vähempi ei riittänyt kuin Jumalan pojan kuolema syntiinlangenneen  maailmaan lunastamiseksi. Ennustusten mukaan kaikki kävi toteen. Jeesusta varoitettiin, mutta Hän seurasi tietään, Jumalan tahdon tietä vapaaehtoisesti.

Koko piinaviikon ajan kirkoissamme järjestetään iltahetkiä, ahtisaarnoja, joissa luku luvulta käydään läpi hiljaisen viikon tapahtumia. Voimme myös kotona hiljentyä omassa rauhassa päivittäin seuraamaan Kristuksen tietä Jerusalemiin, Golgatalle ja puutarhahautaan sekä ylösnousemuksen aamun riemuun....

Elämän leipä

Jokainen ihminen tarvitsee ravintoa. Leipä on meille suomalaisille ollut melkeinpä elämän ehto. Nälkä tuntui aina olevan ovella, hyvä viljasato takasi selviytymisen seuraavasta talvesta.  

Myös hengellinen elämämme kaipaa ravintoa, ilman sitä näivetymme ja kuihdumme henkisesti. Jumalan sana ja ehtoollinen ovat meille elämän leipää. Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä, joka on tullut taivaasta antamaan maailmalle elämän". Hänen suorittamiensa ruokkimisihmeiden kautta tuhannet tulivat ravituiksi. 

Myöhemmin hänen oppilaansa ja häneen uskovat ihmiset alkoivat ymmärtää, mitä Jeesuksen merkilliset sanat hänen ruumiinsa syömisestä ja verensaä juomisesta tarkoittivat: pyhää ehtoollista, joka on meille edelleenkin uhriateria, jossa muistamme Kristuksen uhria maailman synnin sovittamiseksi, kiitosateriaa, jossa kiitämme häntä ja Jumalaa syntien anteeksiantamisesta - ehtoollinen on anteeksiannon ateria. Ehtoollinen on myös yhteyden ateria; ehtoollispöydässä ei ole köyhää tai rikasta, nuorta tai vanhaa, vaan kaikki ovat yhtä Kristuksessa. Se on rakkauden ateria, Jumalan rakkauden ilmaisija  ja myös muistoateria, jossa saamme muistaa Kristuksen  ja kokea syvimmin, mitä tarkoittavat sanat; sinun puolestasi annettu ja vuodatettu sinun syntiesi anteeksiantamiseksi.

Ihmeellinen tuo elämän leipä: "Joka syö tätä leipää, ei koskaan ole nälissään ja joka uskoo minuun, ei koskaan ole janoissaan".

Tervetuloa kirkkoon,  siellä tämä elämän leipä on tarjolla jokaiselle nälkäiselle ja janoiselle.

Sanan kylvö

"Kylväjä lähti kylvämään..."

Jeesuksen vertaukset oli otettu suoraan elävästä elämästä: viljapelloilta, paimenista, lampaista ja lammaslaumoista, viinitarhan työmiehistä, 2000 vuoden takaisesta ympäristöstä ja arkielämästä. Ne tulivat lähelle tavallista ihmitä.

Nyt Kyproksen keväässä meille ensikertalaisille suomalaisille tämä koko neljän kuukauden aika on ollut yhtämittaista Suomen kesää: aurinko on paistanut, lämpömittari on päivisin kohonnut  jatkuvasti yli 17 asteen, vain neljä kertaa on tähän mennessä satanut ja nekin lyhyitä sadekuuroja. Ja nyt on jo Kyproksen kevät. 

Turisteille ja talviasukkaille ilmasto on ollut erinomainen, mutta ymmärrämme kyproslaisten huolen:  sateet ovat jääneet tulematta, peltojen kannalta alkavat jo satotoiveet olla turhia, appelsiinit ja sitruunat putoavat puista, kuivuuden vuoksi pieninä ja vääränmakuisina - niitä ei kannata poimia.  Kevään kukkaloisto jää myös näkemättä, mantelipuut sentään puhkeavat kukkaan. Vesivarastot patojen takana hupenevat hälyttävän nopeasti.

Tätä Kyproksen kevään tuloa seuratessani en yhtään ihmettele, että moni täällä talvensa viettänyt alkaa jo varata paluulentoa  kotimaahan mielessään Suomen kevät ja kesä.     Kevät on kylvön, kesä kasvun aikaa.

Jeesus selitti vertauksensa oppilailleen, yksinkertaistaen: kylvetyistä siemenistä osa meni hukkaan, tallautui, kuivui ja tukahtui. Kylvetty siemen oli Jumalan sana, maaperä -sydän- kovaa, kivistä ja rikkaruohojen valtaamaa, taivaan linnutkin ottivat osansa. "Mutta", Jeesus jatkoi, "osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satoa". Väistämättä seuraa kysymys: Millaista maaperää me olemme? Millaisen kasvualustan Sana on meissä saanut?         Millaista satoa, aina iankaikkisuuten asti, itsekukin meistä on kasvattamassa?

Tällaisessa sanankylvössä mekin olemme saaneet olla mukana. Eri puolilla tätä kaunista saarta on uskollisia seurakuntalaisia, joiden ansiotasta tunnemme, että tämä turistipapin työ, jota on vuosikymmenet tehty,  ei ole ollut turhaa.

Sanankylvötyössä istuttaja ja kastelija eivät saa suuria aikaan, "vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun".

Vuoden 2014 ensimmäisenä päivänä

 "Tähän asti Herra on auttanut..."

Meille Kyproksella asuvalle suomalaiselle siirtokunnalle, joka koostuu suurelta osin eläkeläisistä, vuoden vaihde on ilon ja ihmetyksenkin aikaa: olemme jälleen saaneet elää loppuun kokonaisen vuoden ja aloittaa uutta vuotta.

Vuodenvaihteen aidon riemun ja usein tehdynkin juhlamielen keskellä nousee mieliin vakavampi puoli: ajan nopea kuluminen. Mikäpä siitä muistuttaisi tehokkaammin kuin vuoden vaihtuminen tai syntymäpäivien viettäminen.

Aika on meille annettu vastuullinen lahja tai oikeastaan laina. Jokaisen hetken saamme käytettäväksemne vain kerran. Kellon viisareita voimme kääntää taaksepäin, mutta jokainen minuutti ja sekuntti, joka kuluu, on iäksi mennyt, sitä ei saada takaisin. Aikaa ei ole meille annettu vain vietettäväksi, kulutettavaksi tai tapettavaksi, vaan joudumme tekemään  siitä tiliä jo nyt tai kerran aikämme loppuessa, miten olemme vuotemme ja elämämme käyttäneet.

Aika on meille kallisarvoista ennen kaikkea  siksi, että se on meille annettu armonaika. Vanha kristinoppi katekismuksessa opetti: "Elämämme kallein asia on Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja hänen opetuslapsekseen  tuleminen..." Kun olemme käyttäneet oman aikamme loppuun, emme voi enää kääntyä Vapahtajamme puoleen, ellemme ole tunteneet häntä ja eläneet hänen seurassaan elinaikanamme - tässä on kysymys kuolemanvakavasta asiasta!

Vuoden  vaihtuessa mieleen nousee kysymys: onko minulla, kauanko minulla vielä on aikaa? Raamattu antaa meille lohdullinen lupauksen: " Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon". Jumalan lapsina meillä on aina edessä tulevaisuus, iankaikkinen elämä taivaassa, ja toivo paremmasta - sellaisesta autuudesta, josta voimme vain nähdä varjon tässä ajassa.

Hyvää armon vuotta 2014 kaikille toivottaen, Saku

Kolmas adventtisunnuntai

Miten ja mistä joulusi alkaa?

Tällaiseen kysymykseen, joka joulun alla usein esitetään, moni vastaa: "Olen jo vuosikausia käynyt jossain joulukonsertissa, useimmiten kirkossa" tai "Tietysti kauneimmat joululaulut -tilaisuudesta kirkossa".

Yli 40 vuoden ajan on Suomessa ja myös ulkomailla suomalaisten keskuudessa kirkoissa laulettu "Kauneimpia joululauluja". Suomen Lähetysseuran aloitteesta lähtenyt joululaulujen uusi tuleminen kokoaa vuodesta toiseen yli miljoona suomalaista kirkkoihin ja koteihin laulamaan yhdessä jo lapsuudesta tuttuja ja turvallisia jøululauluja. Se on suurin yleisötapahtuma Suomessa ja leviämässä maamme rajojen ulkopuolellekin.

Ei ihme, että niin monet sanovat joulunviettonsa alkavan juuri näistä joululauluista, jotka vievät meidät joulun sanoman ääreen. Vaikka joulu näyttääkin nykyään olevan vain tunnelmaa, jouluvaloja ja -lahjoja, syömistä ja juomista, niin kuitenkin kaipaamme syvällä sisimmässämme hiljentymistä, hartautta, yhteistä jouluilon kokemista. Joululaulutilaisuuteen on helppo tulla, suureen joukkoon mahtuu ja hukkuu heikompikin lauluääni, toisten mukana voi laulaa niitäkin tuttuja lauluja, joista sanat olivat jo kadoksissa ja joita ei kehtaa yksin laulaa.

Täällä Kyproksellakin kokoonnumme moneen joululaulutilaisuuteen kirkkoihin, hotelleihin, koteihin ja jopa kadulle Nicosiaan laulamaan niitä kauneimpia joululauluja, joita Lähetysseura on taas koonnut omaan vihkoseensa. Noista tilaisuuksista on tarkempaa tietoa tämän Kyproksen Suomalaisten tapahtumasivulla.

Ensimmäisenä jouluyönä noin 2000 vuotta sitten kuultiin maailman ensimmäinen ja kaunein joululaulu paimenten kedolla Beetlehemissä: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisille!" Enkelten laulun ja sanoman kuultuaan paimenet kiirehtivät talliin kumartamaan vastasyntynyttä Jumalan poikaa, Herraa Jeesusta Kristusta, maailman Vapahtajaa ja Rauhanruhtinasta. Kunpa meidänkin sydämiimme saisi tänä jouluna syntyä ilo ja riemu siitä, että juuri minulle ja sinulle on syntynyt Vapahtaja, jota haluan kunnioittaa ja elää hänen seurassaan!

"Tulkaa kaikki nyt laulamaan, on Poika syntynyt maailmaan, tulkaa laulamaan!"

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2013

Tänään vietämme Suomen 96. itsenäisyyspäivää. Meille ulkosuomalaisille päivä on merkittävä, vaikka emme olekaan sitä perinteisin menoin kotimaassa juhlimassa. Kyproksella meidät kaikki suomalaiset on kutsuttu suurlähettiläämme residenssiin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle, arvostamme sitä suuresti.

Tämä juhlapäivä tuo varmasti jokaiselle muistoja ja mielleyhtymiä, mutta ennen kaikkea se tuo kiitollisen mielen; itsenäisyys on suuri lahja kansakunnalle Jumalalta. Saamme olla kiitollisia, ei vain taivaan Isälle vaan myös niille eri sukupolville, joiden lukemattomat edustajat ovat unelmoineet itsenäisestä Suomesta ja tehneet työtä ja jopa uhrautuneet tuon unelman puolesta.

Kolmisenkymmentä vuotta sitten meille opetettiin avoimesti, että Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden, mutta nyt saamme nähdä itsenäistymisen paljon laajemmassa valossa. Ei se ole jotain, minkä joku antaa tai toinen ottaa, vaan kyllä se oli pitkän kansallisen heräämisen, kasvun ja uhrausten tulosta. Sen takana oli kansallisrunoilijoiden, -kirjailijoiden ja -taiteilijoiden herättämä innostus ja myös valtion virkamiesten, jotka virassaan palvelivat aikanaan Ruotsin ja myöhemmin Venäjän hallinnon alaisuudessa valmistellen samalla  kansaa itsenäistä Suomea varten, kova työ ja uurastus. Unohtaa ei pidä kristillisen uskon ja luterilaisen kirkon vaikutusta eikä myöskään kansallisessa heräämisessä omien herätysliikkeittemme panosta.

Meitä suomalaisia on historiamme aikana pidetty jonkinlaisena pohjoisena salaseurana, jota yhdisti kylmä ilmasto, lumi ja jää, talven pimeys, suuret havumetsät, itsepäinen luonne  ja vaikea kieli. Vaikka me olemme edelleenkin kuin saari Euroopassa, saavutettavissa lähinnä  vain meritse tai ilmateitse, niin olemme nyt avautuneet kansainvälisesti ja toimineet ja vaikuttaneet maailmalla enemmän kuin moni suurempi kansakunta. Olemme osa Euroopan Unionia ja meillä on paljonkin annettavaa: olemme saaneet olla turvaamassa rauhaa, jopa johtamassa rauhannneuvotteluja maailman eri kriisipisteissä. Monia kansallisia instituutioitamme on pidetty esimerkillisinä, jopa uraauurtavina.

Itsenäisyyspäivämme sijoittuu joulun aikaan, jolloin valmistaudumme ottamaan vastaan joulun Herran, Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen, Rauhanruhtinaan. Hänessä  toteutuu aikanaan iankaikkinen rauha, jolloin miekat taotaan auroiksi ja kansat eivät taistele toisiaan vastaa. Kansakuntana voimme jo nyt olla viemässä rauhansanomaa maailmalle.

Toivotan hyvää ja siunattua itsenäisyyspäivää kaikille!

1. Adventtisunnuntai

Avaja porttia, ovesi, käy Herraas vastaan nöyrästi,

kun itse taivaan kuningas sun tahtoo olla vieraanas.

suo ilovirtes kaikua, on siitä riemu taivaassa.

Nyt olkoon kiitos Jeesuksen, 

Hän saapuu luokse syntisen! (V. 2:1)

Uusi kirkkovuosi on alkanut, saamme sytyttää ensimmäisen

adventtikynttilän ja laulaa 

"Hoosianna, Daavidin Poika, kiitetty olkoon Hän!"

Valvomisen sunnuntaina

Kristuksen paluu

 ”Astui ylös taivaisiin  ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita...”                  Kukaan ei ole vakavammin puhunut viimeisistä tapahtumista ja Kristuksen  paluusta maan päälle kuin Herra Jeesus Kristus itse.  Hän ei ole vain osa historiaa, kerran noin  2000 vuotta sitten maan päällä elänyt historiallinen  henkilö, vaan Hän on Jumala itse, joka nousi kuolleista, otettiin ylös taivaaseen ja on todellakin tuleva takaisin noutamaan omansa luokseen.

”Minä menen Isäni luo valmistamaan teille sijaa”.                                                               Jeesus  herätettiin kuolleista kuten hän kerran herättää meidät jokaisen, hänet otettiin taivaaseen  niinkuin meidätkin temmataan, jos olemme hänen tullessan hengissä tai herätetään haudasta, kuolleista iankaikkiseen elämään tai iankaikkiseen kuolemaan.

”Valvokaa, sillä ette tiedä  paluuni hetkeä, sen tietää isä yksin.”                                   Meidän tulee valvoa ja olla valmiina Kristuksen paluuseen, tapahtuu se sitten elämämme aikana tai  joskus meidän jälkeemme, sillä sinä päivänä kun hän tulee "jokaisen polven on notkistuttava ja jokaisen tunnustettava, että hän on Kristus, Herra". Silloin on myös myöhäistä enää kääntyä Hänen puoleensa ja huutaa apua Häneltä.

"Valmistu, Herran kansa nyt vastaanottamaan, kun saapuu taivaastansa kuningas päälle maan..." (V. 7)                                                                                                                   Joulun lähestyessä, adventtina  valmistaudutaan ottamaan vastaan Jeesus seimen lapsena, samalla meidän olisi muistettava myös valmistautua ottamaan vastaan maailman hallitsijana ja tuomitsijana tai vapahtajana saapuva Jumalan poika, Herra Jeesus Kristus.

”Tule, Herra Jeesus!”

 

 

Pyhäinpäivänä

Pyhäinpäivänä kotimaassamme, Suomessa illan hämärtyessä lukuisat askeleet suuntautuvat hautausmaille; haudoilla sytytetään elävät kynttilät rakkaiden poisnukkuneiden omaisten muistolle. Kynttilän liekki kertoo siitä uskosta ja toivosta, mikä meillä kristityillä on, jälleentapaamisen riemusta kerran tämän elämän päätyttyä.

Marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina saimme täälläkin viettää pyhäinpäivää lauantaina Agia Napassa ja sunnuntaina Limassolissa.Mieleen palautuivat elävästi käynnit Suomessa hautausmaalla, kynttilän sytytys haudalla pimeässä marraskuun illassa. Mekin  saimme täällä kaukana kotimaasta  sytyttää kirkossa kynttilän rakkaiden poisnukkuneiden omaistemme muistolle.

Tuo kynttilän pieni liekki  kertoo enemmän kuin miltä se vain kauniina tapana näyttää. Se palauttaa meidät parin, kolmen ensimmäisen kristillisen vuosisadan karuun historiaan, vainojen aikaan. Hautajaiset oli toimitettava salaa, hiljaisuudessa. Vainajat haudattiin luoliin, onkaloihin, katakombeihin. Hauta suljettiin kivellä, johon oli hakattu tai raaputettu latinaksi sana "vivit",  hän elää, ja sitä valaisi pieni öljytuikku savilampussa, johon käytiin lisäämässä öljyä ja lankasydäntä. Tuo hento valo muistutti: hän elää -  yhdestä kristinuskon totuudesta: Jumalalle kuolleetkin ovat eläviä. Hän tietää, missä ja millaisessa muodossa he  ovat odottamassa ylösnousemuksen aamua.

Kristinuskohan on ylösnousemususkoa. Juuri Vapahtajamme ylösnousemukseen perustuu sen sanoman voima, joka lähtien Golgatalta ja kalliohaudalta Jerusalemin muurien ulkopuolella on levinnyt yli maanpiirin. Muistaessamme poisnukkuneita omaisiamme saamme elää ylösnousemuksen ja jälleennäkemisen toivossa.

Pyhäinpäivän sanoma tuo eteemme suuren valkovaatteisen joukon kerran perillä taivaassa. Apostoli Johannes sai nähdä ja kuvata tuota joukkoa taivaassa. Häneltä loppuivat sanat ja käsitteet, mutta jos haluat tietää enemmän, millaista taivaassa on, niin lue Ilmestyskirjan loppulukuja ja olet hämmästyvä. Viimeisenä siellä kuvataan Jumalan lasten iloa ja rauhaa.

On lohdullista ajatella ja tietää, että lopultakin  ja oikeastaan koko ajan Luoja odotti luomaansa, Lunastaja lunastamaansa, itse taivaan Jumala sitä, jota rakastaa.                     Ja sitten ollaankin perillä, kotona Isän luona.


Uskonpuhdistuksen muistopäivänä 20.10.2013

oli tämän talvikauden ensimmäinen suomalainen messu Limassolissa Pyhän Katariinan kirkossa. Täällä Kyproksella ei ole syytä kovin paljon intoilla uskonpuhdistuksesta, sillä olemme saaneet hyvin lämpimän ja sydämellisen vastaanoton roomalaiskatolisen seurakunnan ja erityisesti sen pastorin taholta ja saamme vapaasti käyttää heidän kaunista ja tunnelmallista kirkkoaan. Näyttää siltä, että täällä vähemmistökirkkoina olevat roomalaiskatolinen ja luterilainen kirkko kohtaavat toisensa ekumeenisissa  hengessä keskellä ortodoksista kirkollista maailmaa.

Ilo oli myös tutustua omiin seurakuntalaisiin, joita oli saapunut paikalle melkein kolmekymmentä, meille kaikki uusia tuttavuuksia.

Saarnani aiheena oli uskon perustus, Raamatun kertomus siitä, miten kuninkaan virkamies Kapernaumista tuli hakemaan kuolemansairaalle pojalleen Jeesukselta apua, ja Jeesus paransi lapsen  edes näkemättä häntä. Seuraajilleen Jeesuksen piti sanoa: "tämä epäuskoinen sukupolvi tavoittelee ihmeitä ja merkkejä, että uskoisi, eikä sittenkään usko" - kuitenkin juuri he saivat nähdä  niitä merkkejä ja ihmeitä, joista jo VT ennusti. Eivätkä silti uskoneet.


Entä me? Näemmekö me ympärillämme ihmeitä ja merkkejä? Olemmeko heikon evankeliumin varassa, kun emme mielestämme saa niitä nähdä? Ellemme näe, uskommeko Jumalaan ja Hänen sanansa? Onko uskomme liian heikko, jos emme parane, jos Jumala ei tunnu kuulevan rukouksiamme?

Kipeitä kysymyksiä, joihin ei ole yleispätevää vastausta. Ne kulminoituvat kysymykseen: onko Jumalaa edes olemassa?

Jos vastaat: "kyllä, Jumala on olemassa", eikö silloin maailman mahtavimmalle voimalle, Luojalle,  ole pieni asia parantaa tai vastata rukoukseen? Jos taas vastaat: "ei, Jumalaa ei ole", se ei hetkauta Häntä mihinkään, mutta koko iankaikkinen tulevaisuutesi riippuu omasta halustasi kohdata Hänet.

Uskonpuhdistajamme Martti Lutherin löytö on totta edelleen: ihminen voi pelastua yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen sovitusteon tähden.  Meidän ei tarvitse elää ihmeiden eikä tunteiden vaan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen varassa. Hänessä on suurin ihme, syntien anteeksianto, voitto kuolemasta ja iankaikkinen elämä tämän elämän  jälkeen, jolloin usko vaihtuu näkemiseen!

 

Lähtöä vailla 

sanotaan usein. Monet matkat jäävät vain suunnitelmiksi tai haaveiksi, mutta kun lopulta ollaan lähdössä, niin monenlaiset asiat nousevat mieleen - tuttua varmasti teillekin.

Me olemme lähteneet moneen kertaan, aluksi perheenä lasten kanssa ja nyt myöhemmin kaksistaan kirkon eri tehtäviin kolmella mantereella. Siirtolaispappina Kanadassa vietetyt vuodet saivat meidät ymmärtämään hyvin sanonnan "siirtolainen on onnellinen vain Atlannin yläpuolella" eli menossa vanhaan maahan tai palaamassa uuteen kotimaahansa. On totta, että missä on koti, työtä tai mielekästä tekemistä, siellä viihtyy.

Tänä kesänä saimme nauttia hienosta kesästä ja lisäksi ennätyslämpimästä syksystä. Se palautti mieliimme Kanadan pitkät, lämpöiset syksyt ja vaahterametsien loistavat ruskan värit. Osaisimmepa olla kiitollisia näistä elämän tuomista rikkaista muistoista ja kokemuksista.

Viime sunnuntaina saarnasin Jyväskylän kaupunkiseurakunnan kirkossa. Pyhäpäivän evankeliumiteksti oli tuttu, minulle erittäin läheinen. Se kertoi, miten Jeesus paransi halvaantuneen miehen, jonka tämän ystävät toivat Hänen eteensä. Koska he eivät tungoksen vuoksi päässeet Jeesuksen luo, sairas laskettiin kattoon revityn aukon kautta vuodematolla Jeesuksen eteen. Muistatte, tuttu kertomus, joten en ala sitä sen enempää kuvaamaan.

Sairaan parantuminen ei ollut kertomuksen ydin, niin suuri ihme kuin se olikin, vaan se, mitä Jeesuksesta sanottiin: "Kun Jeesus näki heidän uskonsa". Huomaa: ei hänen uskonsa, vaan heidän! Niiden miesten, jotka panivat itsensä alttiiksi, häiriköivät repimällä katon ja joutuivat siitä varmasti tilille, mutta halusivat etsiä sitä ainoata apua, jonka uskoivat Jeesukselta saavansa.  Kun Jeesus näki heidän uskonsa, Hän paransi halvaantuneen! Mies käveli kotiinsa.

"Heidän uskonsa" kertoo meille, ettei seurakunnan usko ole turhaa, eikä seurakunnan rukous ole tehotonta. Seurakunnan usko voi kantaa heikkoa harhailijaa tai etsivää arkailijaa. Vanhempien, isovanhempien, kummien usko ja rukous voi tuoda eksyneen takaisin. Ehkä olet kuullut vähättelyä: "ei isien usko auta" tai "ei kirkko ketään pelasta", mutta edelleenkin Jeesus näkee "heidän uskonsa" ja sanoo kuten sanoi halvantuneelle: "sinun syntisi ovat anteeksiannetut"  ja "nouse, ota vuoteesi ja kävele". Ehkä me emme saa nähdä tai kokea parantumisen suuria ihmeitä, mutta syntien anteeksisaamisen ihme ja uskoontulon ilo on jatkuvasti meidän ulottuvillamme, koska Jeesus antoi itsensä meidän edestämme ja näkee edelleen "heidän uskonsa".

Kohta saamme tulla taas  kerran meille vieraaseen maahan, jossa emme ole koskaan käyneet, meillä on kuitenkin sisimmässämme turvallinen varmuus siitä, että löydämme sieltä seurakunnan, joka uskoo ja rukoilee yhdessä ja johon mekin saamme liittyä.

Toivon tapaavani pian mahdollisimman monia Kyproksen suomalaisia ja siellä vierailevia turisteja messuissa, seurakunnan tilaisuuksissa ja myös kotonamme.

Tervetuloa kirkkoon! 

Saku

 

 

 

 

                                

Kausi 2012-2013 / Jukka Joensuu

MEIDÄN EDESTÄMME

Se on tehty valmiiksi - aivan valmiiksi. Hiljainen viikko siitä julistaa. Sovinto on tehty - puolestamme - jokaisen meistä. Miksi emme suostuisi siihen? Velka on maksettu, synti sovitettu, väliseinä purettu. Millä sanoilla sen voisi sanoa niin, että rohkenisimme sen omalle kohdallemme omistaa? Ei enää vihaa - ei enää rangaistusta - ei kostoa. Niin ja kuolemankin läpi on kuljettu. Senkään ei enää tarvitse olla pelottava.

Kerrotaan, että sota-aikana korsu oli miehiä täynnä. Tuohon maan alle rakennettuun ja maalla peitettyyn korsuun osui pommi. Katto romahti sisälle. Miehet jäivät sinne pimeään. He alkoivat kaikin voimin kaivaa päästäkseen pois kuoleman loukusta. Pian kuului huuto: Yksi on päässyt läpi! Joku miehistä oli saanut kaivetuksi aukon ulos. Sininen taivas näkyi.

Yksi on päässyt läpi - se on pääsiäisen viesti. Kuoleman kidan läpi on kuljettu ja taivas näkyy. Taivas näkyy!

Hyvää pääsiäisen aikaa!

 

 

UUDET RAAMIT

Muoti vaihtuu. Maailmaa muuttuu. Vanhat selitysmallit eivät aina kolahda. Tarvis uudet kehykset.

Jopa uskonnolliset käsitteet on helpompi ymmärtää, jos niitä osaisi katsella eri näkökulmasta. Esimerkkinä olkoon vaikka leipäsunnuntain teksti. Siinä kerrotaan miten 5000 miestä (naisista puhumattakaan) ruokittiin viidellä leivällä ja kahdella kalalla.

Kuulostaa hyvältä – ei siinä mitään. Ongelmia tulee, jos ymmärrämme sen kirjaimellisesti. Ei ole mahdollista – niin kuin eräs lauluillan ystävä sanoi. Mutta jos pysähdymme siihen, että onko se mahdollista vai ei – niin huomiomme kiintyy väärään asiaan. Viesti ei ole se onko se mahdollista vai ei. Se on vallan sivuseikka – mielestäni. Ja siitä on aivan turha edes riidellä. Tekstin viesti on jossain muualla – syvemmällä.

Yksi viesti voisi olla tämä: se mikä jaetaan – lisääntyy!  Viisi leipää ja kaksi kalaa siunattiin ja jaettiin – ja siitä riitti monelle – aivan lukemattomille.  Rakkaus lisääntyy kun sitä jaetaan. Rakkauden teot kertaantuvat. Ne eivät häviä ollenkaan.

Se voisi olla totta kääntäenkin. Kun perkeleitä viljelemme – niin kohta näemme niitä joka puolella.  Siksi puhun vain vähän piruista – etteivät lisääntyisi.  Tykkään Jobin kirjan alusta, josta saa sen kuvan, että saatana on VAIN – meinaan vain ja ainoastaan – taivaallisen hovin hovinarri. Ei sen enempää. Kyllä se saattaa ihmistä rusikoida – mutta vain luvalla.

Tämä ei ole tietenkään koko totuus. Tämä on vain yksi näkökulma noihin pienempiin ja isompiin piruihin.

Joskus saa kuulopuheista sen käsityksen, että Jumala ja paholainen taistelevat samassa sarjassa. Siihen en suostu. Minulle yksi on ylitse muiden – eli Jumala – ja kaikki muut ovat luotuja eli mittaamattomasti eri tasolla. Kuka se sanoikaan, että perkelekin on Jumalan perkele?

Mutta en halunnut nyt kirjoitella tuosta peestä. Siitä puhuminen vain tuntuu lisäävän sen valtaa. Kai pee on iloinen siitä, että joku uskoo häneen. Onneksi häntä ei mainita uskontunnustuksessamme. Tarkoittaako se sitä, että häneen ei ole pakko uskoa?

Tässä kohtaa jouduin aivan eri polulle kuin mitä oli tarkoitus. Jossain muistini kätköissä on neuvo, jonka luulen tulleen itsensä Lutherin suusta. Se menee jotenkin näin: naura perkeleelle niin se sinusta väistyy. Tämä pitää varmistaa. Onko rakas veljemme Martti sanonut ja kirjoittanut jotakin niin pöyristyttävää? Ja mitä löysinkään? Tällaisia lainauksia häneltä:

Lutherin mukaan Jumala vapauttaa ihmiset nauramaan, koska pohjimmiltaan Hän itse nauraa meille hyväntahtoisesti. Jumala haluaa tartuttaa naurunsa meihin. Selittäessään ikivanhaa Herran Siunausta ”Herra valistakoon kasvonsa sinun päällesi ja olkoon sinulle armollinen”, Luther selittää sanojen tarkoittavan: ”Herra Jumala osoittautukoon sinulle ystävälliseksi ja lohdulliseksi,.. älköön kauhistuttako sydäntäsi, vaan naurakoon sinulle iloisen isällisesti, jotta hänestä tulisit iloiseksi ja huolettomaksi”[1]

”Evankeliumi on naurua ja riemua, joka itse asiassa kuuluu vangeille”[2]

Lutherin nauru ei loppunut siihen. Hän alkoi nauraa jopa Perkeleelle ja kehotti muitakin tekemään niin. Itsensä kurittamisen ja uuvuttavan kilvoittelun sijaan Luther ehdotti röhönaurua lääkkeeksi Saatanan juonia vastaan. ”Ken siis tahtoo voittaa perkeleen, nauraa hänen myrkylliselle vihallensa.”[3] ”Kristitty älköön peljätkö syntiä eikä kuolemaa, vaan naurakoon perkeleelle ja hänen uhkauksillensa”[4]

Tää mun kirjoittamiseni nyt poukkoilee sinne tänne. Se anteeksi suokaa. Innostuin tuosta nauramisesta niin kovasti. Minunhan piti kirjoittaa uusista kehyksistä. Leipäsunnuntai kertoi miten ihmiset tulivat ruokituiksi ja ravituiksi. Yksi viesti voisi olla siis se, että se mikä jaetaan – lisääntyy. Toinen viesti voisi olla se, että taivaallinen ravinto meitä ravitsee. Ei ihminen elä vain leivästä. Miten hienosti sen sanookaan Inkeri Simola-Isaksson "Meidän on kaikkien puhuttava viittä kieltä. Ne ovat hymy, kyyneleet, kosketus, rukous ja rakkaus." Elämä tarvii niitä – minun elämäni.

Tahi vielä erilaista kehystä pukkaa. Luin vasta Joseph Campbellin kirjan myyttien voimasta (The Power of Myth). Siinä oli paljonkin innostavia näkökulmia. Kuitenkin tähän syömiseen liittyen yksi mietityttävä toteamus. Nimittäin se, että elämä perustuu siihen, että syömme elämää. Sillä tavalla kaikki se mikä elää, elää: syömällä elämää. Jotenkin minua inhotti tuo ajatus. Se on kuitenkin havainto, joka näyttäisi pitävän paikkansa. Kasvissyöjäkin syö elävää ravintoa – elämää. Silloin aivan kuin välähdyksen tavoin kirkastui lisää se, mitä ehtoollinen kätkee sisäänsä. Siinä me syömme elämää – jotta eläisimme.

Vallan toisenlainen on seuraava esimerkki siitä miten erilainen näkökulma on tarpeen. Tunsin naisen, joka oli syntynyt perheensä kolmantena tyttönä. Varakas isä oli odottanut kolmannesta lapsestaan vihdoinkin poikaa. Sitä ei tullut. Tuli yksi tyttö lisää. Isä ei voinut sitä sietää. Niinpä tämä tyttö sai kokea isänsä taholta hylkimistä. Hän ei kelvannut sellaisena kuin hän oli. Hänen piti olla poika. Isä ei hänestä välittänyt. Tyttö koki, että se oli hänen syynsä, että hän ei ollut poika. Koskaan hän ei saanut kokea isän hyväksyntää tai rakkautta.

Kun tällainen ihminen kuulee sanan ’isä’  niin mitä se tuo hänen mieleensä? Tietenkin jonkun, joka ei häntä hyväksy – jonkun, jolle hän ei riitä – jolle hän  on arvoton. Tämä kuva siirtyy huomaamatta Jumalaan. Jumalaa kutsutaan Isäksi – tämmöinenkö Hän on?

Uudet kehykset ovat tarpeen. Itselleni Raamatun ydin on Jeesus. Hänen kauttaan saa mitata kaikkea muuta. Se kuva, jonka Hän eteemme piirtää, kertoo Jumalasta, joka on erilainen. Ei sellainen kuin isät ovat olleet. Ei pelottava ja kaukainen. Ei sellainen, joka etsii kostoa tai nauttisi rankaisemisesta. Ei sellainen sormella osoitteleva, joka etsisi vikojani. Vaan sellainen joka juoksee vastaan ja sulkee syliinsä (Luuk 15:11-32).  

Mikä ihana kehys elämälle!

 



[1] Autuuden lähteillä. Toimittaja A. E. Koskenniemi. Helsinki 1917. (SLEY) s. 280

[2] Autuuden lähteillä. Toimittaja A. E. Koskenniemi. Helsinki 1917. (SLEY) s. 367

[3] Huonepostilla. Martti Lutherin kotisaarnoja. Suom. Niilo E. Wainio. 6. painos Turku 1945. (SLEY) s. 62

[4] Kristuksen valtakunnasta eli toisen psalmin selitys. Suom. Gust. Dahlberg. Helsinki 1902. (SLEY). s. 37

 

 

 

 

KAIKKI OLI NIIN PIMEÄÄ  - JA KYLMÄÄ

Niin se oli. Tulimme bussilla. Se jätti meidät kadun varteen. Kävelimme kirkkoon. Tuossa suunnassa se on – sanoimme. Siihen suuntaan joukkomme lähti – reipas kolmekymmentä henkeä.

Ensimmäiset tulivat kirkolle. Se oli pimeä. He koittivat ovea. Se tuntui olevan lukossa. Mitäs nyt? Kaiken piti olla toisin – ovet auki – valot kirkossa – ja silleen.

Paikka oli outo. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt tässä kirkossa. Kuitenkin täällä ovat suomalaiset kokoontuneet. Osoite on oikea.

Lähdin etsimään oven avajaa läheisestä pappilasta. Auto pörähti pihaan. Mikä hätänä – hän kysyi. Sanoin, että kirkon ovet ovat lukossa. Hän sitä ihmetteli – ei pitäisi. Hän lähti mukaamme – tuli ovelle – ja veti ne auki. Ovet eivät olleet lukossa – ne olivat liukuovet. Piti vetää sivulle päin – ei ulospäin.

Pääsimme sisälle. Kirkko oli säkkipimeä. Hapuillen löysimme yhden valokatkaisijan – ja sitten toisen. Hienoa. Tulkoon valkeus – ja se tuli. Tuntui hyvältä. Kyllä tämä tästä.

Oli vielä ongelma. Vanha kivikirkko oli kylmä. Joku sanoi, että kyllä me selviämme ilman lämmitystä. Olisimme varmaan selvinneet – mutta lämpöä teki mieli. Kirkossa oli kaasukäyttöiset kohdelämmittimet. Yritin räplätä yhtä niistä. Se syttyi – ja lämpöä alkoi virrata kirkkoon.  Kirkossa on paljon hauskempi olla jos on lämmin. Näin sitä tuli.

Nyt oli jo hyvä mieli: päästiin sisälle – saatiin valoa – ja lämpöä! Niitä ihminen tarvitsee – ulkoisesti ja sisäisesti. Niinpä koko iltamme tässä meille useimmille uudessa paikassa oli antoisa. Tämä sisälle pääseminen, valo ja lämpö olivat jo saarna.

Mutta oli vielä muutakin. Saimme kuulla radiolähetystyöstä sillä alueella. Se herätti kysymyksiä. Kenelle se on kohdistettu – kenet se tavoittaa – onko tullut palautetta?

Tuo esitys ja nuo kysymykset panivat miettimään lähetystyötä. Huonosti olen siihen perehtynyt. Kristinusko tuli Suomeen miekkalähetyksenä – eikö se niin ollut? Miekkalähetys kai tarkoittaa sitä, että tullaan sotaväen voimalla ja tuodaan uusi usko pakolla. Tänä päivänä se ei tunnu oikealta. Ei ketään saa pakottaa johonkin uskoon.  Vaan eihän kristillinen lähetystyö ole sellaista – enää.

Mitä se sitten voisi olla – mietin? Tuon esityksen jälkeen se välähti. Kristillinen lähetystyö voisi olla juuri sitä, mitä meille tapahtui kun tulimme tähän kirkkoon. Kaikki oli aivan pimeää ja outoa. Sitten ovet avattiin – saimme valot päälle – ja vielä lämpöä. Eikö se ole oivallinen kuva siitä, mistä tässä kaikessa on kysymys? Lähetystyö on ovien avaamista – valojen sytyttämistä ja lämmön levittämistä! Sellainen ei kurista kurkkua, ei ahdista, ei tunnu pahalta. Tuollainen ajatus aivan innosti! Sitähän se!

Tämä kaikki tapahtui Kyproksella matkallamme Nicosiaan 19.2.2013. Olin varannut St.Paul’in anglikaanisen katedraalin tilaisuuttamme varten. Ja kaikki meni hyvin. Ensin kuitenkin tuo kivinen, pimeä ja kylmä kirkkorakennus piti meille saarnan. Sen saarnan jälkeen ei enää ollut yhtään kylmä!

Turistipastori Jukka

P.S. Kuvagalleriassa on kuvia tuosta tilaisuudesta.

 

SITÄHÄN SE PUUTTUU

Meinaan, että rakkautta puuttuu. Ihmiskunta kärsii puutostaudista. Monet vaivat johtuvat siitä. Tähän tulokseen tuli amerikkalainen psykiatri Karl August Menninger (1893-1990)

Suomen kieli on hyvä kieli mutta rakkaus-sanoja on vähän. Kreikan kielessä, jolla Uusi Testamentti on aluksi kirjoitettu, on useampia sanoja, jotka voidaan kääntää sanalla 'rakkaus'. Yksi niistä on STERFO. Se kai voitaisiin suomentaa sanomalla, että se on esim. äidin rakkautta lapseensa.  Toinen on FILIA tai PHILIA - joka ehkä voitaisiin kääntää veljesrakkaudeksi. Esimerkiksi suurkaupunki Philadelphia on alunperin saanut nimensä tästä sanasta. Se on 'veljellisen rakkauden kaupunki'.  Kolmas on EROS, josta tulee sana erotiikka. Sitä ei käytetä Uudessa Testamentissa lainkaan. Tosin sen vastinetta hebreaksi käytetään Vanhassa Testamentissa. Ja neljäntenä on AGAPE.

EROS - on eroottista rakkautta - miehen ja naisen välistä rakkautta. Se etsii ja hakee omaansa. Se on omistavaa rakkautta. Sinä olet minun ja vain minun. Se on itsekästä - omaa nautintoaan etsivää.

AGAPE - on toista maata. Se on sellaista rakkautta, joka antaa - ei vaadi. Se on uhraavaa rakkautta. Se on rakkautta, jolla Jumala rakastaa. Siitä puhuu Uusi Testamentti.

Luther määritteli asian näin: On olemassa kahdenlaista rakkautta: sitä, jolla Jumala rakastaa ja rakkautta, jolla ihminen rakastaa. Näillä on suuri ero. Jumalan rakkaus ei löydä rakastettavaansa vaan luo rakastettavansa. Jumalan rakkaus kohdistuu siihen, mikä on tyhjää eikä ole mitään, luodakseen siitä jotakin ja saattaakseen sen olemaan.

EROS - on siis rakkautta, joka vaatii. Rakastan sinua, jos... Siis ehdollista rakkautta. Ihmisen tapa rakastaa.

AGAPE rakastaa ehdoitta. Se on luovaa rakkautta. Se muuttaa kohteensa. Se on Jumalan rakkauden olemus. Se antaa sille, joka ei ole ansainnut. Tässä rakkaudessa on toivomme.

Mistä sitä saa? Rakkautta ei voi käskeä eikä pakottaa - sen me tiedämme kokemuksesta. Rakkaus syntyy rakkaudesta. Johannes sanoo, että Jumala on rakkaus. Eli meidän rakkautemme - tuo AGAPE-rakkaus syntyy Hänen rakkaudestaan. Voisiko siinä olla avain? Eli siis mitä? Tätä tarkoitan: OLLA AVOIMIA JUMALAN RAKKAUDELLE!

Mitä se sitten voisi käytännössä tarkoittaa? Muistan nuoruudessani jonkun saarnamiehen puhuneen siitä, että miten voisi kohdata ihmisen, joka on vastenmielinen. Hän antoi tällaisen neuvon: Kun näet sellaisen ihmisen tulevan sinua vastaan niin jo ennen hänen tulemistaan kohdallesi, lue Herran siunaus hänen ylitseen mielessäsi. Herra siunatkoon sinua... Varmaa on, että kun kohtaat sen ihmisen, niin jotain on muuttunut.

Kova läksy. Itse emme saa sitä aikaan. Mutta jos sallimme Jumalan rakkauden virrata lävitsemme - avaudumme sille rakkaudelle - niin ehkä se silloin olisi mahdollista?

Minä en pysty rakastamaan AGAPE-rakkaudella -  se on varmaa. Sitä minussa ei ole. Nyt kuitenkin on tarjolla tämä toinen mittaamaton rakkauden lähde. Antaa sen virrata meihin ja meidän kauttamme. Tässä ja nyt  - koko päivän.

Siihen meille Herra armonsa suokoon!

 

 

UPPINISKAINEN

Siitä saarnasin sunnuntaina. Ei sen pitänyt olla aiheena. Tarjolla oli kynttilänpäivää  ja sanan kylvöä. Mutta niin siinä vain kävi. Meni uppiniskaiseksi.

Niin tai oli siinä vähän aihettakin. Tekstinä oli vertaus kylväjästä. ”Mies lähti kylvämään siementä...” (Luuk 8:4-15). Siitä se sitten irtos – tuo uppiniskainen.

Tuli tällainen mielleyhtymä: siemeniä putosi kovalle tielle. Siitä ei mitään kasvanut. Ja kalliolle. Tulos oli sama. Ja siitä se ajatus lähti tuohon uppiniskaiseen.

Tuttu juttu se on. Jo kauan sitten moitittiin valituita – ei siis ketä tahansa – mutta aivan valituita – koko kansaa. Ja mitä heille sanottiin?  Näin: ”Sillä te olette uppiniskainen kansa” (5 Moos 9:6). Kova moite. Meillä päin kai sanottaisiin, että ’punaniska’ (redneck-juntti).

Katsoin uppiniskaiselle selitystä. Tällaista tuli vastaan. Uppiniskainen tarkoittaa samaa kuin vastaanpaneva, itsepäinen, jääräpäinen, kovakorvainen, niskoitteleva, omapäinen, taipumaton, tottelematon... Huh’ huh’ on siinä luonnehdinta.

No joo – minusta siis kova maaperä on lähes samaa kuin uppiniskainen. Olen muuten ihan omin silmin nähnyt sellaisen – siis uppiniskaisen – peilistä!

Mitä näille uppiniskaisille sanotaan? Yksinkertaisesti näin Jesajaa lainatakseni: ”kääntyköön takaisin Herran luo...” (Jes.55:6-11)

Ei uppiniskainen voi itse itseänsä muuttaa. Siitä ei tuu mitään. Saa sitä yrittää. Ja hyvä onkin yrittää. Mutta jos sillä lulee paremmaksi tulevansa niin pettyy. Vanhasta Aatamista ei tuu muuta kuin vanha aatu eri kuteissa.

Nyt kuitenkin Luoja meitä muovaa. Siinä käsittelyssä uppiniskaisuuskin voi murentua. Tai ei sitä oikeastaan yritetä parannella. Uppiniskaisuuden tilalle luodaan uutta. Siinä siemenessä, jota tuo kylväjä kylvi, on nimittäin elämä, jonka vaikutuksesta kuolleet luutkin heräävät eloon. Samaisessa Jesajan kohdassa, jota jo lainasin, sanotaan myös näin: ”Niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan..”

Uppiniskaisen toivo on se, että Jumala jatkaa kylvämistä. Siinä Sanan siemenessä on voima – ei minussa. Se on kykenevä tekemään meistä niitä, joiksi meidät on tarkoitettu.

Pikku-Timo makasi illalla sängyssään ja puhui hiljaisella äänellä. Äiti tuli sängyn luokse ja kysyi: - Mitä sinä itseksesi puhut? – En mitään. Lasken vain luojia.

Levolle lasken Luojani... Ei ollut sanan kylvö mennyt hukkaan. Uppiniskaisellakin on toivoa! Lainaan vielä Jesajaa: ”kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas.”

Armahdettu uppiniskainen, jossa Kristus etsii muotoa!

*********

10 asiaa, jotka erottavat onnelliset ihmiset onnettomista

Löysin tällaisen. Alkuperäinen artikkeli ilmestyi lehdessä nimeltä Huffington Post, joka ei ymmärtääkseni ole mikään hengellinen lehti vaan uutisoi kaikenlaisista asioista. Käytin tätä saarnassani 20.1. Eli tässä on 10 asiaa, jotka onnelliset tekevät eri tavalla.

1. Laaja sosiaalinen verkosto
Onnellisilla ihmisillä on laaja sosiaalinen verkosto, joka koostuu perheenjäsenistä, naapureista ja ystävistä. Vahvat ystävyyssuhteet torjuvat masennusta.

2. Omien arvojen mukainen elämä

Onnelliset ihmiset rakentavat itselleen elämän, joka on heidän omien arvojensa, vahvuuksiensa ja elämäntyylinsä mukaista. 

3. Kiitollisuus
Kiitollisuus tekee hyvää. Onnelliset ihmiset miettivät, mikä elämässä on hyvin ja keskittyvät siihen. Kiitollisuus auttaa selviytymään stressaavista ja traumaattisista tilanteista. 

Omista saavutuksista iloitseminen lisää myös itsetuntoa ja arvostusta omaa osaamista kohtaan. Tutkijat ovat osoittaneet, että kiitollisuuden määrä on suhteessa siihen, kuinka paljon elämästä nauttii.

4. Optimismi
Onnelliset ovat optimisteja. He torjuvat pessimismiä kolmella eri tavalla. Ensinnäkin he käyttävät energiaansa ja aikaansa asioihin, joihin voivat vaikuttaa. Toiseksi he tietävät, etteivät ikävät asiat kestä ikuisesti, vaan asiat muuttuvat ennen pitkää paremmiksi. Kolmanneksi he eivät anna yhden elämänalueen hallita liikaa, vaan näkevät kokonaisuuden.

5. Auttaminen
Onnelliset ihmiset auttavat muita ja tekevät vapaaehtoistyötä. Kiltit teot auttavat paitsi muita, myös itseä.

6. Raha ei tarkoita kaikkea

Onnelliset ihmiset eivät laita liikaa painoarvoa rahalle. Heillä on terve suhde kuluttamiseen. Tavara ei tuo onnea, vaan liika tavara voi jopa tuottaa onnettomuutta.

7. Terveet selviytymisstrategiat
Kaikki kohtaavat stressaavia ja ikäviä tilanteita, mutta ratkaisevaa on, kuinka niistä selviää. Onnelliset ihmiset miettivät, mitä he voivat oppia vaikeuksista.

Ikävistä tilanteista voi tutkijoiden mukaan oppia arvostamaan enemmän omaa elämää ja löytää uusia mahdollisuuksia, oppia vahvistamaan omia vahvuuksia ja luoda parempia ihmisisuhteita sekä kasvaa henkisesti. 

8. Terveydestä välittäminen

Onnelliset ihmiset pitävät itsestään huolta. Se ei kuitenkaan tarkoita välttämättä liikuntaa. Onnelliseksi itsensä tuntevat jopa käyttäytyvät kuin sellaisia esittävät käyttäytyisivät. He hymyilevät, osallistuvat asioihin ja lähtevät innokkaasti mukaan kaikkeen, mitä tekevät.

9. Henkinen kasvu
Uskonnolliset ihmiset ovat tutkimusten mukaan muita terveempiä, onnellisempia ja selviävät nopeammin traumaattisista kokemuksista kuin muut. Ed Dienerin ja Robert Biswas-Dienerin kirjan Happines: Unlocking the Mysteries of Psychological Wealth mukaan ne, jotka uskovat, että on olemassa jotain itseä suurempaa, ovat onnellisempia kuin muut.

10. Elämällä on selkeä suunta
Tavoitteiden saavuttamisen eteen taisteleminen on yksi tärkeimpiä onnellisuustekijöitä. Onnellisilla ihmisillä on arvoja, joista he välittävät ja tavoitteita, joita kohti he pyrkivät.

******

PIKKU KALA

Taitaa olla vuoden kylmimpiä aikoja. Yölämpötilan on ennustettu menevät lähelle nollaa, jopa allekin. Päivällä on lämmintä kun aurinko paistaa mutta jos se menee pilveen niin ilma tuntuu viileältä. Kirkkoonkin on hyvä pukeutua lämpimästi, koska Katariinan kirkkoa ei lämmitetä.

Viime sunnuntaina vieraili luonamme itämaan tietäjät. He tulivat ensin Herodeksen luo ja kysyivät, että missä on se äskensyntynyt juutalaisten kuningas. Ei tiennyt Herodes. Hän kysyi kirjanoppineilta. He sanoivat, että näin on kirjoitettu - Betlehemissä! Mitä se sanoo? Sitä, että kirjoitukset eli Raamattu ohjaa edelleen etsijää Kristuksen luo.

Usein me koemme, että Jumala on meistä kaukana.  Tai epäilemme hänen läheisyyttään. On tällainen tarina pikku kalasta: 
”Anteeksi” , sanoi valtameressä uiva pieni kala, ”voisitko sinä, joka olet vanhempi, kertoa, mistä löytäisin sen, mitä sanotaan valtamereksi?”
”Tämä on valtameri. Sinä olet juuri nyt valtameressä”, vastasi vanhempi kala.
”Tämäkö valtameri? Mutta tämähän on vain vettä. Minä etsin valtamerta”, sanoi pikku kala ja ui pettyneenä pois jatkaakseen etsimistä muualla.

Me elämme kuin Jumala olisi meistä kaukana! On hyvä havahtua yhä uudelleen - tänäänkin - siihen, että me olemme Hänessä! Hän on valtameri, jossa elämme ja liikumme. Niin lähellä!

 

PELKÄÄTTEKÖ?

Tätä kyselin hotelli Estellan lauluillassa torstaina 20.12. Oli nimittäin sen päivän aatto. Ei jouluaatto mutta sen, jota Maya-intiaanien kalenterin mukaan jotkut arvioivat maailman lopun päiväksi. Ja taaskaan ei ennustelut pitäneet paikkansa.

Kysyin siis - päivää ennen tuota päivää - lauluiltaan tulleilta, että pelkäävätkö he? Kukaan ei tuntunut pelkäävän. Tiesivät, että tällaisiin ennusteluihin ei kannata luottaa. Yksi sanoi, että hänellä on ensi vuoden kalenteri - joten päiviä riittää vielä.

Ei tarvinnut siitä puhua. Kuitenkin sanoin, että monet aikuiset aivan turhaan pelottelevat lapsia milloin minkinlaisilla asioilla. Lapset ottavat ne tosissaan - ja pelkäävät. Meidän pitäisi  - niin ajattelen - poistaa turhia pelkoja. Oikeita pelkoja on ihan tarpeeksi. Ei pitäisi pelotella joulupukillakaan. Kaikki me tiedämme, että joulupukki on leikki, jota me leikimme. Ei sellaista pukkia ole oikeasti olemassakaan. Yksi jo hyvään ikään ehtinyt mies kuitenkin sanoi, että tämä puhe oli hänelle järkytys. Nyt meni usko joulupukkiin! Ja me nauroimme niin:)

Turhat pelottelut pois. Sen sijaan me kaipaamme rohkaisua, tukea - iästä riippumatta. Jokainen lapsi tarvii tukijaa ja puolustajaa - olipa lapsi kenen tahansa. Hajoittaminen ja rikkominen on helppoa. Omien epäilyjen kaataminen toisten päälle - on helppoa. Toisten halveksiminen on vaivatonta - jopa nautinnollista. Mutta rakentaminen, korjaaminen, eheyttäminen, tukeminen, myötäeläminen - niin vaikeaa.

Onneksi syntyi Vapahtaja!

 

LUETAANHAN JOULUEVANKELIUMI?

Tänään ollaan menossa Pafokseen joulujuhlaan. Se onkin ensimmäinen kerta kun tämän syksyn aikana olemme menossa sinne pitämään tilaisuutta. Lähetin puhelinviestiä varmistaakseni, että siellä tiedetään tilaisuudesta. Tiedossa on - tuli vastaus. Mutta hetken päästä tuli toinen viesti. Luetaanhan jouluevankeliumi kun tämä on samalla meidän joulukirkkomme?  Ilman sitä juhla jää vajaaksi! Vastasin, että sopii.

Ilman sitä juhla jää vajaaksi - tuo ajatus jäi mietityttämään. Onko niin, että niin usein meiltä menee ohi se keskeinen? Ja mikä se sitten on? Tuskin osaan sitä sanoiksi pukea - ja vajavaisesti sen ymmärränkin. Mutta jos sitä jotenkin yrittäisi sanoa niin olisiko se sitä mitä tämän päivän tunnussanassa sanottiin: "Kristus on tehnyt teidän kanssanne sovinnon..." Kol 1:22 Hän on sen tehnyt - ja meidän kanssamme.

Sama on viesti jouluevankeliumissa. "Minä ilmoitan teille suuren ilon...", sanoi enkeli. Miten siitä ilosta saisi kiinni? Miten sen voisi panna pakettiin ja antaa? Vai voiko sitä?

Yritän. Lähettelen tässä iloa. Se tulee luoksesi - niin toivon. Sovinto on jo tehty. Mitä se sinun elämäntilanteessasi merkitsee - en tiedä. Mutta se sovinto on tehty koskemaan sitä elämäntilannetta jossa olet. Se on tehty puolestasi. Eikö siinä ole jo iloa?

 

SIIRRÄ USKOA

Mitä voisi saarnata juhlasunnuntaina? Vietettiin 20-vuotisjuhlia. Etukäteen pelkäsin, että tuleeko ihmisiä kirkkoon. Ja erityisesti huolehdin siitä, että olimme tilanneet ruoan hotelli Kapetanioksesta 70-100 hengelle. Mutta mitä jos ihmisiä ei tulekaan niin paljon? Miten sitten suu pannaan? Kirkkoon pääsee oivallisesti bussilla mutta nyt nuo bussit olivat lakossa jo perjantaista lähtien. Minä siis huolehdin. Mutta jälleen kerran huoleni oli turha. Kirkkoon tuli enemmän kuin odotin - ja niin myös syömään. Miten taitavia me olemmekaan turhien huolien kantamisessa?

Mutta juhlasunnuntai. Mestari ratsasti aasilla - ja kansa huusi hoosiannaa. Riemuiten mekin kokoonnuimme messuun. Aina ei ole ollut näin. Ei ole ollut mitään suomalaista palvelusta täällä Kyproksella. Ei ollut mitään.

Seurakunnan olemassaolo ei ole itsestään selvyys. Suomen kirkon olemassaolo ei ole päivän selvä asia. Jossain historian vaiheessa on ollut ihmisiä, joille kirkon sanoma on ollut tärkeä ja rakas. Sitä on haluttu jakaa - siitä on kerrottu tuleville polville. On tutkittu sanaa, on rukoiltu, on rakennettu kirkkoja. Toimeen on tartuttu.

Se, että me olemme täällä, on menneiden sukupolvien ansioita. On ollut äitejä ja isiä, mummuja ja vaareja, pyhäkoulun ja rippikoulun opettajia, jotka ovat kertoneet. Kuinka moni äiti on ikäänkuin rakastanut lapsensa Jumalalle? Rakkautta on osoitettu kaiken aikaa, opetettu iltarukous ja kannettu esirukouksin. Oliko se Luther joka sanoi, että Jumalan valtakunta on kuulovaltakunta? Se menee korvasta sisälle sydämeen saakka. Siihen voisi lisätä, että rakkauden teot ovat siinä mukana. Niin usein koettu rakkaus ja huolenpito on avannut sydämen. Ja joskus kovat koettelemukset ovat raivanneet tietä meihin. Tuskinpa rintamalla oli montakaan miestä, joka ei olisi rukoillut. Ja sitä tehtiin kotirintamallakin.

Yhteen aikaan oli liikkeellä ajatusta, että lasten on itsensä saatava rakentaa oma käsityksensä uskosta. Se on samanlainen ajatus kuin Fingerpori sarjakuvassa, jossa uimahallin ponnahduslaudalta toinen työntää uimataidottoman alas ja sanoo: löydä oma tyylisi. Sellainen joka ei osaa uida, hukkuu. Se, että emme opeta lapsillemme kristillyyden aakkosia, on heidän jättämistään heitteille. Miten he löytävät oman tyylinsä, jos ei ole mitään rakennusaineita? Jäljelle jää vain tavara ja raha. Ne ovat huono turva silloin kun elämä alkaa rutistaa. Ja jokaista meitä se rutistaa.

Opettaminen ei ole samaa kuin pakottaminen. Emme me saa pakottaa. Mutta me tarjoamme niitä rakennusaineita, mitkä ovat kestäneen elämän puristuksessa sukupolvelta toiselle. Äidit ja isä, mummut ja ukit turvautuivat Jumalaan. Se oli heidän voimansa lähde.

Ei uskominen ole helppo asia. Tiellemme voi tulla esteitä. Yksi sellainen este voi olla kuvamme Jumalasta. Itselleni oli vaarassa käydä niin. Nuorena poikana olin kuullut jostain, että jos teet väärin niin Jumala pudottaa päällesi kuumia kiviä. Olin kerran matkalla kansakouluun. Katsoin taivaalle. Mietin, että mistä se Jumala niitä kiviä pudottaa.  Myöhemmin tajusin, että se ei ole totta. Se Taivaalline Isä, josta Jeesus puhui, ei ole vihainen kiviä pudotteleva vanha mies.

Tuo kiviä pudotteleva kuva Jumalasta oli pelottava. Siitä olisi voinut tulla este. Jumala olisi jäänyt etäiseksi, kaukaiseksi, pelottavaksi. Toisenlainen on se Jumala, josta meille joulun profetiassa kerrotaan. Sanotaan, että hänen nimensä on oleva 'Immanuel' mikä tarkoittaa 'Jumala teidän kanssanne'. Siis läsnäoleva Jumala, joka itkee kanssamme ja iloitsee.

Eräs pappi oli siunannut hautaan romaanipapan, jolla oli ollut jalka hyvin kipeä. Kun pappi oli lähdössä haudalta, tuli leski hänen luokseen ja sanoi: - Kuulehan sie, kun sie olet Jumalan tuttu, niin sano hälle, että herättäisi Aleksin pari päivää ennen kuin muut, että hän ehtisi toisten mukaan, kun hällä on kovin kipeä jalka.

Jumalan tuttu! Tiedäthän sinä, että sinäkin olet Jumalan tuttu! Itsestäsi ei ehkä tunnu siltä - tuntemiset kun menevät ja tulevat. Voisi olla parempi sanoa, että olet Jumalalle tuttu. Jo silloin kerran sinut merkittiin ristin merkillä - otsaan ja rintaan - ja sinut kastettiin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen - silloin jo sinusta tuli Jumalan tuttu. Hän haluaa pitää sinua matkassa, mukana niin, että et jäisi minkään esteen taakse.

Voisiko uskomme kiteyttää kolmeen sanaan? Ne sanat voisivat olla: ARMOA - EI - SIPERIAAN.  Olisin kuullut, että tällainen tuomioistuimen päätös olisi löytynyt jostain arkistoista. Elettiin ilmeisesti sitä aikaa kun Suomi oli Venäjän vallan alla eli vuosien 1809-1917 välistä aikaa. Mutta noista kolmesta sanasta puuttuu jotain. Se mikä puuttuu, tekee ratkaisevan eron. Siitä puuttuu pilkku - siis tuo pieni välimerkki - pilkku. Se muuttaa kaiken. Jos pilkku on ei-sanan jälkeen niin silloin se kuuluisi näin: Armoa ei, Siperiaan. Silloin tuomio olisi langettava. Siperia oli silloin paikka, josta ei ollut paluuta. Se oli tavallaan kuolemantuomio. Mutta, jos pilkku onkin toisessa paikkaa eli näin:  ARMOA, EI SIPERIAAN - niin silloin tuomio oli vapauttava. Ei tuomiota, ei Siperiaa - vaan armo. Niin ymmärrän itse. Kristuksessa Jumala laittoi pilkun armoa-sanan jälkeen ja siinä se on ja pysyy!

Sanokaa tytär Siionille: Katso sinun pelastajasi saapuu. Niin vain! 

 

******

VAIKEA SUNNUNTAI

En tiedä onko helppoja sunnuntaita - meinaan sille, joka  saa pitää saarnan. Sitä kipuilee ja tuskailee, että miten tästä nyt saisi taitettua jotain sellaista, joka ruokkisi, ravitsisi, virkistäisi, innostaisi - elämään täysillä - palvelemaan - rakastamaan. Muistan opiskeluaikanani miten siellä sanottiin, että pappi saa pitää elämänsä aikana - oliko se peräti 15 000 puhetta? Voisko se olla niin monta - en mene takuuseen - enkä rupea laskemaan. Siellä Kanadassa yhtenä sunnuntaina saattaa olla 4 puhetta ja seuraavana 2 - ja lauantaina 2 - ja viikollakin - ja silleen. Kyllä kai niitä kertyy  - ja mitäpä noista laskemaan. Kunpa ei olisi turhia sanoja! Joka tapauksessa opiskellessa sanottiin, että kun noin monesti saa puhua niin ei yhdessä puheessa tarvitse kaikkea sanoa. No joo - onhan se tietenkin niinkin.

Niin tuo sunnuntain teksti oli vaikea - siis tuomiosunnuntain. Kuka se oli - oliko peräti veljemme Lutherin Martti - joka sanoi, että kerjäläisiä olemme. Ja oliko vielä niinkin, että sanoi aivan viime hetkillään. Kuitenkin näiden viimeisten asioiden edessä kerjäläisiä olemme - siis armon kerjäläisiä. Pueta sinä, joka olet armovaatteen meille hankkinut - meidät alastomat. Ravitse sinä, joka itse olet elämän leipää. Ja pelasta sinä, joka yksin voit pelastaa.

Lapissa oli kuulemma joskus sellainen pappi, joka riimitteli jotain kaikissa puheissaan. Yksi lyhyt hautajaispuhe on jäänyt monen mieleen. Se meni näin: "Kuoppa on syvä, köyhille pitää olla hyvä. Kuolema kulkee kuin kunnan vero, nyt meille tuli ero."

Siinäpä se tuomiosunnuntain tekstin yksi pääkohdista: köyhille pitää olla hyvä.

Muuten - oletko koskaan kuullut vanhan virren sanaa, joka jo nuoruudessani jäi - toivon mukaan - lähtemättömästi mieleeni. Se menee jotenkin näin: "Mä olen rakki raivosuu ja synnin paha pahka. Mä imen itseen vääryyden kuin sateen imee rahka. Oi Herra heitä armon luu, purista piskin niskaa - ja taivaan iloon viskaa." Unohdin sanoa sen saarnassasi. Olisi pitänyt. Siinähän on koko evankeliumi  väkevästi.

Toisen asian kyllä muistin - vaikka en suunnitellut. Tällainen riimitelmä, jonka joku on tehnyt. Siinäkin on viisautta: Kuole kuolemasi ennen kuin kuolet, niin et kuole sitten kun kuolet. Hei - aika hieno.

Kun tajuaa, että on kerjäläinen - eli että pyhyyttä puuttuu. Ja sen, että Jumalan edessä olen alaston ja paljas -eikä ole mitään näytettävää tai vietävää. Niin sillon tuo pyyntö tuntuu niin suloiselta: "Oi Herra heitä armon luu, purista piskin niskaa - ja taivaan iloon viskaa."

Olin saarnani pitänyt. Jumalanpalvelus alkoi olla ohi. Oli enää lähettämistä vailla. Siinä kuitenkin sanoin vielä seurakunnalle, että minusta tuntuu, että en saanut sanotuksi sitä mitä halusin. Ja sitten kysyin, että ymmärsittehän te, että te olette armahdettuja. He sanoivat ymmärtävänsä.

Purista piskin niskaa - ja taivaan iloon viskaa. Niin vain!

********

RAHA KALAN SUUSSA

Olipa erikoinen teksti. Muistin kyllä, että sellainen on Raamatussa mutta en ole joutunut siitä saarnaamaan useinkaan - jos koskaan. Luulenpa vain, että Kanadan luterilaisen kirkon teksteissä tuo kohta ei tule vastaan laisinkaan - tai sitten muistissa on aukkoja. Oli kuinka tahansa, teksti on erikoinen. Tässä siitä jokunen ajatus.

Tilanne oli sellainen, että Pietarin luokse tuli temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: "Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?" "Maksaa kyllä",vastasi Pietari (Matteus 17:24-27).

Temppelivero on määrätty 2 Mooseksen kirjan luvussa 30:12-16. Se maksu oli  uhrilahja Herralle. Rahaa käytettiin pyhäkköteltan jumalanpalveluskuluihin. Se myös oli vakuutena siitä, että heidän henkensä oli lunastettu. Aika upeata. Kun maksamme kirkollisveroa ja annamme kolehtia niin se on Herran edessä vakuutena siitä, että meidän henkemme on lunastettu (jae 16). Sanoisin, että aivan huikea ajatus.

En uskalla siitä sen enempää sanoa. Mutta se miten Jeesus temppeliveron maksaa omasta ja Pietarin puolesta, mietityttää. Hän sanoi Pietarille näin: "Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta."

En käy laisinkaan miettimään itse tekstin vaikeutta. Sen sijaan kysyn mitä tämä voisi sanoa tämän päivän ihmiselle. Näin minä sen kuulen:

Kala on vanhimpia Kristus-kuvioita, symbooleja. Vainojen aikana kristityt tunnistivat toisensa piirtämällä kalan kuvan maahan, pöydälle tai seinälle. Se oli heidän salainen merkkinsä. Jos toinen oli kristitty, hän tunnisti tuon merkin. Esimerkiksi vanhassa elokuvassa Quo Vadis ('Minne menet Herra') tuo näkyy vaikuttavasti.

Miksi kala? Kalaa tarkoittavan koinee-kreikan sanan kirjaimet (i-kh-th-y-s) ovat samat kuin alkukirjaimet sanoissa Iesous Khristos Theou Hyios Soter = Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja. Kalan piirtäminen oli uskontunnustus. Tämä on minun Herrani.

Jos nyt ajatellaan tuota kalan suussa olevaa rahaa - niin siitä avautuu upea merkitys. Kala on Kristus. Hänessä - hänen koko olemuksessaan - on raha - maksu - lunastusmaksu meidän kaikkien puolesta. Se on vakuutena siitä, että meidän henkemme on lunastettu.

Näin tuo raha kalan suussa on mitä ihaninta evankeliumia! Miksi en ole sitä ennen huomannut. Maksu on suoritettu - velka on maksettu. Lapset ovat vapaat! Sinä olet lunastettu - Herran omaksi ostettu!

*******************

MURHEELLISET ONNITELTAVIA?????

Miksi Jeesus julistaa autuaiksi, onniteltaviksi ihmisiä joilta puuttuu jotain? Vuorisaarnassa (Matt.5) hän sanoo: autuaita köyhät, murheelliset, kärsivälliset, oikeudenmukaisuutta kaipaavat... Miten sellainen voi olla onniteltava? Eikö se ole juuri päinvastoin? Onnetonhan sellainen on, jolta puuttuu jotain. Itku silmässä kaiken lisäksi? Ei siinä ole mitään onniteltavaa!

Löysin mielestäni uuden näkökohdan tähän sanaan. Se auttoi ainakin minua. Jotenkin näin se menee:

Köyhä, murheellinen, kärsivällinen, oikeudenmukaisuutta kaipaava on onnellinen, koska Jumala on hänen puolellaan. Jo Vanhassa Testamentissa tulee yhä uudelleen esille se, miten Jumalan sydäntä lähellä ovat lesket ja orvot, muukalaiset, syrjäytyneet - ne, joilta puuttuu jotain - paljonkin. Heidän puolellaan on Herra. Siksi heitä voi sanoa autuaiksi.

Entä ne loput: ne, jotka toisia armahtavat, ovat puhdassydämisiä, rakentavat rauhaa? Miten he ovat onniteltavia? Armahtavainen on onniteltava, koska hän on Jumalan asialla! Juuri niin Jumala toimii: hän armahtaa - ja yhä uudelleen armahtaa. Kun armahdamme, teemme Jumalan mielenmukaista työtä. Kun rakennamme rauhaa, olemme Hänen asiallaan.  Siksi voi onnitella.

Älä siis pelkää murhettasi, älä kyyneleitäsi, älä hengen köyhyyttä. Autuashan sinä olet! Jumala on puolellasi.

Älä pelkää armahtamista, rauhan rakentamista. Jumalan asialla olet. Autuas sinä!

Jukka Joensuu

*****

Kuvatekstin korjaus: Oli tullut virhe - tai ehkä oli tullut virhe. Kuitenkin erässä kuvatekstissä kirjoitin, että Paavali kävi Kyproksella kaksi kertaa. Olin niin innoissani. Raamattu tuntee kuitenkin vain yhden Paavalin vierailun Kyproksella. Ja sen vierailun hän muisti hyvin sillä täällä Pafoksessa häntä ruoskittiin 40 kertaa yhtä vaille. Voi olla, että hän kävi täällä useamminkin mutta pitäydyn kuitenkin tässä vaiheessa vain yhteen käyntiin. Jos lisätietoa tulee niin raportoin sitten siitä.

****

++++++++++

Jukkapoika, rovasti lännen risukoista, tässä kirjoittelee:

Oli ilo päästä näihin turistihommiin. Tietoni tästä työstä olivat vajaavaiset. Lähdin kyllä itsekin ulkomaille jo vuonna 1976 - eli yli 36-vuotta sitten. Millään ei uskoisi itseänsä sen ikäiseksi kuin todellisuudessa on - paitsi silloin kun laittaa kengännauhoja kiinni. Meidän matkamme suuntautui silloin Kanadaan - ensin Sudburyyn Ontaariossa - ja sitten kolmen vuoden päästä Vancouveriin, British Columbian provinssiin. Siellä olen palvellut suomalaisseurakuntaa siitä lähtien.

Pitkän työrupeaman katkoksi oli hyvä tulla tänne Kyprokselle. Aluksi olin aika lailla hukassa. Kadun nimiäkään ei näyttänyt olevan missään. Ja jos joku sattui olemaan niin sitten sitä ei osannut lukea. Vuokrasimme kanttoripariskunnan kanssa yhteisen auton mutta minä en uskaltanut astua rattiin viikkoon. Koko aivokalusto piti kääntää ensin vasemmanpuoleiseksi - ja sitten aloittaa. On kai kiinalainen viisaus vai lieneekö suomalainen tai joku muu - mutta viisaus kuitenkin se, että jos on oikeakätinen niin pitäisi harjoitella kirjoittamista vasemmalla kädellä. Se kehittää aivoja.  Ja jos harjaa hampaitaan oikealla kädellä niin välissä pitäisi se tehdä vasemmalla. Samasta syystä. Olen jopa kuullut, että leikkaavat kirurgit harjoittelevat näin, jotta leikkauksissa molemmat kädet toimisivat yhtä tehokkaasti. No niin - kuitenkin - siis koko aivokalusto vasemmanpuoleiseksi ensin - ja sitten vasta rattiin.

Onneksi täällä edelliset turistipapit ovat tehneet hyvää työtä. Polut on raivattu, kunhan löytäisi tienviitat. Vähitellen olen päässyt vauhtiin - vaikka vielä kompastellen. Esimerkiksi viime sunnuntain (14.10.) saarna oli sisällöllisesti mielestäni ihan mukiinenevä mutta itselleni jäi sellainen puutteellinen olo. Saarnasin napisemisesta. Tuo Israelin kansahan napisi - ja heti kunnolla. Se kansa alkoi 'napista' niin kuin joku sanoi. Niin se kansa napisi, kun olot olivat vaikeat. Olen sitä mieltä, että joskus napina on ihan hyvää - silloin kun pitää oloja tai tilanteita muuttaa. Mutta sillä napinalla on vaaransa. Vaara on se, että siitä tulee tapa. Ja kun sitä oikein harrastaa - siis sitä napinaa - se myrkyttää - jopa kuolettavasti. Ihminen voi kuolla napinaansa - kuvainnolliseti puhuen. Ja sillä napinalla voi vielä myrkyttää toiset.

Tuossa saarnassa muistutettiin, että myrkkyä - tai tekstissä puhuttiin myrkkykäärmeistä - siis niitä on aina ja tulee kai olemaankin. Niitä myrkkykäärmeitä ei otettu pois. Mutta ihmisten napinan, katkeruuden, vihan myrkkyyn annettiin vastalääke. Vaskikäärme pantiin kepin päähän ja joka siihen katsoi, parani käärmeenpuremasta. Ymmärrämme sen niin, että se viittaa Kristukseen. Hyvä kuin mikä.

No niin - saarnassa oli hyviä aineksia - mutta esitys oli vähän sellainen puu-ukkomainen. Jälkeenpäin mietin, että mikä meni pieleen. Löysin ainakin 3 syytä. Ensi sunnuntaina eli 21.10. kerron ne löytämäni syyt jumalanpalveluksessa  klo 12:30. Tule kuulemaan!

Turistipappi Jukka Joensuu, rovasti lännen risukoista